Opaššumma omua kieltä ta kulttuurie leikiten
Ta oma šeutu ilmentäy šalojah. Šemmoni kaunis nimi oli annettu šeikkailupelillä, mih leikittih Koštamukšen Juakko Rugojevilla nimitetyn 1. koulun 3. ta 4. luokkien opaštujat. Luokanjohtajat Tatjana Kuteleva ta Irina Ševaldova, karjalaisen kulttuurin Viena-šeuran jäšenet šekä volont’orit 9. luokašta yheššä opaštajan Svetlana Kekšojevan kera kaimattih alkeisluokkalaisie karjalaisien perintehien muailmah.
Lapšet jakauvuttih kahteh joukkoh – “Järvi” ta “Meččä”. Heijän tehtävänä oli piäššä kuuvven kummallisen ašeman läpi: “Kisat”, “Karjalaiset ruuvvat”, “Karjalaini puku”, “Pirtti”, “Musiikki” ta “Verkot”.
Kisat-ašemalla karjalaisen kulttuurin nuorien tutkijien piti käyvä kalaššukšella šuurilla mečäššyš-šukšilla. Kaikin hyvin šuoritettih tätä tehtävyä ta varuššettih kalua pitäkši ta kylmäkši talvekši.
Irina Ševaldova tuttavušti poikie ta tyttöjä karjalaisih elämäntapoih šekä šyömisih Karjalaiset ruuvvat -ašemalla. Karjalaisien ruoka aina oli tavallini, ka täyttävä, jotta olis voimua elyä ta ruatua mečän kešen.
Viena-šeuran jäšenet L’udmila Tihonova ta Tatjana Sevastjanova kerrottih koululaisilla karjalaisešta naispuvušta. Käsityömuasterit esitettih vanhoja vuate-esinehie ta autettih piiruštua karjalaisie kuvijoja käsipaikoilla.
Tatjana Kuteleva valmisti lapšilla mukavan tehtävän Pirtti-ašemalla. Heijän piti kerätä talo pienistä puuošista.
– Miun tuatto luatiu tovellisie taloja šuurista puista. Mie rikeneh käyn hänen luona töissä ta tiijän, mitein še kaikki toimiu, šano yksi 4. luokan opaštuja.
Tietyšti, kerätä talo on vaikie tehtävä. Onnakko liittyön yhteh koululaisilla kaikki onnistu.
Viena-šeuran jäšenen Nina Gerasimovan muasteri-opissa lapšilla tarvičči kaikki heijän ahkeruš. Nina Afanasjevna opašti koululaisie kutuo verkkoja, šituo monimutkasie šolmuja ta šelittyä niitä.
– Joka karjalaini šuatto kutuo verkkoja, vet ne oltih hänen piäapulaiset ruokua šuahuštamisešša. Verkkoja paikattih ta kuvottih illalla koko perehisin. Še oli hyvä ajanvietto, kerto Nina Afanasjevna.
Monie opaštujie niin kiinnošti verkkojen kutomisen prosessi, jotta hyö miteinkänä ei tahottu lopettua šitä. Šamoin ni Andrei Ponomar’ovin musiikki oikein miellytti lapšie. Andrei esitti koululaisilla šoittuo kantelella ta jouhikolla, kumpasie luati iče.
– Tiijättäkö työ, jotta tarinan mukah Kalevala-eepossan piäšankari Väinämöini luati kantelen šuuren hauvin kallošta ta leukaluušta? A mistäpä hiän luati virityštappija? Ka šuuren kalan hampahista. A mistäpä hiän luati kantelen kielijä? Ka Hiijen orihen jouhešta. A tiijättäkö työ, mitein karjalaiset šanottih haukie? Jokikoirakši! starinoičči muasteri Andrei.
Monet opaštujat jo tiijettih, mi on kantele ta äšen tunnettih runuo šen luatimisešta, ka jouhikko oli heilä aivan tuntomatoin musiikkišoitin. Monet ei tiijetty, jotta jouhikon kielet ta jouši on luajittu jouhešta. Lapšet iče kuoteltih šoittua šillä šoittimella ta ihual’tih kummallisie iänijä kuunnellen.
Ta oma šeutu ilmentäy šalojah -šeikkailupelin lopušša kaikin juotih čäijyö ta juteltih. Toivottavašti, šeikkailupeli autto lapšilla avata šeuvun eryähie šaloja.
Šeikkailupeli oli järješšetty Karjalan etno-volont’orit -projektin rajoissa Karjalan kanšallisen ta alovehellisen politiikan ministerijön tuvella.
