Midä minä tahtoin sanuo?
Tämän olen kuulluh joga kerdua, konzu vastavuin Vladimir Jegorovič Brendojevan kel. Se, midä tahtoin sanuo, kesti vähimittäh čuasun verran.
Tuttavuo Vladimir Jegorovič Brendojevan kel puutui Vladimir Dmitrejevič R’agojevan avul, omamualazen, kui sanotah zeml’akan avul, kerdu hänen kel minul oldih hyvät välit vuvves 1956. Vladimir Dmitrijevič R’agojev, filolougien tiijon kandiduattu, piäl 40 vuvven ruadoi karjalan kielen tutkijannu.
Kerran Volod’a soittau da sanou, ku minä raadivotoimittajannu ainos ečin abulastu pagizimah bokaspäi, ga hänel olis tuttavu anukselaine karjalan kielel runoloin kirjuttai.
Ylen hyviä runuo häi kirjuttau karjalan kielel omassah kylän Peldohierun murdehel, no niken ei ota painettavakse. Vaiku Terttu Vikström Karelia-julgamon emändy rohkeni painua lugiettavakse niidy runoloi. Runonkirjuttai on endine merimies Sambatuksespäi Vladimir Jegorovič Brendojev, nygöi häi kalanvardoiččijoin Matikku-nimizel laival Oneganjärvel vardoiččou kalanvarrastelijoi.
Meijängi toimitukses oli kauniskirjutustoimittai, no se ni korvua ei kallannuh kuččuo karjalastu runoniekkua. Sovin Vladimir R’agojevan kel, konzu voi tulla käymäh raadivotaloih Vladimir Brendojev. Sovittuh aigah mies oli jo meijän talois. Kerras nägyi: tämä mies lujah pyzyy jalloilleh hos mittuol pinnal, ei häilähtäi. Loškaimmo kätty, i kerras kuulin: “Midä minä tahtoin sanuo”. Nämmä vastavukset roittihes alallizikse. Jo enzikerdua otin Vladimir Jegovičan runostu da panin net ”Karjalani suovattupaginah”. Jällespäi harvu ”Karjalani suovattupagin” oli ilmai Vladimir Brendojevan runoloi. Toimituksen telefon rubei helähtelemäh: kuundelijat tahtottih suaha lugiettavakse karjalankielizii runoloi.
Konzu enzikerdua kyzyin Vladimir Jegorovičal adresin, kunne työndiä palku paginois da runolois, häi vastai: “En minä den’gua peräh aja, en den’gah kirjuta, a kirjutan karjalan kielen hyväkse, sen kannattamizekse”.
Vladimir Jegorovičua huolestutti ei vaiku kaloin vardoiččemine varrastelijois, no i mittuine on Oneganjärven vezi. “Meil on moine vehkeh, kuduan avul voimmo ottua juodavakse syvembäl vilumbua vetty, no toiči se ei päi — tulou pahal nenäh, syvembih kohtih kerävyy ligavezi”. Brendojevua huolestutti, ku suuret laivat ravieh ajetah Kižin suaristoh, nostatetah korgei ualdo. Se huuhtelou kaloin kuduaigua mähändät. Pidäs kieldiä ravieh ajelendu suarien välis, anna mähändät rauhas haudovuttas.
Konzu jo ottavuttih julguamah Vladimir Brendojevan runoloi, Vladimir R’agojev varoitti julguajii Vladimir Brendojevan Sambatuksen pagin- da iänändytabua muuttamas. “Luadinetto muutostu — häviey Vladimir Brendojevan čoma tagintaba, häviey Brendojevan kieli, a se pidäy säilyttiä”. Kuunneltih Vladimir R’agojevua, jäi koskemattah runoniekan ainutluaduine kieli.
Anukseh elämäh tulduu Vladimir Jegorovič puaksuh kävyi, kuh kerävyi rahvas, kävyi illaččuloih, lugi sie omii runoloi. Rahvas hyväl mielel kuundeli runoloi omal kielel. Toiči hätki potakoittih jatkua lugemistu, musteli Vladimir Jegorovič. Häi tahtoi, ku Anuksen paikallizes lehtes olis kirjutustu karjalan kielel, potakoičči kirjuttamah, ga ni ken ei julgevunnuh kirjuttamah. Kačos nygöi, mi on kirjuttajua karjalan kielel!
Konzu enzi kerran Vladimir Jegorovič ajeli Suomeh, oli pahal mielel, ku Suomes pietäh (piettih silloi) suurembas kunnivos karjalan kieldy da karjalan kul’tuurua. “Kačos, mittuzii jogavuodizii karjalazii kezäpruazniekkoi hyö pietäh, konzu kerävyy tuhanzii karjalazii eri puolelpäi Suomie.
“Mugai meil pidäs luadie”, taratteli Vladimir Jegorovič.
Nygöi pienettih pruazniekkujoukot: vahnat karjalazet siirryttih tuonilmazih, a nuoril ei ole mielenkiinnitysty ni karjalan kieleh, ni karjalan kul’tuurah. Meil vastukarai: karjalan kieleh opastajua liženöy, tullah kielikursiloil moizet, kudamien perehes niken ei pagize karjalakse. Viimizel aigua miel paiči horii ruvettih kai spektakliloi ozuttamah karjalan kielel, ruvettih pidämäh spektaklifestivualiloi.
Vladimir Jegorovič nostatti, havačutti pitkäs unes rahvahan suvaiččemah, kunnivoittamah omua kieldy da kul’tuurua. Karjalas nygöi min verdu on runon- da prouzankirjuttajua karjalan kielel.
Enzimäzen kerran, konzu menin Anukseh Vladimir Jegorovičan eloitilah, kyzyin:
— Eigo löydynyh eloitilua kustahto lähembi keskilinnua, ku olet linnan reunas?
— On löydynyh dai linnan piälysmiehet tarittih, ga mama tahtoi kaččuo kodoilahpäi, Sambatukseh da reunuhieruh päi. Tiettäväine, kodoilu ei nävy, a mama sanoi, anna hos kodirannan pilvet tervehytty kodoilaspäi tuvvah. Sendähgi elämmö viijendes kerrokses.
Onnuako oli viimine kävyndykerdu Vladimir Brendojevalluo, konzu pertih tulduu häi kerras sanoi:
— Älä ovvostele, Nikolai Petrovič, kaksi vahnua ristinanzua eletäh meijän kel: minun dai emändän, Marija Nikolajevnan, muamo.
— Älä hädäile, vastain, — olen minägi elänyh vahnoin kel.
Tämä ozuttau mittuine herkysydämine ristikanzu oli Vladimir Jegorovič.
Midä minä tahtoin sanuo? Vladimir Brendojev tahtoi sanuo daigi sanoi omien runoloin avul, mittuine kaunis on karjalan kieli, sidä pidäy kaita da äbäzöijä.
