Padaine
Elettih kerran ukko da akku. Mollembat oldih ylen laškat. Mugai kačotah, kui olis mi ruado toizel ruatuttua, ku vai ičel ei pidäs ruadua. Laškuttu hyö kai ustu ei pandu salbah. Ilmai sidägi on ylen hyvä.
Kerran akku keitti huttuu. Huttu rodih ylen magei. Otti akku padazen päčispäi, pani stolal, voidu ližäi. Syödih hutun da mollembat kai luzikat n’ablittih. Kačotah, ga yhteh padazen bokkah huttuu on vähäine palanuh. Pestä roih! Akku sanou:
— Ukko-rukku, minä omani ruavot ruavoin, keitin hutun! Nygöi sinun vuoro — padaine pidäs pestä!
— Ole minus päivilleh! Mužikango se dielo on — padazii pestä! Iče pezet.
— En ni peze!
— En ni minä rubie pezemäh!
— Sit seizokkah pezemättäh. Muga sanoi akku, nosti padazen golbičal, iče laučal. Akku viruu, padaine pezemättäh seizou.
— Akku, kuuletgo, pidäs se padaine onnuako pestä!
— Sanoinhäi, sinun vuoro on ruadua, sinäi peze!
— Tiijätgo midä, akku? Sovimmo nenga — ken huomei huondeksel ezmäzen sanan virkannou, sillegi padaine roih pestä.
— Hyvää, nouze päčil, sit näimmö.
Viertih muate. Mužikku päčil, akku laučal. Yö meni, tuli huondes... Huondeksel nikudai ei nouze. Virutah ei lekahtetahes, ei tahtota padastu pestä. Akal jo olis aigu mennä lehmiä juottamah da karjah ajamah, ga häi ni laučalpäi ei nouze.
Kai susiedat jo omat lehmät ajettih.
— Midäbo Malan’n’ua ei nägyne tänäpäi? Ongo hos tervehenny?
— Ga toiči kaikilhäi olettelou, myöhästyi vikse. Kodih päi astujes toinah vastah tulou... Ga astutah järilleh, eule Malan’n’ua.
— Vikse milienne roinnuh on!
Eräs susiedu menigi taloih. Uksi avvoi! Ei se hyvä ole. Meni pertih, kaččelehtau ymbäri.
— Malan’n’u, susiedaine, kusbo olet?
A akku viruu laučal, silmät möllälleh, iče ei ni lekahtai.
— Miksebo et lehmiä vedämäs olluh? Voimatuitgo?
Akku vaikkaine.
— Ga mibo rodih sinul? Miksebo et virka nimidä?
Akku vaikkaine tirpau, nimidä ei virka.
— Ga Hospodi syöttäizeni! Kusbo hos sinun mužikku on? Vaslei, hoi Vaslei!
Nouzi susiedu päčil kaččomah, ga Vaslei sie, silmät möllälleh viruu, ei liikahtai.
— Mibo sinun akal rodih? Hullaigo ken?
Mužikku vaikkaine, ni sanua ei virka. Pöllästyi susiedu:
— Mennä roih akoil sanelemah!
Juoksou kyliä pitkin, mölizöy:
— Avoi-voi, hyvät rahvas, milienne roinnuh Malan’n’al da Vasseleil, virutah mollei, yksi päčil, toine laučal, ei paista! Eigo hos ken heidy hullannuh?
Tuldih akat, voivotetah pertis:
— Kukastu kummua, mi lienne rodih! Malan’n’u! Vasselei! Miksebo etto vastua ni sanua?
Net mollei vaikkaine kui tapetut.
— Ga juoskua, akat, pappii kuččumah! Nägyy ihan pahat dielot ollah!
Käydih kuččumas. Tuli pappi. Parran livaldi sormil da iče päčillyö.
— Vasselei, oletgo hengis? Mibo rodih teile mollembil?
Mužikku vaikkaine. Pappi akalluo.
— Malan’n’u, oletgo tolkus, midäbo möllistät?
Akku vaikkaine. Susiedat nimidä ei voija, lähtie roih iäres. Kaikil ruaduo omis pihois tävvet käit. Pappi sanou:
— Ga etto taki hylgiä nygöi, keltah jiähä roih heidy kaččomah.
Eule aigua nikudual! Yksi buabo-kulu jätettih istumah pertih. Hänel lapset ei itkietä, istukkah.
Ga ei ni buabo bluaznu olluh, ilmai ei ruvennuh istumah.
— Palku pangua, sit jiän!
— Ga midäbo minä sinul maksan? Pappi rubei kaččelemah pertii. Nägi veriän tyves rippuu Malan’n’an vahnu mekko.
— Ga ota, buabo, hos tämä mekkoine. Vahnu da revinnyh on, ga vältäy jalloin piäle toiči lykätä kattiekse!
Ehti vai sanuo, ga taloin emändy hypähti laučalpäi keskilattiel, käit bokis.
— Mibo tämä täs nygöi! Minungo sobii jageletto? Vie iče panen piäle, andanen kelletah, ga iče annan!
Kaikin pertis olijat kai pöllästyttih. Vai mužikku päčilpäi jallat laski, kumardui pertih päi da sanou:
— Malan’n’u! Padaine sinul pestä roih! Sinä ezmäzen sanan virkit!
Kiändi L’ubov’ Baltazar.
