Laukunkantajien tuntomattomie polkuja
Vienankarjalaisien tunnettuna tienestikeinona oli laukunkannanta. Joka laukunkantajalla oli oma polku, kummaista myöten hiän melkein aina kulki aštumalla. Šen matan pivuš oli kymmenie ta šatoja kilometrie. Nämä kauppamatat levennyttih Karjalan ta Šuomen, Arhankelin ta Piiterin šuurien alovehien välillä.
On tiijošša, jotta XIX vuosišualla ta XX vuosišuan alušša yli 30 prosenttie karjalaisie miehie oltih laukunkantajina. Mukava, jotta on merkitty ni tapahukšie, konša laukunkantajana oltih naiset.
Miun pravopravoukko Ignat Lesonen (Ležejev) oli kotosin Kivijärven rajakyläštä. Hiän niise oli laukunkantaja – tovissukšie šiitä löyty šuomelaisešta arhiivašta.
Šanakši, juuri Kivijärven kautti kulki tärkie kauppamatka, mi yhisti Vienan Karjalua ta Šuomie. Šitä tietä myöten kulki ni runojen keryäjä Elias Lönnrot.
Laukunkannanta kehitti karjalaisissa šemmosie ominaisukšie kuin yrittelijäisyš, keštävyš, talouvellisuš, asiellisuš. Šuomen Kuhmo-kaupunkissa, mi on lähellä Vienan Karjalan rajua, äšen on ašetettu laukunkantajan muistopačaš, niin tärkienä tämä ilmijö oli monien ihmisien elämäššä.
Karjalaisen kulttuurin Viena-šeuran jäšen, kotišeutututkija Valentina Dmitrijeva kerto mitä myötih vienankarjalaiset laukunkantajat, mistä ta kunne hyö vietih omua tavarua šekä tärkeimmäštä karjalaisešta jarmankašta.
– Karjalaiset perehet elettih melko köyhäšti. Jauhuo riitti vain kevyän alkuh šuaten. A šiitä alettih nälkäkuukauvet, konša pelašti vain kalaššuš. Rahua, jotta oštua jauhuo uuteh šatoh šuaten, ei ollun. Vuokkiniemen kupča Remšu ta toiset pohatat isännät mielellä annettih rahua velkah, ka šillä eholla, jotta ihmisen piti šuorittua kakši-kolme matkua Šuomeh ta tuuvva šieltä tavarua. Miehet šuoššuttih ta niin ni tultih laukunkantajiksi, kertou Valentina Arhipovna.
Mitäpä myötih laukunkantajat? Šuosittuja tavaroja oltih voi, rahka, kotišiivattojen tal’l’at, nahkat, turkkinahat, mečäštäjien šualehet, meččälinnut, merikalat šekä järvikalojen eryähät lajit.
– Varakkahat muanviljelijät iče vietih omie tavaroja paikallisilla jarmankoilla šekä Šuomeh. Matan aikana hyö oššettih ni tavarua niiltä ihmisiltä, ket ei voitu šinne ajua. Vienankarjalaisilla šuurešša arvošša oltih jarmankat šuomelaisissa Kajuanin ta Oulun kaupunkiloissa. Omien tavarojen tilah karjalaiset oššettih Šuomešša kotivehkehie ta talouštarvikkehie, esimerkiksi, kankahie, rihmoja, rukkija, jatkau kertomušta miun pakinakaveri.
Karjalašša erittäin kuulusa oli Šunkun jarmankka Oneganiemen piirissä. Šitä piettih Roštuon aikana. Koko Karjalašta jarmankkah tuli šatoja muanviljelijie. Hyö tuotih kalua, lintuo, turkkinahkoja, tal’l’oja, nahkua, voita.
Jarmankašta šai oštua käsitevollisuon tuottehie, val’l’ahie, šaviašteita, merkattuja paitoja, paikkoja, makijaisie ta niin ielläh. Eryähät muanviljelijät oššettih jarmankašta tavarua, jotta myyvvä šitä jo kotikyläššä.
– Šilminnäkijien muisselmien mukah, Šunkun jarmankašša myötih erilaisie kankahie ta puulusikkoja, šiekloja ta šuiččie, šunkun priänikköjä ta krinkelijä, liinapaikkoja ta skuatterija, merkattuja naisien sorokkoja ta pyyheliinoja, lamppuja ta korvoja, šanelou Valentina Arhipovna.
Tavallisešti Šunkun jarmankalla lähettih Roštuon toisena päivänä, 26. talvikuuta. Matan varrella muanviljelijien joukkoh liitty yhä enemmän matkuajie, ta tien lopušša heitä oli jo šuuri porukka – noin šata hevoista kärryineh.
– Ruokua otettih koista, a čäijyö ta maituo oššettih matalla, šamoin kuin ni šyömistä heposilla. Yökši pietyttih tuttavien isäntien luona, missä heitä jo vuotettih. Oli ni majataloja, kumpasien hevoistalliloih mahtu äšen 20 hevoista. Kauppiehat palkattih vahtie, mi varteičči heijän kuormoja. Matalla jarmankkah muanviljelijät mitänä ei myöty, ka konša myöššyttih kotih päin, ni mielellä myötih Šunkušša oššettuo tavarua, kertou kotišeutututkija.
Šunkun jarmankašša kauppiehat tavallisešti oltih nellä-šeiččemen päivyä. Piäjarmankka piettih 6. pakkaiskuuta.
