Vepšäläiset kalitat, kumpasie maisteli čuari
Valentina on P’antukovien vepšäläiseštä pereheštä, Kalajoven kyläštä. Šuvušša kaikki miehet oltih kivimuasteriloina tai myöhemmin kivenlouhijina. Valentina niise alko omua ammattitaivalta vuaratevollisušalalla, ka nyt hiän on ammatillini kalittojen leipoja.
— Paistamah kalittoja milma opašti miun ämmö Valentina Petrovna, a häntä opašti miehen muamo, kumpasen pereheh hiän tuli neveskäkši. Miun ämmö ei ole vepšäläini, hiän tuli Voronežista Petroskoih opaštumah Koperatiiviseh teknikumih, a šiitä hänet työnnettih ruatamah Kalajokeh, missä tanššiloissa hiän tutuštu miun ukkoh — Kalajoven vepšäläiseh Vladimir Stepanovič P’antukovih. “Vierahana” ollešša nuorella moršiemella oli vaikie eleytyö vepšäläiseh pereheh, ka ämmö opaštu vepšän kieltä hyvin šekä kaikkie perintehie ta ruatoja, mitä oli pereheššä, alko kertomušta Valentina.
Valentinan kera šinä päivänä kalitta-laitokšešša oli vielä Valentinan muamo Natalja. Hänellä oli luovutettu šotkie taikinua ta šiinä ni kaikki. Natalja ammuin läksi koista Petroskoih opaštumah, šiitä piti ruatua — ei ollun aikua opaštuo sriäppimäh, a Valentina äijä aikua vietti ämmön kera, šentäh ni opaštu paistamah oikein makiet kalitat — opaššuš oli ankara, ka še anto lujua kykyö.
— Miun muamo, Val’an ämmö tietyšti paisto i potakkašankija, kalakukkoja mujehen kera, kyrzie, keitti kapakeittuo, šuolasi kalua. Miun tuatto oikein tykkäsi panna kalitan piällä šuolasen lohen palasen ta šyyvvä šitä kuuman makien čäijyn kera, kunne ois lisätty 50 grammua. A kalittoja varoin taikinua hiän luati rahkamaijonvejellä tahi muikiella maijolla. Kyrzat ollah perintehellini vepšäläini ruoka, kummaista paissetah perintehelliseššä kiukuašša. Enšin kylmäh veteh livotetah kakrua yökši, huomenekšella šitä šieklan läpi järitetäh hutukši, mi jiäy šankkoh veješšä. Kun še kakrajauho laškeutuu pohjah, vesi kuatah pois ta šitä kakrajauhuo pannah peltillä ta kiukuah. Tulou hieno kakralettu, šitä on hyvä šyyvvä puolukan kera, kerto Natalja.
Kuin oli jo mainittu, Valentina alko ruatua enšin kivenlouhošalalla, ka šiitä hiän šai enšimmäisen lapšen, a šiitä on šyntyn toini lapši. Pereh oli šuuri ta pruasniekkoja äijä. Valentina rupesi paistamah torttuja, a konša vuotti kolmatta lašta, ni ajatteli, mintäh ei alottua paistua kalittoja.
— Enšin mie paissoin ičellä, a šiitä tuttavat ruvettih antamah miulta tilaukšie, šiitä valmissin teknologijan, mitein voin laittua kalittoja ta šiitä jiävyttyä, jotta tiluaja šais paistua ne iče, omašša paissinkiukuašša. Aika mäni, ruatuo tuli enämpi ta mie ajattelin, jotta tarvičen omua tilua Petroskoissa. Miun bisnessi-keškuš autto löytyä tämän tilan. Myö luatima remontin, oštima kaikkie, mitä tarvičči ta tämän vuuvven šulakuušta olemma täššä. Meijän luo voipi tulla ta oštua vereštä valmista kalittua tahi jiävytettyö, šelittäy Valentina.
Nyt yheššä kuukauvešša Valentina luatiu noin kakšituhatta kalittua. Hiän käyttäy vain paikallisie karjalaisie maitoruokie ta karjalaista potakkua täyttehekši. Taikinua hiän luatiu kefiiristä, lisyäy 70 % ruisjauhuo ta 30 % vehnyä, vielä šiemenvoita, jotta kuori tulis pehmiemmäkši. Täyttehenä vielä on maitohuttu prossašta. Makeijen piiraijen šalana on: hyvät ruuvvat, riittävä miärä täytehtä šekä tietyšti lämmöllä ta rakkahuolla omin käsin luajittu ruato.
Kuni Valentina paisto kalittoja, meijän pakina Nataljan kera šiirty Kalajoven kylän ta P’antukovien šuvun istorijah.
— Mie tiijän omua šukuo 1710 vuoteh šuaten. Meijän kylistä šäily äijän arhiivatietoja ta mie löysin niistä tietuo miun šuvušta. Mie tiijän, jotta šukuni miehet käytih ruatamah Piiterih, Kronštadtih, rakennettih taloja, šiltoja šielä. Kun oli löyvetty gabrodiabazi, ni miehet šielä ruattih. Merkittävänä tilaukšena oli valmistua kuutijokivijä Ruškieta torie varoin. Oli šuatu 5000 kuutijuo ta rautatietä myöten niitä tuotih Onegan rannalla, a naiset kuormattih niitä proomulla, ylpiešti kerto Natalja.
A šiitä oli vielä monta kertomušta ta muisselmua vepšän kielen käytöštä, kylän toisista šukuloista, nykyseštä elämäštä. Ta oli vielä kertomuš, mi šelittäy, mintäh vepšäläisie kalittoja maisteli iče čuari.
— Oli 1819 vuosi. Aleksandr I matkasi tarkistamah omie tehtahie. Matka kulki vepšäläisie kylie myöten: Šyväri, Himjoki, Ščeleiki ta meijän Kalajoki. Šielä kiriköššä luvettih malittoja ta ajettih ielläh. Grigorjevskaja-kyläššä (nykyjäh še on Kalajoven keškioša) hiän tuli Matvei Fotejevin taloh, kaččeli, kuin talonpojat eletäh. A hyö valitettih, jotta vaikie oli ajua pakkotöih tehtahalla — pitkä matka oli Petroskoih šuaten ta kyšyttih vapauttua ruavoista. Täššä talošša korkeita vierahie šyötettih, a neiččyöt kostitettih heitä marjoilla, šiitä kaikilla oli annettu rahua. Tämä talo vieläki šeisou Kalajovešša ta šen isännän jälkiläiset šäilytetäh tätä istorijua. Ta mie voin šanuo, jotta vepšäläini emäntä varmašti kostitti šuurie vierahie tovellisilla vepšäläisillä kalitoilla, lopetti pakinan Natalja.
Ta myö yheššä naisien kera läksimä juomah čäijyö tovellisien vepšäläisien kalittojen kera, kumpasien maku nykyjäh, varmašti, on melkein šama, kuin 200 vuotta takaperin, vet’ perintehen šäilyttämini on joka reseptin tärkein as’s’a.
