Petroskoilainen kuvaa elokuvan Iranissa

Petroskoilainen kuvaa elokuvan Iranissa

Anna Umberg
24.01.2025
Ivan Kulnevin seikkailufilmi kertoo 10-vuotiaasta venäläisestä pojasta, joka joutuu sattumalta mukaan harvinaisen timantin varkauteen. Elokuvassa esiintyy venäläisiä ja iranilaisia näyttelijöitä.
Uuden seikkailuelokuvan nimi on Timantti Persian sydän. Sen kuvaukset alkavat Moskovassa ja jatkuvat Iranissa. 12+ Kuva: Kuvituskuva/freepik.com
Uuden seikkailuelokuvan nimi on Timantti Persian sydän. Sen kuvaukset alkavat Moskovassa ja jatkuvat Iranissa. 12+ Kuva: Kuvituskuva/freepik.com

Petroskoilaissyntyinen elokuvaohjaaja Ivan Kulnev kuvaa kokopitkän elokuvan Iranissa. Elokuva sai tukea 70 miljoonaa ruplaa Venäjän kulttuuriministeriöltä.

— Voitimme pitchauskilpailun. Esittelimme elokuvahakkeemme jo livenä kulttuuriministeriössä joulukuussa ja saimme tukea ideamme toteutukseen, ohjaaja kertoo.

Uuden elokuvan nimi on Timantti Persian sydän. Siitä tulee koko perheelle suunnattu seikkailuelokuva.

— Filmi on hyvin värikäs ja hyvä, Kulnev sanoo.

Elokuvan päähenkilö on 10-vuotias venäläinen oppilas nimeltä Ljoša, joka lähtee perheineen lomailemaan Iraniin. Siellä hän joutuu sattumalta mukaan kummallisiin seikkailuihin, jotka tapahtuvat harvinaisen timantin varkauden ympärillä. Juonen mukaan pojan pitää voittaa rosvojoukko.

— Ljoša pakenee rosvoja, tutkii paikallista kulttuuria ja löytää hyvät iranilaiset ystävät, ohjaaja kertoo.

Esittelimme elokuvahankkeemme jo livenä kulttuuriministeriössä joulukuussa ja saimme tukea ideamme toteutukseen.
Ivan Kulnev, elokuvaohjaaja

Elokuvan kuvaukset alkavat helmikuussa 2025 Moskovassa.

— Noin 20 prosenttia kuvauksista sijoittuu Moskovaan. Kuvaamme suurimman osan elokuvasta Iranissa maalis-huhtikuussa, ohjaaja kertoo.

Filmi on venäjän ja farsin kielellä. Elokuvan pääosissa nähdään venäläiset näyttelijät. Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketkä näyttelevät pääosissa.

— Casting on vasta alkanut. Toistaiseksi en voi sanoa, ketkä näyttelevät, mutta varmasti nähdään jotkut elokuvatähdistämme, Kulnev sanoo.

Sivuosissa ja episodeissa esiintyvät iranilaiset näyttelijät.

— En tunne toistaiseksi ketään. 

Jos kuvaukset päättyvät toukokuuhun mennessä, niin jälkituotanto tehdään kesällä. Elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa vuoden 2025 lopussa.

Kesälle on suunnitteilla vielä yksi elokuvahanke, mutta ohjaajan mukaan se on toistaiseksi neuvotteluvaiheessa.

Timantti Persian sydän on Kulnevin ensimmäinen kansainvälinen elokuvahanke. Hänellä on takanaan yhteensä kolme täyspitkää elokuvaa. Kulnevin edellinen pitkä elokuva, Rehellinen avioero, ilmestyi vuonna 2021. Sen pääosissa esiintyvät monille tutut Aleksandr Robak ja Agata Mutsenietse.

Ohjaaja viimeistelee parhaillaan Lentoasema-elokuvaansa, jonka pääosissa nähdään tunnetut venäläiset näyttelijät Kamil Larin, Roman Kurtsev, Valentina Mazunina ja Oleg Taktarov. Tämä elokuva on uusi haaste Kulneville, koska hän ei ole koskaan aiemmin kuvannut trillerielokuvaa. Lentoasemalla tapahtuva tarina kertoo ihmisistä, jotka suljetaan rajoitettuun tilaan. Se on klassinen tarina Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -klassikkodekkarin tyyliin.

— Keväällä elokuva on tarkoitus saada valkokankaille ja sitten suoratoistopalveluille, ohjaaja kertoo.

Kesälle on suunnitteilla vielä yksi elokuvahanke, mutta ohjaajan mukaan se on toistaiseksi neuvotteluvaiheessa. Siitä hän kertoo myöhemmin.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Aika on ihastella kiviä
Vojatšun taajaman asukas, geologi Jelena Kuzminyh on kerännyt Venäjän ja muiden maiden kivien ja mineraalien kokoelman, joka on esillä nyt Segežan museokeskuksessa.
Oma Mua
Priäžän kylä: roihgo karjalakse pagizijua
Priäžy on Priäžän piirin keskus, kudai vuvvennu 2008 sai kanzallizen piirin stuatusan. Sinne piädyhyy emmo voinnuh olla käymättäh kylän školah.
Karjalan Sanomat
Turistivero tuo yli 48 miljoonaa ruplaa
Nyt Karjalassa turistivero on maksettava Petroskoissa sekä muutamassa tasavallan piirissä. Verona kerätty raha menee paikallisiin budjetteihin.
Karjalan Sanomat
Uspenskin kirkon jälleenrakennus etenee
Kontupohjan kirkon hirsikehikon rakentaminen jatkuu Kirovin alueella. Valmiita osia aletaan tuoda Kontupohjaan toukokuussa.
Oma Mua
Karjalan uuttu paikannimie: Louhen kyynälet da Hiiden liha
Huškahtettihes perestroikan aijat, konzu Petroskois joga tiešuaral sai lugie laukan nimet angliekse libo kudamiltahto toizil ulgomuan kielil.
Oma Mua
Korvennetut kirjaset
Rintamalta työnnetyt kirjaset ollah šyväimellä kallehie Šuuren Isänmuallisen šovan tovellisie dokumenttija.
Karjalan Sanomat
”Haasteet edistävät kielten kehitystä”
Venäjän pienten kansojen kielten oppimismahdollisuudet ja ongelmat tulivat esille suomen kielen keskuksen uudessa verkkokeskustelussa.
Oma Mua
Aleksandra Jeršova: “Rahotuš on hyväkšytty täyveššä miäräššä”
Tuiskukuun 27. päivänä Karjalan tašavallan piämiehen rinnalla toimijan karjalaisien, vepšäläisien ta šuomelaisien etuštajien neuvošto vietti vuuvven 2025 enšimmäisen issunnon.
Karjalan Sanomat
Kielikilpailu: tehtävät koskivat Kalevalaa
Lähes 70 karjalaa, vepsää ja suomea lukevaa koululaista osallistui perinteisiin kielikilpailuihin Petroskoissa.
Kipinä
Poika, kumpani šuatto
Art’om Popov on 12-vuotini poika Koštamukšešta. Hiän jo kolmatta vuotta opaštuu karjalan kieltä kurššiloilla. Täh harraššukšeh prihua toteutti hänen Marina-muamo.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль