Kertomukset
Lehtiö
Mursu-kissanpoika löysi ihan uuden lehtiön ja kynän penkin alta, pihan sydämestä. Varmaan joku kadotti ne. Mursu otti lehtiön käpäliinsä ja ajatteli hetken.
— Hurraa! Mursu huusi iloisena. Nyt minä suunnittelen tärkeimpiä asioita täksi päiväksi ja kirjoitan ne luetteloon! Niin ensiksi kiipeän talon katolle ja tulen naukumaan kovasti. Sitten lähden metsästämään perhosia. Sen jälkeen…
Tuli hyvä ystävä Pottu-koira ja sanoi kunnioittavasti:
— Niin luettelo! Siis luettelo on oikea asia. Kaikesta johtuu, että osaat jo kirjoittaa?
— En vielä osaa, Mursu vastasi.
— Sitten kirjoita luetteloon ensiksi niin: ”Pitää oppia kirjoittamaan”, viisas koira neuvoi.
Ruskea kissa
Myöhään illalla kaksi varpusta laski vihreälle tasakatolle.
— Tässä talossa, juuri jalkojemme alla asuu eräs persoona, vanha paljon kokenut varpunen tiedotti salavihkaa kaverille. — Tiedätkö kenestä kerron? Ilkeästä ruskeasta kissasta!
— Niin polkekaamme kovasti pysähtymättä edestakaisin katon pinnalla, ehdotti toinen rohkea kaveri. — Emme anna kissan nukkua koko yön! Älköön hän edes haaveilko rauhastakaan!
— Entäs jos herätämme ihmisiä? Ja koiriakin! vanha varpunen kysyi varovaisesti.
— Miten niin? Sankari ajatteli hetken. — Voi mikä kissa! Ehkä hän on jopa hankkinut itselleen ihmiset ja koiratkin!
Hau-hau
Kerran eräs kissanpoika kerskaili ystävien joukossa, että hän osaa haukkua ja räksyttää kunnollisesti ja korosti, että hän haukkuu paremmin kuin mikä tahansa koira.
— Niin sano koiran tapaan! kaverit pyysivät epäilevästi. — Hauku vähän!
— Nau! kissa vastasi. — Nau-nau! hän lisäsi.
— Vai niin koirat haukkuvat? ystävät katsahtivat toisiinsa. — Koirat eivät sano näin!
— Kuitenkin minä haukun juuri näin! kerskailija ei hätääntynyt. — Minäpäs olen sanonut, että haukun paremmin, kuin mikä tahansa koira!
Suomentanut Marjatta Meri.
