Suarnua-vuarnua: Kui koiru kažin kel ei sovittu
Jumal azui muan dai kogo kaiken luonnon muan piäle: meret, järvet, jovet, suot, žiivatat, zviertit, kalat dai linnut.
Kaiken sen ižändäkse häi azui ristikanzat: miehen da naizen. Sanoi Jumal Adamal:
‒ Tämä naine, Jeva, roih sinule akakse. Suvaiče händy, ga älä ämmätä liijakse, eiga häi kodvazen peräs voi sinun piäl herrakse roita. Akku sinun pertis por’adkua pidäkkäh, syvvä keittäkkäh, lastu suakkah da kaččokkah.
Jumal käski Jeval kuunnella omua ukkuo da varata. A Adamal Jumal nenga sanoi:
‒ Sinä roittos muan ižändy, ainos kai mi on muan piäl, on elävy, sinul pidäy vardoija sidä. Älä nikonzu ota ičelles liigua. Täs sinule koiru. Anna se vardoiččou sinun pertii. A vot kaži, anna se tabailou hiirii.
Lähti kerran Adam meččuimah dai koiran keräl otti. Hänen juohirihmah tedri oli puuttunuh. Ižändy käski koiral vediä linnun kodih. Koiru kandoi tedrin kodih, a emändiä kois ei olluh ‒ marjah ehti lähtie. Koiru käski kažil vardoija sualistu. Iče tuli järilleh meččäh. Sih riähkäkse kaži hiiren dogadi, juoksi sidä tabuamah. Ka velli kuni tabaili hiirdy, tedri vaidoiččemattah jäi. Reboi mečäspäi juoksi dai koppai linnun. Kaži sih jäi.
Tuli ižändy koiran kel mečäspäi tyhjiči, nimidä sualistu ei puuttunuh. Kaži pordahil viruu, rinnal hiiri. Kaži ylbielöil silmil ižändäh da koirah kaččou ‒ omas pihas, näet, sualehen sai.
Koiru kažil kyzyy:
‒ Kusbo tedri on?
Kaži vastah:
‒ Minä sen sijah hiiren sain!
Ižändy tuskevuksis jo tahtoi pergua mollembii. Koiru kolme päiviä mečäs eli, a kaži ‒ kogo nedälin. Koiru vuotti, konzu ižändy alevuu, a kaži vuotti, konzu koiru unohtau. Sit jälgimäi tuldih kaikin uvvessah kodih, ruvettih yhtes elämäh. Vai yksikai sen jälles kaži koirua varuau, a koiru kažii vihuau.
