Karjalaisten elintavoista ja perinteistä kertoo turisteille itsensätyöllistäjä Galina Paršukova Äänisenrannan piirin Uudenselän kylässä. Hän vastaanottaa turisteja hirsitalossa, jonka tilat on kunnostettu 1800-luvun rakennusperinteiden mukaan.
Talossa on paljon vanhoja esineitä, muun muassa astioita, työvälineitä ja kangaspuita. Suurin osa niistä on peräisin 1800-luvun loppupuoliskolta ja 1900-luvun alkupuoliskolta. Vanhat lamput, tuohirasiat, räsymatot ja astiat on saatu lahjaksi Uudenselän asukkailta. Eräs asukas toi Paršukovalle hauen pään, joka karjalaisen uskomuksen mukaan suojelee taloa pahalta.
Paršukovan kiinnostus karjalaiseen kulttuuriin ei ole sattumaa. Hän on lyydiläinen, jonka juuret ovat Kontupohjan piirissä. Hän osaa lyydin kieltä, tietää paljon karjalaisista perinteistä ja karjalaisen talonpojan elämästä.
— Noin seitsemän vuotta sitten aloin parantaa lyydin kielitaitoani. Olen tutkinut karjalaisia perinteitä yli 20 vuotta. Mummoni ja äitini olivat kotoisin Kontupohjan piirin Tiutian kylästä. He puhuivat lyydiä äidinkielenään, Paršukova kertoo.
— Lapsena vietin paljon aikaa mummoni kanssa. Mummolassa tutustuin kansanperinteisiin ja näin miten karjalaiset asuivat. Painoin kaiken muistiini. Nyt kerron turisteille siitä, mistä tiedän varmasti.
Paršukova kehittää matkailua Uudessaselässä. Hän osallistui matkailuprojekteihin, jotka antoivat hänelle uusia ideoita ja tietoa. Ennen sitä hän työskenteli 17 vuotta Petroskoin lasten retkeilykeskuksessa. Paršukova on löytänyt kohderyhmänsä ja liiketoiminta sujuu hyvin.
— En mainosta toimintaani. Minulla on paljon matkailijoita ilman mainostakin. Olen tehnyt yhteistyötä matkatoimistojen kanssa monta vuotta peräkkäin. Ne tuovat turisteja luokseni, Paršukova sanoo.
Hän vastaanottaa vain turistiryhmiä, joissa on vähintään viisitoista henkilöä.
— Ryhmässä voi olla neljäkymmentä henkilöä.
Turistit käyvät Uudessaselässä Karjalan piireistä sekä Moskovasta, Pietarista ja muilta Venäjän alueilta.
— Teen työtä ympäri vuoden. Tarjoan kolme ohjelmaa turisteille. Minulla on apulaisia, jotka vastaanottavat turisteja.
— Minun lapseni auttavat minua kehittämään matkailua.
Paršukova on sitä mieltä, että jokaisen vieraan pitää kuulla karjalankielistä puhetta.
— Opetan matkailijoille ja koululaisille karjalan-, vepsän- ja suomenkielisiä tervehdys- ja hyvästelysanoja. Ihmiset eivät tietenkään ryhdy oppimaan karjalan kieltä, mutta he tutustuvat siihen, miltä karjalan kieli kuulostaa.
— Eräänä päivänä luokseni luokseni tulivat koululaiset. Tervehdin heitä karjalan kielellä. Lapset luulivat, että puhuin turkkia.
Paršukova kertoo turisteille karjalaisten luonteesta ja perinteellisestä ruoasta. Hän lukee karjalaisia sananlaskuja ja sanontoja.
— Kertomukset karjalaisista ovat mielenkiintoisia kaikille. Monet Karjalan asukkaat eivät tiedä mitään karjalaisista.
Turistit viihtyvät vanhassa hirsitalossa. Heille tarjotaan myös teetä ja piirakoita. Talon pihalla tarjotaan hauskoja leikkejä, pelejä ja virkistävää toimintaa. Pihalla seisoo kota eli virkistyskäyttöön tarkoitettu rakennus.
— Kerron karjalaisista, suomalaisista ja Kalevalan sankarista Ilmarisesta. Ilmarisen hahmo vastaanottaa vieraita kodassa, jossa hän järjestää tietovisoja.
— En ole ammatiltani opas enkä historioitsija. En kerro karjalaisen kansan historiasta. Aiheeni on karjalaisten elämä 1800—1900-luvuilla. Jatkan karjalaisen kansan elämän tutkimista.