Karjalassa veistetään lunta

Karjalassa veistetään lunta

Anna Umberg
19.01.2024
Tasavallan eri puolilla rakentuu nyt hienoja lumiveistoksia. Karjalan asukkaat kisaavat lumenveistossa.
Lumiveistoksen on tehnyt Petroskoin 1. päiväkodin Voikukat-ryhmä. 0+ Kuva: Hyperborean talvisadut -ryhmän VKontakte-sivu
Lumiveistoksen on tehnyt Petroskoin 1. päiväkodin Voikukat-ryhmä. 0+ Kuva: Hyperborean talvisadut -ryhmän VKontakte-sivu

Karjalassa veistetään nyt ahkerasti lunta. Suuren suosion saavuttanut lumenveistokilpailu Hyperborean talvisadut on kovassa vauhdissa. Kuluva luminen talvi on mahdollistanut hyvät olosuhteet lumiteosten rakentamiseen. Valkoista rakennusmateriaalia on kosolti.

Lumiveistokset sijoittuvat kerrostalojen pihoihin ja puistoihin sekä päiväkotien ja koulujen alueelle.

Toistaiseksi aktiivisimmat osallistujat ovat päiväkotien lumenveistotiimejä.

— Idea lumiveistoksestamme tuli spontaanisti. Kerroimme lapsille kilpailusta ja päätimme yhdessä heidän kanssaan tehdä lumisohvan, jolla voi levätä hieman. Kun veistimme sohvan, päätimme luoda lepopaikan lisäksi myös taikatunnelman samoin kuin Kaksitoista kuukautta -sadussa. Lapset veistivät luminuotion. Nyt voi istua sohvalla nuotion ääressä ja keskustella eri asioista. Ahersimme lumiveistoksemme parissa lähes kaksi viikkoa, kertoo Petroskoin 1. päiväkodin Voikukat-ryhmän opettaja Anastasija Kudrova.

Päiväkotiryhmä pääsi kokeilemaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa lumenveistotaitojaan. On osallistujia, jotka ovat osallistuneet useasti tähän veistokilpailuun.

— Osallistumme kilpailuun joka vuosi. Pohdimme aina yhdessä lasten kanssa sitä, mitä hahmoa veistämme. Uudenvuoden aattona päätimme tehdä lumilohikäärmeen, koska se on vuoden 2024 symboli. Lapset halusivat kovasti maalata sen värimaleilla, mutta kilpailun ehtojen mukaan veistoksissa ei saa käyttää maaleja. Sen jälkeen kun otimme kuvan lumiveistoksestamme, lapset ilolla ratsastivat lohikäärmeellä, kertoo Uuden-Vilkan Aurinko-päiväkotiryhmän opettaja Marija Jepišina. 

Kun veistimme sohvan, päätimme luoda lepopaikan lisäksi myös taikatunnelman samoin kuin Kaksitoista kuukautta -sadussa.
Anastasija Kudrova, päiväkodin opettaja

Kilpailun historia juontaa juurensa vuoteen 2013, kun Petroskoissa järjestettiin ensimmäistä kertaa lumenveistokilpailu. Kilpailu aloitti kaupunkikilpailuna, mutta on vuosien mittaan kasvanut tasavallan tapahtumaksi.

Kilpailun toiveena on saada ihmiset innostumaan lumenveistämisestä ja tekemään teoksia omiin pihoihin ja puistoihin.

Kilpailussa osallistujien pitää tehdä veistos lumesta tai jäästä. Ehtona on, että veistoksessa mainitaan jollakin tavalla Hyperborea 2024. Kirjoitus pitää tehdä luonnonaineista. Veistoksissa ei saa käyttää maaleja, värejä, paperia tai muita lisätarvikkeita, jotka veistoksen sulaessa muuttuvat roskaksi. Sitten pitää ottaa veistoksesta valokuva ja ladata se kilpailun kuva-albumiin VKontakteen.

Kilpailuun saatiin jo yli 20 valokuvaa lumiveistoksista Karjalan asukkailta. Kilpailu jatkuu 1. helmikuuta asti, joten ehtii vielä veistää lumiteoksen. Kilpailuun voivat liittyä oppilaitokset, yritykset, järjestöt ja perhetiimit.

Kaksitoista kertaa järjestetty kilpailu huipentuu parhaiden palkitsemiseen helmikuussa.

Jään- ja lumenveistossa kilpaillaan helmikuussa

Jään- ja lumenveistossa kilpaillaan myös helmikuussa, jolloin perinteinen talvifestivaali Hyperborea alkaa Petroskoissa. Veistossa kilpailevat jo kokeneet veistäjät. Festivaalin aikana Äänisen rantakatua koristavat upeat lumi- ja jääveistokset.

Teosten on oltava teeman mukaisia. Tänä vuonna kilpailuaiheena on Isänmaan älypäät. Tänä vuonna Venäjän tiedeakatemia juhlii 300-vuotispäiväänsä, siksi kilpailun järjestäjät päättivät valita sellaisen aiheen. Lumi- ja jääveistoksissa voi kuvata tieteellisiä keksintöjä, tapahtumia ja suuria tutkijoita.

Veistäjien työskentelyä ja veistosten valmistumista on mahdollisuus seurata päivittäin kisan ajan. Kisatöiden veistäminen alkaa 6. helmikuuta. Kisoissa veistetään kolmessa sarjassa: jääveistokset sekä suuret ja pienet lumiveistokset. Veistotaiteilijat esittelevät veistoksiaan 10. helmikuuta, jolloin järjestetään Hyperborean päätilaisuudet.

Lumi- ja jääveistoskisan lisäksi talviseen tapahtumaan sisältyy monipuolista ohjelmaa.

 


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Oma Mua
Mustu kaži Markiz
Jo tahtoin heittiä paginan meijän pienembih velleksih näh, ga uvvessah nouzi silmien edeh mustu kaži – valgei bantu kaglas da viizahat kullankarvaizet silmät.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль