Mitä Sortavalan kaupunki tarkoittaa sinulle?

Mitä Sortavalan kaupunki tarkoittaa sinulle?

Jelena Maloduševa
09.07.2021
Sortavalalaiset kertoivat kaupungistaan valokuvaajille. Esille nousivat erilaiset aiheet kuten lapsuus ja historia, suomalaiset, sota, Valamo, Laatokka sekä matkailu.
Hankkeen ideana oli kysyä kaupunkilaisilta, mitä Sortavala heille tarkoittaa sekä ottaa valokuvia heistä ja siitä, mitä he ovat maininneet vastauksissaan. Kuva: Sortavalan nuorten kulttuurikeskus
Hankkeen ideana oli kysyä kaupunkilaisilta, mitä Sortavala heille tarkoittaa sekä ottaa valokuvia heistä ja siitä, mitä he ovat maininneet vastauksissaan. Kuva: Sortavalan nuorten kulttuurikeskus

Sortavala asukkaiden silmin on projekti, jonka Sortavalan 6:9 -valokuvaklubin jäsenet toteuttivat puolen vuoden aikana moskovalaisen valokuvaajan Julia Zamjatinan johdolla. Projekti huipentui näyttelyyn, jossa on esillä yhdeksän valokuvaajan töitä.

— Kun olin Sortavalan taiteilijaresidenssissä, halusin ottaa valokuvia kaupungista. Valitettavasti ei riittänyt aikaa tämän idean toteuttamiseen. Silloin pidin luennot paikallisen valokuvaklubin jäsenille ja päätimme yhdessä jatkaa työtä, projektin kuraattori Zamjatina kertoo.

— Työstimme projektia Zoomin välityksellä. Joka torstai videotapaamisissa keskustelimme projektin yksityiskohdista. Ideana oli kysyä kaupunkilaisilta, mitä Sortavala heille tarkoittaa sekä ottaa valokuvia heistä ja siitä, mitä he ovat maininneet vastauksissaan, hän jatkaa.

Tapaamisten aikana valittiin valokuvien yhteinen tyyli ja värit. Projektin aikana valokuvaajat tekivät valokuvia niin, että ne kaikki olisivat samankaltaisia tyyliltään. 

Mikään kaupungin vieras ei voi kuvata kaupunkia niin, kun siinä asuva valokuvaaja.
Julia Zamjatina, moskovalainen valokuvaaja

Zamjatina on varma, että vain asukkaat voivat kertoa omasta kaupungistaan parhaiten.

— Mikään kaupungin vieras ei voi kuvata kaupunkia niin, kun siinä asuva valokuvaaja. Lyhyessä ajassa vieraileva valokuvaaja ei ehdi sukeltaa kaupunkiin ja näyttää, mitä se pitää sisällään, Zamjatina sanoo.

— Projektissa oli kielletty valokuvaamasta ihmisiä kertomatta siitä heille. Siis valokuvaajat ottivat ensimmäisiä valokuvia sukulaisistaan ja tuttavistaan sekä myös itsestään, hän jatkaa.

Näyttelyssä jokaiseen valokuvaan on liitetty pieni tarina, jonka kaupunkilainen kertoi valokuvaajalle. Sortavalalaiset kertoivat sekä myönteisistä asioista että ongelmista.

Esille nousivat sellaiset aiheet kuten lapsuus ja historia, suomalaiset, sota, Valamo, Laatokka sekä matkailu. Näyttelyssä kävijät näkevät, ovatko heille tärkeät asiat tärkeitä myös muille.

— Sortavala tarkoittaa minulle voimaantumisen paikka. Haastattelin paljon ihmisiä projektia varten. Monet sanoivat minulle, että he muuttivat Sortavalasta toiseen kaupunkiin, mutta palasivat takaisin, koska he ammentavat voimaa Sortavalasta ja sen ympäristöstä, Zamjatina kertoo.

Sergei Tiškovski, sortavalalainen valokuvaaja

Valokuvaaja Vasili Tšalyhille Sortavala on ensisijaisesti kotikaupunki, jonka rikasta historiaa ja kiehtovaa arkkitehtuuria pitää säilyttää.

— Valokuvaklubi ei ole koskaan aiemmin osallistunut isoon yhteistyöprojektiin. Keskustelimme projektista verkossa ja samana aikana olimme kaupungissa, lenkkeilemässä puistossa, järven rannalla tai muualla, Tšalyh sanoo.

— Projektin idea oli mielenkiintoinen. Ensin en ollut varma, että hanke onnistuu. Valokuvaus on vain harrastukseni. Pelkäsin, että minun olisi vaikea yhdistää työ ja harrastus. Haluaisin jatkaa yhteistyötä tulevaisuudessakin, valokuvaharrastaja Olga Fadejeva kertoo.

Valokuvaaja Sergei Tiškovski otti ensimmäisen valokuvan projektia varten helmikuussa. Valokuvassa on kaksi rantaa yhdistävä silta.

— Ideana oli näyttää silta, joka symboloi menneisyyden ja tulevaisuuden yhtymäkohtaa, Tiškovski sanoo.

— Alussa suhtauduin projektiin skeptisesti. Minulla oli aikaa ja päätin osallistua. Projekti osoittautui kiinnostavaksi ja haastavaksi, sillä välillä oli vaikea suostutella ihmisiä valokuvattavaksi. Siis valitsin malleiksi tanssijoita, joiden kanssa olin aikaisemmin yhteistyössä, hän kertoo.

Näyttely haluttiin avata Sortavalan kaupunginpäivän juhlapäivänä, mutta juhlatilaisuudet peruttiin. Näyttely toimii Sortavalan nuorten kulttuurikeskuksessa. Siihen on vapaa pääsy. 0+



ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Oma Mua
Mustu kaži Markiz
Jo tahtoin heittiä paginan meijän pienembih velleksih näh, ga uvvessah nouzi silmien edeh mustu kaži – valgei bantu kaglas da viizahat kullankarvaizet silmät.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль