Pakkasen mua
Oli yksi harakka. Še ei ollun aivin tavallini. Harakka kävi Meččäkouluo ta šuatto lukie. Šentäh häntä kučuttih Kirjakši.
Oli tulošša Uuši Vuosi. Kirja kyšeli kaikilta:
– Missä Pakkani eläy?
Kontie ei tietän, kun hiän makuau koko talven. Orava niise ei tietän, hänellä on äijän muuta hommua.
Šiitä käpylintu šano:
– Pakkani eläy pohjosešša. Šieltä päin še aina tulou.
Rohkie harakka piätti:
– Lähenpä mie iče Pakkaista eččimäh!
Tai läksi Kirja pohjoseh päin lentämäh. Tuakši jiätih šuuret kaupunkit tai pienemmät kylät. Hiän näki kirjutukšie: Sortavala, Petroskoi, Kontupohja, Kemi, Koštamuš. A iče vain ielläh lentäy. Tietyšti, konša hiän vaipu, nin istuutu levähtelömäh ta šyömäh.
Kirja lenti, lenti ta kohta piäsi Lappih. Tämä on kylmä mua. Lapissa eletäh lappalaiset. Alko tunturi, missä meččyä on vähän tai puut ollah matalat.
Vuaran luona oli porolauma. Porot kaivettih lunta kapeilla, lumen alta löyty jäkälyä. Šitä ne porot talvella šyyvväh.
Harakka kyšy poroilta, eikö hyö tiijetä, missä Pakkani eläy? Nuori Turjo-poro šano:
– Ukko ta ämmö jätettih miula vanha kirja. Šiihi on kirjutettu. Vain myö kun emmä šuata lukie.
– Ka mie šuatan lukie! ihaštu Kirja.
– Läkkä yheššä eččimäh Pakkasen muata, šano Turjo.
Porot luajittih karvašta kotani ta šivottih še nuoren poron šelkäh. Porot šanottih:
– Kirja, voit istuo kotasešša. Šinne vinkka ei piäše, šielä šie ei kylmä.
Hyö lähettih matkah. Harakalla repušša oli eväštä: kuivua marjua ta šiementä. A Turjo aina šuau ruokua lumen alta, jäkälyä.
Kotvan ajan piäštä Turjo šano:
– Täššä näkyy kirjutuš!
Harakka luki:
– Tie Pakkasen muah.
A mitänä tietä ei nävy.
Hiän otti Turjon kirjan. Šiih oli kirjutettu:
“Kun piäšet Pakkasen muan rajalla, nin luve kolmičči täyteh iäneh:
Rajamieš, näytä tieš!
Piäššä Pakkasien muah!
Tiijän šanat Pakkasen,
Šuatan luvut kylmäsen.”
Harakka ta poro luvettih kolmičči šanat ta äkkie heijän eteh ilmešty rajamieš. Hiän kyšy:
– Minne matka?
Hyö šanottih. Šiitä rajamieš heilahutti valkiella kepillä – Kirjan ta Turjon eteh avautu kummallini tie. Še oli värikäš. Molommin puolin oli kuušie. Kuušissa kašvo kukkasie ta karamellie. Kuulu kaunehie lauluja.
Äkkie nousi šinini pilvi ta peitti kaiken, tuli pimie. Harakka huomasi, jotta hänellä kiäššä valottau kirja. Onpa kirja! Še avautu ičeštäh. Kirjaimet kiillettih, šentäh niitä oli helppo lukie.
Kirja luki:
“Kun matalla šattunou mitä, nin luve Pakkasen šanat:
Pakkani, Puhurin poika!
Elä kylmä kynšijäni,
Elä kohmo koprijani!
Kylmä šoita, kylmä maita,
Kylmä kylmijä kivijä!”
Pilvi rupesi nakramah ta šiirty kylkeh. Tuaš oli valkie, näky tie tai puut.
Mečäššä oli elukkoja, niillä oli kellot kaklašša. Kellot kaunehešti čilaistih.
Turjo ta Kirja matattih melko pitälti. Šiitä hyö piäštih kyläh. Še oli Starina. Šielä elettih Pakkasen pojat. Piä-Pakkani, nimeltäh Puhuri, liikkeytyy vašta šiitä, konša aletah kovat pakkaset. A nyt šielä oli l’euto šiä.
Nuoret Pakkasen pojat ta punukat oltih touhušša.
– Mitä työ ruatta? kyšy Kirja.
– Kiireh on, kiireh! Kohta alkau Uuši Vuosi. Myö kaikin lähemmä kylie ta kaupunkija kiertelömäh.
– Mintäh työ lähettä?
– Muailmašša on äijän lapšie. Hyö vuotetah meitä. Lapšilla tulou pruasniekka. A ilman meitä Uutena Vuotena ois ikävä.
Kirja muisti, jotta viime talvena heijän mečän kyličči niise ajettih iloset Pakkasen pojat. Hyö oltih ruškeissa vuatteissa. A nyt heilä piällä on keltaset, šiniset ta harmuat turkit.
– Ruškiet lakit ta turkit myö panemma piällänä lapšien luokši šuoriutuos’s’a.
Pikku porot ta jänikset autettih: kannettih lahjoja ta pantih niitä šäkkilöih. Pakkaset istuuvvuttih omih korjih ta porot juoštih värikäštä tietä myöten.
Taivahašša viuhkettih lentokonehet.
– Porolla piäšöy vain Karjalah. A loittosih paikkoih pitäy olla muuta kyytie.
– Ihanko kaikki lapšet šuahah lahjoja?
– Lapšet ollah niin hyvie. Hyö nakretah, šanotah meilä runoja ta lauletah mukavie lauluja. A toiset, niin viisahat, tiijetäh arvautukšie. Tietyšti, myö tahomma täyttyä jokahisen toivoja.
Tämän kerto Kirja Meččäkoulušša talviloman jälkeh.
– Kirja, onko tämä totta? Kävitkö šie šielä?
Šiihi viisaš harakka kekši runon:
– Kävinkö mie šielä?
Onko tämä totta?
Lienöykö še ollun ilmissä,
Vain unieko näytteli šilmissä?
Mänepä tiijä mitä voipi tapahtuo Uutena Vuotena! Pitäy uškuo tai niät monta muutaki. Tahi ainaki opaššut kekšimäh.
