Kuusenkoristekilpailu: Pääpalkinto lähti Uuteenkylään

Kuusenkoristekilpailu: Pääpalkinto lähti Uuteenkylään

Julia Veselova
02.01.2023
Karjalan asukkaiden tekemät joulupallot, pikkueläimet, Sampo-myllyt ja karjalaiset satusankarit pukivat kuusen Petroskoin Äänisen rantakadulla.
Kaksisata parasta kuusenkoristetta roikkuu Petroskoin kuusen oksilla. Kuva: Julia Veselova
Kaksisata parasta kuusenkoristetta roikkuu Petroskoin kuusen oksilla. Kuva: Julia Veselova

Kaksisata upeaa koristetta puki kaupungin kuusen juhla-asuun. Äänisenrannan piirin Uudenkylän 5. keskikoulun oppilaiden askartelemat koristeet voittivat Petroskoin kaupungin kulttuuritalon Uudenvuoden satu -kuusenkoristekilpailun.

— Kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset tytöt tekivät Kalevalan runoelman ja karjalaisten satujen sankarihahmoja. Joukossa oli Väinämöinen ja Pohjolan emäntä Louhi sekä Nasto-kaunotar, orava ja jänis. Kaikki koristeet on tehty vanusta etnotyylissä. Sellaiset joulukoristeet pukivat 1950—1960-luvun kuusia. Minusta etnotyyli miellyttää monia, Uudenkylän keskikoulun numero 5 käsityönopettaja Tatjana Baholdina kertoo.

Opettaja ja oppilaat osallistuivat kuusenkoristekilpailuun jo toisen kerran. Viime vuonna he pääsivät toiselle sijalle.

— Kalevala ja karjalaiset sadut ovat tuttuja koululaisille. Nuoret itse valitsivat hahmon, jonka he halusivat askarrella. Valmistusprosessi kesti noin kaksi viikkoa.

Kuusenkoristekilpailun pääpalkinnon suuruus oli 10 000 ruplaa.

Jo toista vuotta peräkkäin Karjalan asukkaat koristelevat kuusta Petroskoin Äänisen rantakadulla.

— Kaikki koristeet ovat ainutlaatuisia. Melkein koko vuoden kuusenkoristeet odottavat sitä hetkeä, kun niitä otetaan laatikoista, ja ne tuovat uudenvuoden tunnelmaa koteihin. Kilpailusta on tullut niin mukava ja lämmin juhla, että on kummallista, miksei sitä ole järjestetty aikaisemmin, Petroskoin kaupunginjohtaja Vladimir Ljubarski sanoo.

Raadin valinta ei ollut helppo tehtävä, koska monet työt oli tehty korkealla tasolla.
Ljubov Rabjuk, Petroskoin kaupungin kulttuuritalon taiteellinen johtaja ja kilpailun järjestäjä

Yli 500 tasavallan asukasta osallistui kilpailuun.

— Kilpailu on kiinnostanut paljon ihmisiä. Se tulee yhä suositummaksi. Kuukauden aikana asukkaat toivat kilpailuun 318 käsityötä, Petroskoin kaupungin kulttuuritalon taiteellinen johtaja ja kilpailun järjestäjä Ljubov Rabjuk sanoo.

Tänä vuonna kilpailun aiheena oli Karjalan legendat. Se vaikeutti kuitenkin osallistumista ja vähensi koristeiden määrää. Ihmiset kertoivat, että heille oli vaikea keksiä karjalaisia hahmoja.

— Viime vuonna kilpailuun tuli yli 400 koristetta. Aihe vaikutti siihen, että saimme samanaiheisia, mutta eri tekniikoissa askarreltuja koristeita, Rabjuk sanoo.

Osallistujat tekivät paljon kanteleita, marjoja, karjalanpiirakoita, lapasia, eläimiä, kaloja sekä Kalevala-runoelman ja karjalaisten satujen sankareja. Koristeissa he käyttivät karjalaisia kuvioita ja karjalankielisiä sanoja.

— Kilpailijat tekivät koristeita juuttilangoista, paperista ja vanusta. He käyttivät myös Papier maché -tekniikkaa. Oli myös neulottuja ja ommeltuja koristeita.

Kuukauden aikana asukkaat toivat kilpailuun 318 käsityötä.
Ljubov Rabjuk, Petroskoin kaupungin kulttuuritalon taiteellinen johtaja ja kilpailun järjestäjä

Kilpailun raati valitsi 200 parasta kuusenkoristetta, jotka ripustettiin kaupungin kuuseen.

— Kilpailun raati oli tyytyväinen kilpailutöiden monipuolisuuteen. Raadin valinta ei ollut helppo tehtävä, koska monet työt oli tehty korkealla tasolla, Rabjuk kertoo.

Raati valitsi sitten 30 parasta koristetta, joiden tekijät saivat palkinnot.

— Pyrimme palkitsemaan mahdollisimman paljon osallistujia. Pieni lahja voi tuoda iloa ja positiivista mieltä jokaiselle. Toivon, että kilpailusta tulee hyvä perinne, ja ensi vuonnakin pystymme luomaan juhlatunnelmaa käsintehdyillä kuusenkoristeilla.

Petroskoilainen Ljubov Kilivajeva sai kaupunginjohtajan erikoispalkinnon. Kilivajeva on Petroskoin 8. päiväkodin johtaja.

— Minusta Väinämöisen hahmo on tunnetuin Karjalassa, sen takia tein sen vanusta. Kotona kuusi on koristeltu minun tekemilläni koristeilla. En odottanut, että koriste saa palkinnon, Kilivajeva sanoo.

Kilivajevan Väinämöinen pääsi myös ensimmäiselle sijalle aikuisten osallistujien sarjassa.

Lapset liittyivät aktiivisesti kilpailuun

Lapset Karjalan kouluista ja päiväkodeista olivat mukana kuusenkoristekilpailussa. He toivat kilpailuun sekä ryhmätöitä että räätälöityjä koristeita. Petroskoilainen seitsemänvuotias Varvara Sysojeva on harrastanut 3D-kynällä piirtämistä.

— Varvara teki karjalaisen kukon. Se oli hänelle ensimmäinen kokemus askartelukilpailuun osallistumisesta. Saimme palkinnon epätavallisen koristeen sarjassa, Varvaran äiti Irina Sysojeva kertoo.

Tänä vuonna myös Karjalan piirit osallistuivat kilpailuun. Petroskoihin tuotiin käsintehtyjä koristeita Aunuksen, Puudosin ja Äänisenrannan piireistä.

— Nataljan ja Sergein Mihailovin monilapsinen perhe Aunuksesta askarteli neljä koristetta. Ne olivat todella epätavallisia ja ainutlaatuisia. He tekivät hyttysen saksista ja pöllön raastinraudasta. Koristeiden valmisteluprosessiin osallistuivat kaikki perheenjäsenet, kilpailun järjestäjä Ljubov Rabjuk kertoo.

Kilpailuun tuli koristeita sekä nuorilta, keskiikäisiltä että eläkeläisiltä.

— Karjalassa asuu paljon luovia ihmisiä, jotka ovat valmiit levittämään juhlailoa muille ja koristelemaan kaupungin kohteita, Rabjuk sanoo.



SIMILAR ARTICLES
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Oma Mua
Mustu kaži Markiz
Jo tahtoin heittiä paginan meijän pienembih velleksih näh, ga uvvessah nouzi silmien edeh mustu kaži – valgei bantu kaglas da viizahat kullankarvaizet silmät.
Karjalan Sanomat
Ruskeala houkuttelee maisemakierrokselle ja tapahtumiin
Marmoripuistossa voi nauttia upeista maisemista, osallistua urheilukisoihin ja kuulla huippuluokan muusikoita.
Login
Register
Password
Confirm password