Härän starina
Oli ennen ukko ta akka. Heilä on härkä, šuuri hyvin härkä. Ta tuli hyvin vihasekši še härkä.
Akka šanou ukolla:
– Tapa pois härkä, kun rupesi niin vihasekši.
Ukko otti veičen ta mäni liäväh, ta rupesi hivomah šitä veistäh. Härkä kyšyy:
– Miksi šie, ukkosen, veistäš hivot?
– Ka akka käški šilma tappua – veistäni hivon.
Härkä šanou:
– Elä, ukkosen, tapa milma, piäššä milma meččäh – mie tuon hyvän otukšen – ta tervua miulta šelkä.
Ukko tervasi härältä šelän ta piäšti meččäh härän. Tai mäni šemmoseh šuorantaseh, termärintaseh, päiväpaistoseh. Alko šyyvvä härkä šiinä šykšytellä.
Tulou kontie hänen luo. Kyšyy härältä:
– Mitä ruat, härkäsen?
Härkä vaštasi hänellä:
– Täššä šyyvvä šykšyttelen,
täššä juuvva jukšuttelen
šuorantasešša, päivänpaistosešša.
Šuu kun sopličča,
piä kuin jumin kurikka,
häntä kun Hämehen miekka,
perše kun pellon veräjä.
Kontie šanou:
– Ota šie, härkäsen, milma šelkähäš, kun on niin kaunis ta levie šelkä.
A kontiella on še mieli, jotta hiän kun šelkäh piäšöy härällä, ni hiän šuau šyyvvä härän.
Härällä mieleh ni oli.
– Otan, šanou. – Tule šie šelkäh.
Tai kontie nousi härällä šelkäh. Läksi smökyimäh laukkuamah, ta jo kontie hyppyäis šeläštä pois, ka šelkä kun on tervattu, ni ei ni piäše. Kontie huutau:
– Heitä tuolla mättähällä, heitä tällä mättähällä!
No ei mihinä, kun härkä laukkai kotih ta šeinäh kohti. Kontielta kun piä jymähti šeinäh, ta šiihi i kuoli. Ukko otti otukšen, nylki nahkan.
Oltih tuaš huomeneh. Akka šanou:
– Pois pitäy härkä tappua, ukko.
Niin ukko mänöy tuaš liäväh ta rupieu veistäh hivomah. Härkä kyšyy:
– Miksi šie, ukkosen, veistäš hivot?
– Šilma tappua.
Härkä šanou:
– Elä, ukkosen, tapa milma – työnnä meččäh, tervua šelkä: mie tuaš tuon hyvän otukšen.
Ukko tervai šelän härältä, työnsi meččäh. Härkä mäni šiih šamah paikkah –šuorantaseh, termärintaseh, päiväpaistoseh.
Tulou repo. Šanou härällä:
– Mitä ruat, härkäsen?
– Täššä šyyvvä šykšyttelen,
täššä juuvva jukšuttelen.
Šuu kun sopličča,
piä kuin jumin kurikka,
häntä kun Hämehen miekka,
perše kun pellon veräjä.
Repo šanou:
– Ota, härkäsen, milma šelkähäš, kun šiula on niin kaunis ta šilie šelkä.
– Otan, otan, tule, šanou härkä revolla. – Nouše šelkäh.
Niin ta repo nousi tuaš härällä šelkäh, ta härkä läksi laukkuamah. Jo hiän šiitä poiski šeläštä hyppyäis, no ei piäše, kun puuttu tervah. Repo tuaš huutau, niin kun kontie:
– Heitä tällä mättähällä, heitä tuolla mättähällä!
Tai tuaš laukkasi kotih härkä ta šeinyä vaššen hyppäi, ta piä revolta kun paukahti šeinäh, ni šiihi repo i kuolla kellahti.
Ukko tulou vaštah tuaš hyvällä mielin, kun härkä toi hyvän otukšen. No härän panou liäväh, revon nylköy – ta tuaš nahkan šai hyvän. No ta muatah tuaš yö kellotetah.
Akka šanou:
– Tapa pois, ukko, härkä, kun on noin vihani (kolmannen kerran – kaikiččihan še pitäy kolme kertua, hoš mitä taro).
No tuaš kun veičen ottau ta mänöy liäväh, alkau hivuo veistäh. Ta härkä kyšyy:
– Miksi, ukkosen, veistäš hivot?
– Šilma tappua.
Härkä šanou:
– Elä, ukkosen, tapa milma. Työnnä meččäh, tervua šelkä – tuon hyvän otukšen.
Ukko tervai šelän härältä ta piäššälti meččäh.
No, härkä mänöy šiih šamah paikkah tuaš – šuorantaseh, termärintaseh, päiväpaistoseh.
Tulou jänis (viimesekše jänis-raiska tulou). Jänis šanou härällä:
– Mitä ruat, härkäsen, täššä?
– Ka täššä šyyvvä šykšyttelen,
täššä juuvva jukšuttelen.
Šuu kun sopličča,
piä kuin juminkurikka,
häntä kun Hämehen miekka,
perše kun pellon veräjä.
– Ota milma šelkähäš, jänis šanou härällä.
– Tule šie, nouše šelkäh.
Jänis nousi šelkäh. Härkä läksi laukkuamah. Jänis-raiska rupieis hyppyämäh šeläštä, ka ei ni piäše, kun tervah puuttu. Karjuu jänis:
– Heitä tällä mättähällä, heitä tuolla mättähällä!
Ei mitänä kun härkä laukkai kotih ta vei ukolla otukšen. Ka ukko hyvällä mielin otti jäniksen ta tappo. Ta pani härän liäväh.
Ta akka mi lienöy lapalivo ollun, kun ukon pakotti härkyä tappamah. Jo ukko panou hevosen, val’l’aštau, panou härän lihat rekeh, kontien lihat rekeh, revon lihat rekeh, tai jäniksen lihat. Tai nahkat kaikki. Šiitä lähtöy linnalla, myöy ne lihat ta nahkat, ta šuau hyvin äijän rahua lihoista ta nahkoista. Ta šiitä kun hiän luati šuuren talon ičelläh, kuin čuarin palatin, niillä rahoilla. Ta šiinä akkah kera eletäh vieläki, kun ei liene kuoltu.
Tai loppu. Šiinä on nyt še härän starina.
