“Mama lugi da itki, dai myö itkimmö”
Vaste ei ammui algavui Karjalazien kerähmön vallittuloin da Kielen, literatuuran da histourien instituutan kehoitettu pido: kaikkii, kel on kois ruokos piettäviä Ižanmuallizen voinan aigah frontale kirjutettuu libo frontalpäi suaduu karjalakse kirjutettuu kirjastu, kučuttih sanelemah sih nähte. Dai hätkie vuottua ei pidänyh. Konzu kerävyimmö Priäžän kyläh ruadomatkah jo ennepäi tiezimmö, ku sie eläi Tatjana Korz’uk on karjalaine naine, kuduan pereharhiivas on olemas mostu kirjastu.
— Net on minun diädän, muaman vahnemban vellen kirjutetut. Minä lapseššu mustan, kui muamo lugi niidy da itki, dai myö, lapset, itkimmö.
Andrei Dolgojev rodivui Salmenniškan kyläh 19.elokuudu 1919. Školas brihačču opastui hyvin da sen loppiettuu piäzi opastumah meččytehnikumah Petroskoile, ga ei opastunnuh loppussah, meni ruadoh meččyruadoloih Solomannih.
— Sie Andrei ruadoi buuhgalterinnu. Vuvvennu 1939 händy otettih armieh. A 1940-luvun allus häi puutui vojennoih školah Čuvaašieh, kerdou Tatjana.
Omahizien mustos Andrei oli ylen huolekas da hyvätabaine briha. Vahnembi poigu ainos zobotti muamua da nuorembii vellie da sizärii. Ukon kuoltuu Akulina Nikitična iče kazvatti Andrei- da Iivan -poigii da kolmie tytärdy: An’ua, Sašua da Ol’ua.
— Vuvvennu 1934 rodivunnuh Ol’a ongi minun muamo. Häi musteli, kui vahnembi Andrei-velli työndi kodih den’gua da sobua. Andrei kirjutti, työnnin la omat sovat, ombele, muamo, niilöis sizärile piäl piettäviä. Häi ainos oli huoles, saigo muamo kai alendukset da hoivendukset, midä hänel pidi suaja leskenny da äijän lapsen muamannu, jatkau Tatjana Petrovna.
Muamo Akulina Nikitična ei tiedänyh ven’ua, sendäh poigu nareko kirjutti kirjazii ven’an kirjaimil karjalakse da käski sizärile lugie niilöi muamale iäneh.
— Äijän tahtoi muamale sanuo, midä ei ehtinyh rinnal olles. Ihanhäi nuorikkaine oli, mustelou Tatjana Petrovna.
Voinale Andrei Dolgojev puutui kerras 22. kezäkuudu 1941. Surman häi sai Čerkasskoin alovehen Man’kovskii-piirin Dobraja-kyläs.
— Bul´ku puutui piäh. Konzu ruvettih vuvvennu 1957 luadimah raududorogua, kaivettih da löyttih, midä jäi: saldatan medaljounu, kengät, palaine remenii, granuattu, gil’zua ammuttuu… Andrei pandih muah velleskalmah. Saša-sizär yhten kerran käi Voitonpäiväkse sinne velleskalmale.
Samannu 1957 vuvvennu rodivunnuh Tatjana Petrovna da hänen omat pietäh ruokos vahnoi kellistynnyzii kirjazii, sendäh kun nämmä hienol bumuagal kirjutetut kirjazet da omahizien musto on ainavo, mi heile jäi poijas, velles da diädäs — Andrei Dolgojevas, kudai sai surman omua muadu puolistajes.
