Runosuarn: Runomuailmu kuččuu lapsii
Kerävytäh Päivöläs piirun pidoh. Keitettih ižändät piivuo, syömisty kaikenmostu varustettih. Kučuttih sinne rozvomiehii. Kaikis pahembua niis kučuttih. Iluo pietäh, bauhitah.
Yhty vai čomua da vesseliä Kaukomieldy ei kučuttu. Tiijusti sen Kaukomieli — suutui. Sanou muamale:
— Annas minule sovat — lähten piiruh, Päivöläh!
Muamah kieldäy lähtemäs:
— Älä mene Päivöläh! Jygei on sinne matku, äijy pahuttu roih vastal.
Enzimäine on moine pahus — mägyriččy vastah tulou. Seibähät on sih pystetty, jogahizes — kuadunuon urhoin hattu. Yksi seiväs on vai ilmai. Se on sinun hatun seiväs. Piässet ielleh — tuline jogi tulou vastah. Keskele sidä kazvau koivu, koivul on tuline kotku. Voinnet ielleh jatkua — ilmovoi hukku Päivölän veriädy vardoiččou.
— Mitbo nuot on pahuon kummii? Piäzen helpoh niis läbi — nagrau Kaukomieli. Šuorii parahih sobih, otti repun, istuihes hevole selgäh da lähti matkah.
Tulou Kaukomieli seivästetyle mägyričäle. Joga seibähäs kuolluon urhoin hattu. Yksi vai on tyhjy. Otti häi omas repuspäi vahnan hatun, azetti seibähan piäh da lähti nagrajen ielleh.
— Ajau ielleh, iespäi tulihine jogi. Keskel sidä on koivu — koivul on tulihine kotku. Kiiristelöy kotku silmii, eččiy kuččumattomii gostii. Luadi Kaukomieli lepäs miehyön, lykkäi sen kotkale. Koppai kotku miehyön kynzih, piäzi Kaukomieli ielleh.
Tulou Päivölän seinienluo, sie ilmovoi hukku čiepis. Urizou, ei laske nikedä. Luadi tiedovuol mies lambahan, piästi hukan edeh. Hyppäi sih hukku, Kaukomieli veriäs — pihah. Tulou Kaukomieli pertih. Sie piiru menöy täytty vägie. Stolan piäs paidaizilleh — ilgei Ruotus.
Sanou sille Kaukomieli:
— Kaikkii kučuit, mindäh minuu et kuččunuh?
Suutui sih Ruotus, hyppäi käzin Kaukomieleh. Oppii kulakal piäh puuttuo, da ei ozua, väistyy kirmei Kaukomieli.
Muga viuhkutti Ruotus kulakoil da murendi kai astiet, laučat halgoi. Goštilegi puutui. Yhtele silmäh pračkai, toizele hambahan katkai. Kaukomieleh vai ei ozannuh.
Väzyi Routus telmändiä, käit ei nosta, hengen täppäi. Hyppäi Kaukomieli hänen luo. Muga plikkai oččah, ga se lendi pertin loittoizembah čuppuh.
Hypättih rozvot Kaukomieleh. Vai sit mies ellendi — tuli aigu kodih päi kiändyö.
Tuli Kaukomieli pahas mieles kodih, odva hengis. Muamah kyzyy:
— Midä olet pahas mieles, midä hengie haukit?
— Ajetah minuu peräh rozvot, annoin plikun ilgiele Routuzele. Kunne voinnen heis pagoh piästä?
— On merel loitton suari. Sille tuattasgi peittelih hiän tulduu. Mene sinne, sie ei lövvetä vihaniekat.
Istuihes Kaukomieli omah veneheh, nosti purjehen da lähti loittozele suarele.
Matkuau veneh, lyhenöy matku. Piäzi suarele, kyzyy:
— Ongo suarel kohtu, kunne voizin pahuos peittyö?
Vastatah sih suuret — pienet:
— Löydyy pahuos da hiäs peityndykohtu.
Eläy Kaukomieli suarel, hiän da pahuon tiedämättäh. Igävy rodih hänel tädä elaigua. Atkal rodih kodii da omua muamua. Kiitti häi suarelazii avus, istuihes omah veneheh da lähti matkah omile rannoile.
