Pomorien istorijan elävä musejo
Tuiskukuušša mie enšimmäistä kertua kävin vanhašša pomorilaisešša N’uhča-kyläššä. Tänne piäšömini ei ole helppo — Belomorskista on yli šata kilometrie pahua tietä, niin jotta parempi on ajua Lastočka-junalla.
N’uhča šeisou šamannimisen joven rannalla jo noin šeiččemen vuosišatua. Kylän nimi tulou saamen kieleštä ta tarkottau joučenta. Näitä kaunehie lintuja voipi rikeneh nähä Vienanmeren rannoilla ta Karjalan lukusilla meččäjärvillä.
Kylä tuli tunnetukši jo Pietari Šuuren aikana. Vuotena 1702 tiältä alko Keisarin tie, kummaista pitin enšimmäisie šotalaivoja vejettih maičči merellä. Tietä rakenti noin viisituhatta paikallista eläjyä.
Onnakko nykyjäh N’uhča kiinnoštau kävijie ei ainuoštah Pietarin ajan istorijalla, ka niise epätavallisella musejolla.
N’uhčašša puutalojen ta pohjosen hil’l’asuon kešellä šijottuu epätavallini musejo, millä on yllättävä Hlamnoi sarai (Romusaraja) -nimi. Tämä yksinkertani, äšen ironini nimi peittäy kokonaisen tarinan pomorien elämäštä, kummaista kyläläiset on huolellisešti šäilytetty.
Musejon perustaja on kyläläini, käsityön ta kotišeututiijon opaštaja Nadežda Sem’onova. Kaikki alko vuotena 2004, konša hiän yheššä koululaisien kera ryhty tutkimah pomorien perintehie. Lapšet čukelluttih vanhoih käsitöih, hiätapoih, pomorilaisih merkkaukših ta paikallisien arkiloih.
Vähitellen šynty niise kokoelma vanhoja esinehie.
— Ihmiset tuotih meilä tavaroja, kumpasie hyö ei enyä tarvittu, ta šanottih: “Još tarvičetta, ni ottuat, myö niitä kuitenki emmä käytä”, muistelou Nadežda Sergejevna. — Toičči löysimä mitänih äšen kuatopaikalta. Šentäh alkomaki kuččuo omua kokomušta romusarajakši, vet mie toin kaiken kotih ta ašetih aittah.
Niin šynty tulijan musejon nimi.
Enšimmäini musejoesineh oli 1900-luvun alušša merkattu pielušpiälini. Šillä oli hyvin mukava istorija.
— Antilaš lahjotti pielušpiälisen šulhasella kos’s’omisen aikana. Šiih oli merkattu: “Hyvie unie šiula, armahaini, makua rauhašša, šieluni. Kun havaččeuvut ta luvet tämän, muissa, ken rakašti šilma”, kertou musejon emäntä. — Šulhani kävi vielä kolme vuotta Barentsinmerellä töissä tienuamašša rahua häitä varoin ta otti pielušpiälisen matkah. Päivisin hiän pani šen pielukšeh, ka öisin otti pois — šiäšti šitä.
Kokoelma tovella pitälti šäily Nadežda Sem’onovan sarajašša. Šielä hiän niise vietti oppituntija koululaisilla. Ajan mittah esinehie keräyty niin äijän, jotta musejolla tarvittih omat tilat.
Vuotena 2014 musejo muutti vanhah kakšikerrokšiseh kauppiehan taloh. Šen rakenti kauppieš Ponomar’ov vuotena 1903. Neuvoštoaikoina rakennukšešša toimi kyläneuvošto ta liäkärin huoneh.
Taluo kunnoššettih koko kylän voimin: korjauštöih ošallistu yli 60 henkie — paikallisie eläjie, dačnikkoja, vapuaehtosie. Apuo šuatih niise kanšainväliseltä ECHO-projektilta, a nykyaikaset laittehet — interaktiivisen taulun, projektorin, musejovitriinit — lahjotti Karjalan etnokulttuurikeškukšien tukišiätijö.
Nyt musejošša voipi nähä vanhoja huonehkaluja, pomorilaisie pukuja, kalaššušvälinehie, rukkija, puisenluatijan työkaluja ta keittijötarvikkehie.
Jokahisella esinehellä on oma istorija. Esimerkiksi, urkuharppu, mi kuulu Vlasovin perehella, paikallisilla intelligenttilöillä. Vaikeina šotavuosina šoitin vajehettih ruokah perehen nellällä lapšella.
Musejošša on niise harvinaisie löytöjä: nappi enklantilaisešta univormušta kanšalaisšovan ajalta, 1600-luvun partaveromerkki, vanhoja starovierojen kirjoja.
Ka Hlamnoi sarai -musejon ruatajat harraššetah ei ainuoštah etnografijua. Hyö šuoritetah niise tärkietä tutkimuš- ta ečintätyötä.
Šovan aikana N’uhčašša toimi 446. kenttäšairala. Musejon aktivistit tarkaššettih hauvattujen šotilaihien luvetteluo: 45 nimen ieštä šiinä on nyt 53 nimie.
— Löysimä yhen saltatan omahisie, Nadežda Sergejevna kertou. — Hänen punukka tuli tänne Bakušta. Piiterih hiän lenti lentokonehella ta šieltä vuokrasi muašturin, jotta piäššä N’uhčah. Mieš ruatau öljy-yhtijön johtokunnašša, ka tahto tulla kumartamah kantatuaton hauvalla.
Musejon šuurimpana arvona on šen elävä kulttuuri. Šielä tallennetah šananlaškuja, arvautukšie ta perintehie, kumpasie N’uhčan vanhat eläjät vielä muissetah.
— Muašta ei rikaššu, šiitä vain kumartuu, šanou Nadežda Sem’onova muissellen vanhua pomorilaista šanontua. — Meri on meijän pelto.
Musejošša toimiu Tavolga-folkryhmä, mi esittäy vanhoja pomorilaisie lauluja. Enšimmäiseššä kerrokšešša olijašša kiukuašša järješšetäh vierahilla muasteri-oppija: opaššetah paistamah perintehellisie pomorilaisie žitnik-leipie, kislomots’nik-piiraita ta potakkašankija šekä keittämäh kuulusua kalakeittuo.
Musejon kehittämiseh Nadežda Sem’onova voitti presidentin grantin, ta nyt “Hlamnoi sarai” on modernini ta interaktiivini kulttuurikeškuš.
Vaikka N’uhčah ei ole helppo piäššä, ka kešäsin kylämusejoh tulou äijän vierahie. Ta melkein jokahini lähtöy pois tuntehella, jotta vieraili ei ainuoštah musejošša, ka tovellisešša pomorilaisešša talošša, missä vanhan kylän istorijua šäilytetäh šuurella lämmöllä.
