”Tunnen tämän tytön. Hän on mahtava! On hienoa nähdä kilpailuraportissa uusia nimiä”, kertoi Venäjän ampumahiihtomestaruuden kymmenkertainen voittaja Natalia Ševtšenko Matš TV -televisiokanavan lähetyksessä ampumahiihtäjästä Uljana Tšerepanovasta.
Karjalasta kotoisin oleva Tšerepanova voitti pronssimitalin Tjumenissa pidetyssä Venäjän ampumahiihtomestaruudessa. Hän onnistui supersprintissä.
— Vasta maaliviivan ylitettyäni ymmärsin, että voitin mitalin ja pääsin korokkelle. En vieläkään voi uskoa, että ylsin sellaiseen saavutukseen. Mitali on painava, Tšerepanova kertoi Karjalan Sanomille.
Maaliviivan Tšerepanova ylitti ajalla 21:56. Hän sai pronssia, mutta hänellä oli mahdollisuus voittaa hopeamitali. Viimeisen pystyammunnan jälkeen hän lähti ladulle ensimmäisenä, mutta kierroksella hänet ohittivat kultaa voittanut Natalia Ševtšenko ja hopeamitalin saanut Anastasija Halili. Halili ohitti Tšerepanovan alle kilometri ennen maaliviivaa.
— Vaikeinta oli olla ajattelematta, että en voi kilpailla parhaiden tyttöjen kanssa. Ei ole häpeä, että en sijoittunut toiseksi. Se on sysäys kehitykselle ja uusille saavutuksille, urheilija huomauttaa.
Supersprintti koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisenä käydään karsintakilpailu. Se on väliaikalähtökilpailu, josta 30 parasta selviytyy loppukilpailuun. Loppukilpailussa karsinnat läpäisseet urheilijat lähtevät yhteislähtönä. Molemmat kilpailut järjestetään yhtenä päivänä.
— Superspintti on erittäin vaikea kilpailulaji. Matka on lyhyt. Se tarkoittaa, että vauhti ladulla on kova ja urheilijan on ammuttava nopeasti keskittyen samalla ammunnan tarkkuuteen.
Karsintakilpailussa Tšerepa nova ampui yhden ohilaukauksen pystypaikalta. Hän ylitti maaliviivan ajalla 12:21 ja sijoittui 17:ksi. Loppukilpailussa urheilija ampui yhden ohilaukauksen makuupaikalta.
— Todennäköisesti karsintakilpailu tuntui loppukilpailua vaikeammalta, koska en ollut varma, pääsisinkö finaaliin, Tšerepanova kertoo.
Tähän mennessä pronssi supersprintissä on ollut suurin saavutus Tšerepanovan uralla. Supersprintin jälkeen Karjalasta kotoisin oleva ampumahiihtäjä kilpaili muissakin lajeissa.
— Valmentajat päättivät osallistuvani myös viestiin ja sekaviestiin. Yritin olla hyödyksi joukkueellemme, hän sanoo.
Sekaviestissä Tšerepanova oli joukkueensa ensimmäisenä viestinviejänä. Joukkue sijoittui 9:ksi. Naisten viestissä hän olisi joukkueessaan neljäntenä viestinviejänä, mutta tiiminsä lopetti kilpailunsa aikaisin.
Sääntöjen mukaan yhteislähtökilpailuun pääsee 30 parasta ampumahiihtäjää. Supersprintin tulosten ansiosta Tšerepanova sai mahdollisuuden kilpailla tässä lajissa ja ylitti maaliviivan 14:nä.
Uljana Tšerepanova on syntynyt Petroskoissa vuonna 2001. Nyt hän asuu Pietarissa, jota hän edustaa kilpailuissa.
— Olin päässyt yliopistoon ja muutin Petroskoista suurempaan kaupunkiin, ampumahiihtäjä kertoi Matš TV -televisiokanavan lähetyksessä.
Uljana Tšerepanova opiskelee Lesgaftin valtiollisessa liikuntakasvatus-, urheilu- ja terveysyliopistossa.