Taipalen talo otti vaštah vierahie
Vanhoissa karjalaisissa kylissä on olomašša erikoini hyvätahtoni taikavoima. Niissä paikoissa šielu puitto lepyäy ta šie henkität voimie antajua mečän ilmua. On iloista, jotta näillä mailla eläjien kantatuattojen perintehie ta tapoja nyt elvytetäh. Yksi elvyttämiskeinoista on kyläpruasniekkojen järještämini muinaisien perintehien ta šiäntöjen mukah šekä lisyämini niih nykyaikasie toimenpitoja.
Heinäkuun 24. päivänä juuri šemmoni pruasniekka piettih Pirttilahen kyläššä Kuittijärven rannalla, mäntyjen ta šammalien kešen.
Pirttilahen pruasniekkah tuli Karjalaisen kulttuurin Viena-šeuran jäšenie, Kataja-folkloriryhmä, vierahie Vuokkiniemeštä, Koštamukšešta, Petroskoista ta äšen Jegiptistä. Tapahtuma piettih Taipale-paikašša, missä on Gundirevien perehen huuttori.
Taipalen talon isäntä Leonid Gundirev kerto paikan istorijašta:
– Enšimmäiset eläjät tultih näillä paikoilla noin 600 vuotta takaperin Lapista. Taipale-šana anto paikalla nimen. Ennein tiälä oli rekikeli. Talvisin talonpojat ajettih hakemah heinyä loittosilta niitokšilta, a kauppiehat käytih Šuomeh ta Kemih. Kešäsin matka kulki järvie myöten Ristiniemen ohičči. Vuotena 1960 kylä oli lisätty perpektiivittömien kylien luvetteloh ta likvitoitu. Onnakko kaččomatta šiih yksi Pirttilahen eläjä jäi elämäh kotipaikoilla. Še oli miun ämmö Marija Kallio tahi Taipalen Muarie, kuin häntä kučuttih. Hiän eli Pirttilahešša vuoteh 1980 šuaten, šentäh ämmön talo ni šäily.
Leonid ta hänen naini Svetlana juhlallisešti leikattih ruškie lentta uuvvissetun talon avajaisien kunnivokši. Ennein tiälä eli niise Leonidin muamo Meri Gundireva, kummaista tiijetäh kirjailijan šalanimellä Meri Tuisku. Meri Tuisku oli opaštajana, kirjutti kertomukšie ta runoja. Muisto häneštä šäilyy jälkeläisien pereheššä šekä karjalaisien monešša šukupolvešša. Pruasniekašša Ol’ga Lehtinen luki šuomen ta venäjän kielellä Meri Tuiskun hienon runon muamošta.
Yhtänä pruasniekkua ei pietä ilman lauluja ta tanššija. Näitä huvitukšie šopiu kaiken ijän ihmisillä, ei ole mimmosiekana rajoja. Kataja-folklorikollektiivi laulo luonnošta ta rakkahuošta.
Viena-šeuran jäšenet valmissettih paikka, missä šai ottua valokuvie karjalankielisien taulukkojen kera, järješšettih lapšien šuoja-esinehen ta šuojakuklan muasteri-oppija, šoitettih jouhikolla, esitettih kanšanpukuo ta tarittih harjotukšie kielikentällä.
Kaikki halukkahat voitih luuvva suaproja ta viijä niitä erikoisilla riuvuilla liäväh tahi šahata hirren kakšikäsisellä šahalla. Talon isännät niise annettih jauhota vil’l’ua jauhinkivillä.
Vesselänä uuvvissukšena oli juokšu räččinöissä Taipalen talošta järven rannalla ta jälelläh. Valkeissa räččinöissä yhekšän tyttyö juoštih meččyä myöten ta heijän ryhmäh liitty ni jegiptiläini vieraš Marvan karjalaisešša paijašša. Marvan mielty paikalliseh kulttuurih ta opaštuu karjalan kieltä. Kaikila juoksijilla annettih tovissukšet.
Näin mäni onnellini päivä Pirttilahešša. Tänä vuotena pruasniekan järještämini oli mahollista Gundirevien perehen šekä Arhippa Perttusen šiätijön Yhteinen Viena -projektin anšijošta.
