Legendaarinen Sattuma palasi keikkalavoille

Legendaarinen Sattuma palasi keikkalavoille

Anna Umberg
31.05.2023
Kolme vuotta sitten keikkailun lopettanut Folk Band Sattuma soitti paluukeikkansa Petroskoissa.
Gandvik-äänitysstudiossa järjestetty konsertti oli tavallaan testi siitä, miten bändi toimii tauon jälkeen. Kuvassa ovat Arto Rinne (vas.) ja Vladislav Demin. Kuva: Uljana Tikkanen
Gandvik-äänitysstudiossa järjestetty konsertti oli tavallaan testi siitä, miten bändi toimii tauon jälkeen. Kuvassa ovat Arto Rinne (vas.) ja Vladislav Demin. Kuva: Uljana Tikkanen

He ovat täällä taas! Kolme vuotta sitten keikkailun lopettanut Folk Band Sattuma teki upean paluun keikkalavoille, kun muusikot esiintyivät konsertissa Petroskoissa.

— Keikka meni hyvin. Vaikka oli paineita. Emme soittaneet yhdessä kolmeen vuoteen eri syistä ja se oli myös eka keikka ilman edesmennyttä Dmitri Deminia, yhtyeen pomo ja keulahahmo Arto Rinne sanoi konsertin jälkeen. 

Rinteen mukaan konsertti oli tavallaan testi siitä, miten bändi toimii tauon jälkeen. Konsertti pidettiin Gandvik-äänitysstudion salissa.

— Oli hauska tavata vanhoja tuttuja ja esittää heille parhaita kappaleita, jotka sopivat kvartetin esitettäviksi. Dmitri Deminilla ja hänen puhaltimilla oli suuri rooli bändisaundissa, nyt oli pärjättävä ilman niitä ainakin tämän kerran, Rinne kertoo. 

Sattuma esitti kappaleita koko 20 vuotisen uransa ajalta. Yhtye hemmotteli fanejaan sekä ikivanhoilla biiseillään kuten ”Lennä, lennä lintuni”, ”Petroskoi”, ”Zaonežskaja”, ”Vanha Tuttu” ja ”Ikävässä” että uusilla lauluillaan. 

Oli hauska tavata vanhoja tuttuja ja esittää heille parhaita kappaleita, jotka sopivat kvartetin esitettäviksi.
Arto Rinne, laulaja, soittaja ja lauluntekijä

Muusikot ovat tyytyväisiä palattuaan yleisön eteen. Katsojat ovat erittäin tyytyväisiä yhtyeen paluusta keikkalavoille. 

— Matkoilla kuuntelen aina Sattuman kappaleita, jotka löytyvät kaikilta laatimiltani soittolistoilta. Muutaman laulun osaan ulkoa. Oli erittäin miellyttävää kuulla yhtyeen lauluja elävinä ja laulaa muusikkojen mukana tuttuja lauluja sekä kokea heidän lavasäteilynsä. Erityisen iloista oli kuulla uusia kappaleita, konsertissa kävijä Uljana Tikkanen kertoo.  

— Tunnelma konsertissa oli erittäin viihtyisä. Hyvää oli se, ette i ollut ramppia muusikoiden ja katsojien välillä. Siis saa konsertista täydellisen vaikutelman. Kiitän Sattumaa lämminhenkisistä lauluista, sytyttävistä sooloista ja lämpimistä muistelmatarinoista yhtyeen elämästä, hän jatkaa. 

On erittäin miellyttävää kuulla yhtyeen lauluja elävinä ja laulaa muusikkojen mukana tuttuja lauluja sekä kokea heidän lavasäteilynsä.
Arto Rinne, laulaja, soittaja ja lauluntekijä

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Sattuma perustettiin, joten yhtyeellä on juhlavuosi.

— Yhtye on perustettu keväällä 2003. Tämän yhteydessä on tarkoitus pitää konsertteja Venäjällä, Suomessa ja myös Saksassa, jossa on tulossa kiertue syksyllä, Rinne sanoo. 

Sattuma äänittää tänä vuonna uusia Arto Rinteen lauluja. Viime viikolla niitä oli tallennettu kolme. Yhteen niistä tekstin teki yhtyeen ystävä Vjatšeslav Agapitov Äänisniemen murteella.

— Juhlavuonna kappaleet julkaistaan, julkaisuformaatista neuvotellaan, Rinne sanoo. 

Rinteen mukaan Sattuma haluaisi toimia vaikeasta maailmantilanteesta huolimatta, sillä musiikki yhdistää ihmisiä.  

Inspiraatiota kaikkialta 

Sattuma on perustettu Petroskoissa vuonna 2003 isien ja lasten perheyhtyeenä. Yhtye aloitti kappaleiden äänittämisen lokakuussa 2004. 

Sattuma on julkaissut uransa aikana seitsemän studioalbumia ja on noussut yhdeksi karjalaisen folkin merkittävimmistä bändeistä. Monen vuoden ajan se on esittänyt karjalaista musiikkikulttuuria Venäjällä ja ihan kaikkialla maailmassa, Amerikasta Aasiaan. 

Yhtye on ihastuttanut kuulijoitaan omaehtoisella musiikillaan, joka yhdistää folkin melodisuutta rockin energian kanssa. Musiikissa perinne ja nykyaika yhdistyvät. Kappaleissa soi suomalaisuus, kaikuu ugrilaisuus ja helisee karjalaisuus. Musiikkiin tuo omat sävynsä sekin, että yhtye laulaa sekä suomeksi, venäjäksi että karjalaksi.

Sattuma esittää nykyaikaista akustista folkia, kansanlauluja ja säveliä Karjalasta, Suomesta ja Inkeristä sekä omia perinteeseen pohjautuvia kappaleitaan. Kaikki sovitukset ovat yhtyeen omia.

— Inspiraatiota lauluihin haetaan karjalaisuudesta, luonnosta ja nykyään myös maailman tapahtumista aiheutuvista tunteista, Arto Rinne sanoo. 

SIMILAR ARTICLES
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Login
Register
Password
Confirm password