Kut löcuine löuzi sebranikoid

Kut löcuine löuzi sebranikoid

Kristina Strelkovič
21.06.2021
Penikaiženke löcuiženke ei sebrastanugoi toižed löcud, sikš ku se ei mahtand hüppida korktas. Siloi penikaine löcuine päti mända toižele sole i löuta uzid sebranikoid.
Sebranikad hüppiškanziba katuselpäi male. Kuva: Jekaterina Jefimik
Sebranikad hüppiškanziba katuselpäi male. Kuva: Jekaterina Jefimik

Penikaiženke löcuiženke ei sebrastanugoi toižed löcud, sikš ku se ei mahtand hüppida korktas. Siloi penikaine löcuine päti mända toižele sole i löuta uzid sebranikoid.

”Ku kodiš niken ei tahtoi väta da sebrastada minunke, sid’ hö ei pidägoi mindai!”

Eli-oli son röunal pen’ löcuine. Toižed löcud nagroiba händast, sikš ku hän ei mahtand hüppida korktas da edahaks, kut toižed son löcud. Penel löcul ei olend sebranikoid. Hän paksus itki da oli opalas. Kerdan hän uinzi i nägišti, kut kaik löcud vändaba ühtes, hüppiba – ken voib edemba. Pen’ löcuine tuli lähemba i sanui:

– Tervhen! Otkat mindai vändho, minä mugažo tahtoižin hüppida teidenke.

Sur’ löc sanui iloiteldes:

– Mahtad-ik sinä hüppida, kut minä?! Ed voi! – lopi hän ičeze paginan i nagraškanzi.

Pen’ löcuine voikaškanzi da läksi kodihe. Kodiš hän päti mända toižele sole i löuta uzid sebranikoid. Hän meleti muga: ”Ku kodiš niken ei tahtoi väta da sebrastada minunke, sid’ hö ei pidägoi mindai!” Oti vähän sömäd da läksi mecha.

Hätken hän hüppi mecadme, äkkid kulišti, miše ken-se komedas čičitab. Pen’ löcuine kiruhti sinna. Päiväližel pallištol hän nägišti penen paskačuižen – hänen suugal venui sur’ käbu, kudambad paskač ei voind sirtta. Löc tahtoi abutada paskačule i tuli lähemba. Äkkid paskač kidastaškanzi völ komedamba: ”Jokse tägäpäi – sigä penzhiš om kü! Hän tahtoi söda mindai, da sindai-ki minunke söb!”

Pen’ löcuine kacuhti erazvuiččihe polihe i hätken tuli paskačunnoks. Hö ühtes taciba käbun suugalpäi. Paskač maihuhtaškanzi suugil – kaik oli hüvin. Sid’ hö kulištiba šihineht – kü oli jo lähen. Paskač heredas tabazi löcuižen i lendi ülähäks. Konz hö laskihe male, kü oli jo edahan.

– Sur’ spasib sinei, löcuine! Sinä oled lujas rohked ds vägekaz! Sinä kaičid mindai, – sanui paskač.

– A voi, minä en voind tehta toižin... – argastui löcuine.

– A midä sinä teged mecas? Kus om sinun so? – küzui paskač.

– Minä pagenin kodišpäi. Sigä niken ei navedind mindai, toižed löcud nagroiba minun päl, sikš ku minä en mahta hüppida muga hüvin, kut hö mahtaba.

– No ved’ sinä oled völ pen’ löcuine, kazvad da opendatoi.

– En teda... Paskač, sinä-žo mahtad hüppida! Void-ik opeta mindai?

– Hmmm, sinei tarbiž opetas hüppimaha toižel živatal – jänišal. Hän mahtab hüppida korktemba kaikid! Ozaks minai om hüvä sebranik – jäniš. Mängam hänen uruhu, minä tundištoitan teid.

Muga hö tönduiba jänišannoks. Asttes tedme hö nagroiba ühtes, ilotelihe, ladiba hüppida i äjan pagižiba. Pigai hö oliba jo jänišan urunno. Paskač kolkoti verajaha. Urun ižand läksi kodišpäi adivoile vastha:

– Tervhen, paskač! Tervhen, löcuine! Kut azjad oma?

– Tervhen! Nügüd’ kaik om hüvä. No, ku nece pen’ löcuine ei olnuiži abutanu minei, sid’ käred kü sönuiži mindai.

– Sinä oled lujas rohked! – sanui jäniš.

– Minä sen-žo sanuin hänele, – hökkähti paskač, – no hänel ei ole sebranikoid, toižed löcud nagroiba händast.

– Mikš?

– Hän ei mahta hüppida korktas. Mö tahtoižim pakita sindai – opeta händast hüppimaha, sinä-žo mahtad hüppida korktemba kaikid!

– Kackam... Minun pertižen katuz om jo huba... Minei pidab koheta se. Abutat-ik minei? – küzui jäniš.

– Ka! Ihastisiš!

Muga hö zavodiba rata kaik ühtes. Rates, hö äjan pagižiba, nagroiba i eskai vändiba. Konz urun katuz oli jo vaumiž, hö zavodiba joksta da hüppida... Pen’ löcuine hüppi erašti eskai korktemb, mi jäniš. Löcuine lujas čududelihe! No jäniš sanui: ”Mö radoim ühtes koume päiväd, sinä tegitoi vägekahambaks. Radon aigas sinei tarbiž oli hüppida katusele malpäi. Sinun jaugad harjoitelihe. Nügüd’ sinä void hüvin hüppida. Minai om hüvä meletuz – jä meidenke elämaha. Sigä, pöudon röunal om sur’ so – mö voižim ühtes gul’aida, väta i pagišta!”. Pen’ löc ihastusiš hökkähti.

Muga pen’ löcuine löuzi uzid sebranikoid da kodin, kus händast navedidas.

Sebranikad hüppiškanziba katuselpäi male.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Muinainen asutus kaivettiin esiin
Petroskoin valtionyliopiston opiskelijoiden löytämät asuinpaikat ajoittuvat yli 6 000 vuoden taakse. Uikujoen rannalla asuneet esi-ihmiset voivat olla kalliopiirrosten tekijöitä.
Kipinä
Minun sebranikad oma parahimad
”Minä kaiken aigan tahtoin sidä, no en meletand-ki, miše nece ani ekzotine živat voiži elädä minun pertiš.”
Kodima
Podporožjen eläjile vepsän kelen kursad tuliba mel’he
Kursad oli tehtud ”Vepsän kond: ühtes voim tehta kaiken”-projektan aigan, mitte sai Piterin agjan pämehen grantan.
Oma Mua
Ratijo
Karjalan kirjailijan Antti Timosen kertomuš oli valmissettu vuotena 1928.
Kipinä
Vepsän ma taihehkuviš
Venäman Rahvahaližele kuvadajale, akademikale, tetabale Karjalan mastarile Boris Nikolajevič Pomorcevale necen voden täudui 90 vot.
Karjalan Sanomat
Runola: Uusi kalenteri myyntiin marraskuussa
Vuoden 2023 etnokalenteri käsittelee paitsi Karjalan mytologiaa myös ekologiaan liittyviä aiheita sekä Kalevala-eepoksen historiaa.
Karjalan Sanomat
Ammattikoulutuksen laatu paranee
Uudet laitteet on hankittu Petroskoin teknologian ja yrittäjyyden opiston kahteen työpajaan. Tulevat kokit ja parturi-kampaajat harjoittelevat taitojaan mukavissa olosuhteissa.
Oma Mua
Uuzi opastusvuozi algavui uvvistetus školas
Priäžän školan opastujat on ruvettu opastumah uvvistetus školas. Kezän aigua školas on pietty perustehelline kohendamine.
Oma Mua
Taitaja Hovatta-muasteri oli hyvä laulaja
Palaka Remšu kerto, jotta hiän hyvin muistau omua ukkuoh. Ukko oli Niskajärven Hovatta, Lešoni. Hiän kävi laulamah lienöykö Petroskoih, vain ihan Moskovah šuaten 1937 vuotena. Ukko oli mainijo muasteri.
Karjalan Sanomat
Kaivospaikoista uusi matkailureitti
Uusi reitti on yhdistänyt Prääsän, Pitkärannan ja Suojärven piirien paikat, joissa aiemmin toimivat rautaruukit ja kaivokset.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль