Tverin Karjalah ajelendu
Tverinkarjalazien Kalitka-festivuali piettih jo seiččemetty kerdua. Ainos luvin, kačoin kuvii, ni ruohtinuh en toivottua konzutahto puuttuo sinne. Tänävuon vuottamata lykysti, puutuin hyvän Anuksen karjalazien joukonke elämäh kaksi ozavua elokuun päiviä Tverin mual. Mielikuvua sain kylläl! Erähii opin kirjuttua.
Mis vai ajoimmo Lodienois siiriči, oli Ven’an tundemistu. Vuorokkai muututtih köyhättävät mečikközet, leviet heiniköt, toiči niitetyt da lad'd'atut rulonoih, jyrkät jogiloin rannat, puu da raudusillat, juatut junoloil piädorogat, vältämättömät puu- da kivikodizet, verkolaukat kylis. A kaiken piäl – rajatoi taivas kummallizien, tuulel pedvattuloin pilvienke.
Mugago lienne ammuzel aijal kulgenuh heimovellien joukko omas armahas Karjalan muaspäi tundemattomih Tverin paikkoih? Liennego igävöitty, varattu elaigoi uudeh luaduh? Oligo aigua kaččuo taivahah? Tuldihgo piäh vesselät karjalazet libo ven’alazet pajot, kudamii yhtytottu pajatettih meijän avtoubusas Anuksen Koivikko-pajojoukon naizet.
Matku jatkui enämbän kymmendy čuassuu, ga yhtelläh ei äijäl väzytännyh, vaigu lopul kaidu pölyhine kivittämätöi muadorogu mustoitutti endizet aijat. Muga puutuimmo yösijale Kalašnikovan ekonoumiekkukolledžan yhteseländykodih, kuspäi myöhembi meidy suatettih 50 kilometrin piäh ylen puhtahazeh da kodikkahah Stan-kyläzeh.
Vaste kohendetus Kul’tuurutalois čoman lavan da syvien pehmielöin istundusijoinke kačoimmo konsertan. Ezityttih kylän opastajien pajojoukko tverinkarjalazel murdehel, Udmurties tulluot julgiet da näbiet neičykät (gu tyttizet toizet!), Anuksen ylen nerokas, vaste Petroskoin muuzikkukolledžan loppenuh pajattai Serafima, kuduadu ei sua ni kyynälitä kuunnelta, moizet on vallinnuh pajot omale rikkahale iänele. Kaikkii ihastuksis otimmo vastah yhtes kyläläzien kuundelijoinke.
Konzu Koivikko-pajojoukko rubei ozuttamah omii livvin juumoral täytettylöi pajoloi, zualas muga räčkähtihes nagruo, ga selgeni – meidy tiä ellendetäh. Yhtelläh kuuluttihgi kovembat da igävembät pajot – ižänmuah, voinah, eruondah niškoi. Mittuine aigu – moizet pajot. Arvokkahat rahvas ellendetäh: hos ollemo eriluaduzet, elänemmö toine toizes loitton, ga yksisama ellendämmö: ižänmua meil on yksi, niidy mielii pidäy pyzyö.
Stuanu-kyläs meile ozutettih Karjalan rahvahan koin muzei, saneltih, kui tänne, Tverin muale, puututtih karjalazet, kui harjavuttih, yhtyttih toizien rahvahien kanzoinke, odva ei unohtettu kieldy da omii juurii, ga konzu tostettihes, paikalline valdivo avvutti kannattua muamankieldy, kuduadu nygöi opastetah školis.
Dai muzein ozuttelus nägyy net kannatukset putin luaduh azuttulois da karjalazih ruuttih sellitettylöis vestokuvis, kaunehis kuvis seinil, karjalazen hierun makietas. Vai azuttih net paikallizet neroniekat omil käzil. Dai kerättih da pandih kundoh vehkehet sežo omal väil. A gu kačahtuakseh tarkembah, ga enimät eksponuatat ollah ruadobrujih kuulujat. Onnuako muga on meijän muzeiloisgi. Ainos meijän ielolijil goril ruadua pidi, ga ruavos iluo lövvettih. Dai pruazniekkoih gost'ua kučuttih da stolat navedittih.
Mugai kaikkii, ket tuldih festivualile, Stanas vastattih hyväl mielel da sulavil sanoil. Stolal oli kaikkie, midä ehti tämä myöhästynnyh kezä andua, keitettyy da pastettuu, kui karjalazis talolois. Tiettäväine, viizahii vahnoi karjalazii arbaituksii jo äijan maltammo, ga yhtelläh hyö lövvettih moizii, kudamien arbailles pidi ruatuttua piädy da arvattuu nagrua.
Tossupiän olin ovvostunnuh, konzu suurel pruazniekal Stuanan naizet tundiettih da kirrattih minuu, ruvettih kyzelemäh, kui ehtäl puutuimmo magavokohtah. A sanakse, šipainiekat da toizet piiruat heijän stolazel oldih kaikis čomimat da karjalazet. Lykysti meil tunnustua loittozel mual ihan omii da omahizii karjalazii!
Iče festivuali Mämmino-etnokompleksas oli ylen suuri, levei da mieldykiinittäi. Sai istuo kuduantahto kahten lavan ies da kaččuo eriluaduzii kirkahii tansiloi da kuunnelta pajoloi. Sai vallita mieldy myö midätahto čomua mustokse, dai pättävii vehkehii ei liijan kalleheh myödylöi, sanommo, viršilöi, kuatančoi, tuohikepkoi, astieloi. Sai vallita talvekse metty, heinyčuajuu, varen'n'ua, marjun'amuu.
Ga piäsyömine oli yksikai šipainiekku. Kävelin, gu olin joudavu, pagizin myöjienke. Onnuako juuret da nerot ollah yhtet, ga äijät heis enimytteh pastetah šipainiekkoi tavallizen suurimsyväimenke (ozrusyväimenke) da uuzimoudazien ruahto- da marjusyväimenke. Maiduo tahtahah ei panna.
Keitinpiirualoi sanotah skančakse, pastetah kapustanke. Kuoret enimytteh kaikis piirualois oldih rugehizet, nägyi, voidu ei žiälöitty. Sanottih, piirualoi pastetah päčis.Tavallizii ruahto-, marju- da nižupiirualoi ei puuttunuh nähtä. Ga myö sežo harvah kehtuammo niidy čopottua da vie sangota varuammo.
Päivy puutui räkki, sai pilvežäs nojata heinytukkuloil, oli varustettu äijy kižua, muasteripajua, kilbua lapsile da perehile.
Otin ozua kvestah, kuduas kuhkutettih da avvutettih azuo vardoičustytti, paista eri murdehil karjalakse, arvata kodivehkehii, šeluo heinii da panna suattoine, kižata gr'uuhah. Joga kohtas čomendettih myöndysijoi poimiččuzet juablokkoin da pihamarjoinke, sai oppie dai huogeheh ostua keräle. Puutui tuttavuo erähienke, löydiä tulieloi tveriläzii Oma Mua -lehten tiluajii da Kodirandaine-ruadivo-ohjelman kuundelijoi. Parahat mustokset jiähäh kodvakse.
Passibo Tatjana Jevgenjevna Gilojevale kučundas täh pättäväh ajelukseh, Koivikko-pajojoukon naizile da Jelena Vasiljevna Kudel'nikovale hyvis mielis, pajolois, nagros, kudai jatkau elaijan. A Lihoslavl’an muale – syvä kumardus.
