Pyöräkkö opastuu liikkumah
Eli buaboil da died’oil meččymökkizes Pyöräkkö. Häi oli kirmei da vessel. Hyppiäy häi pihale da vieröy meččytroppastu myöte. Häi vastuau troppazel mečän elättilöi, pagizou heijänke da kižuau. Erähiči Pyöräkkö vieri loitombakse juuri juamassah, kudamua myöte ajeltih suuret mašinat. Pyöräkkö piätti piästä juamas poikki. Tuli häi lähembä juaman reunua, ga ei ehtinyh piästä asfal’tale, kui rubei kuulumah mašinan tormozoin kradžineh.
Mašinan ajai rubei kirgumah:
–Terstavuitgo elokseh? Et novva liikundusiändölöi! Sehäi on varattavu!
– Mittumat vie liikundusiännöt? Minä muite tahtoin piästä tien toizele puolele, meččäh, vastai Pyöräkkö.
– Mene vai ielleh tiereunua pitkin da ku nähtet zebran, se on tiespoikkimenendykohtu, kudamua myöte piäzet tien toizele puolele, sanoi ajai da lähti ielleh ajamah.
– Mittuine vie zebru? kyzyi Pyöräkkö, ga ajai händy jo ei kuulluh.
Rinnal olijas puus istui varoi, kudai kaiken kuuli. Häi lendi Pyöräkön luokse da rubei händy opastamah:
– Karr-karr, terveh, Pyöräkkö! Tiijätgo, kogo muailman rahvas, šouferit dai jallai kävelijät, novvetah liikundusiändölöi. Zebru libo tiespoikkimenendykohtu on moine junokas hurstine ties poikki. Sidä myöte voibi varuamattah astuo. Tien reunal seizou pačasgi, paččahal on tiemerki, kudai ozuttau meile, ku täs on tiespoikkimenendykohtu. Libo tiemerkin sijas voibi olla kolmesilmäine svetofuoru libo liikehvalot.
– Mibo zvierilöi on se kolmesilmäine svetofuoru? kyzyi Pyöräkkö.
– Oletgo sinä tolkutoi, Pyöräkkö! Ei se ole zvieri, se on sinun dovariššu! Hänel on kolme silmiä. Palanou ruskei silmy – seizo! Syttynöy keldaine – ole valmis! Rubieu palamah vihandu silmy – kačo, ku kai mašinat azetuttas da mene!
– Kačo vai! Passibo, sinul, Karkuša! kiitti Pyöräkkö varoidu.
Pyöräkkö lähti ielleh vieremäh tien reunua pitkin da terväh nägi korgien paččahan, sil oli kolme silmiä. Ties poikki oli junokas hurstine – juno valgei, juno mustu… Pyöräkkö vuotti, konzu syttyy vihandu silmy da kai mašinat azetuttih, da häi vieri ties poikki. Tiespoikkimenendykohtua myöte astui Jänöigi, rinnal häi vedeli omua pyöriä.
– Jänöi, miksebo sinä vedelet pyöriä rinnal, voithäi ajua sil, kyzyi Pyöräkkö.
– On moine liikundusiändö, ku tiespoikkimenendykohtua myöte ei sua ajua, pidäy vältämättäh astuo, vastai Jänöi.
– Vot on kummua, vastai Pyöräkkö. – A miksebo sinul on šl’oma piäs da polvisuojat, kuuluugo niilöin piendy liikundusiändölöih? kyzyi Pyöräkkö.
– Kuuluu. Niilöi pietäh pyöräl, skuteral da motosiklal ajajat. Vie myö kiinitämmö pyöräh da omih sobih valgienkuvastimet. Niilöin hyvyös mašinoil ajajat nähtäh meidy loittuopäi, sellitti Jänöi.
– Kačo, kui äijän minä tiijustin tänäpäi! Nygöi rubein liikkumah liikundusiändölöin mugah!
Jänöi viuhkutti käil Pyöräköl, nouzi pyöräle da lähti ajamah meččytroppastu myöte.
