Karjala lisää suosiota matkakohteena

Ilona Veikkolainen
08.04.2026
Turistien määrän lisääminen on tärkeä kehityssuunta. Tasavallassa rakennetaan hotelleja ja kunnostetaan teitä.
Yli 80 000 turistia kävi Kižin saarella Äänisniemellä sijaitsevan Ojatevštšinan kylän kautta viime vuonna. Vuonna 2024 sellaisia oli noin 45 000. Kuva: Ilona Veikkolainen
Yli 80 000 turistia kävi Kižin saarella Äänisniemellä sijaitsevan Ojatevštšinan kylän kautta viime vuonna. Vuonna 2024 sellaisia oli noin 45 000. Kuva: Ilona Veikkolainen

Turistien kiinnostus Karjalaa kohtaan kasvaa. Matkailijat vierailevat tasavallassa monista eri syistä. Toiset haluavat nauttia luonnosta, toiset saada tietoa Karjalan historiasta.

— Alustavien tilastojen mukaan viime vuonna tasavallassa kävi noin 1,4 miljoonaa turistia eli noin 35 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024, Karjalan talouskehitysministeri Anton Fokin sanoi matkailualan työntekijöiden kokouksessa.

Matkailu kehittyy ja turisten määrän odotetaan kasvavan.

— Vuonna 2030 tasavallassa odotetaan vierailevan noin kolme miljoonaa turistia, ministeri sanoi.

Määrän lisääminen on tärkeä kehityssuunta, ja Karjalan hallitus tekee sen eteen pitkäjänteisesti työtä.

— Vuoteen 2030 mennessä Karjalassa vuodepaikkojen määrän odotetaan kasvavan 30 prosenttia. Kasvu saavutetaan osittain investointihankkeiden avulla, joita matkailualalla on tänä vuonna sata, ministeri sanoi.

Karjalassa on Fokinista rekisteröity noin tuhat hotellia ja ne tarjoavat noin 20 000 vuodepaikkaa.

— Edellisenä vuonna tasavallassa avattiin kolmetoista hotellia, jotka tarjoavat noin 800 vuodepaikkaa, hän sanoi.

Korjauksia jatketaan Äänisen kalliopiirrosten lähellä. Suunnitelmissa on korjata alueelle johtava 16 kilometrin pituinen tie.
Julia Mizinkova, Karjalan tie-, liikenne- ja viestintäministerin varajohtaja

Liikenneinfrastruktuuri kehittyy tasavallan eri piireissä.

— Viime vuonna kunnostettiin teitä Suojärven piirikunnassa ja otettiin käyttöön Vitele—Kinalahti—Vieljärvi-tieosuus. Se kulkee Kinnermäen ohi. Tänä vuonna tienrakentajat kunnostavat kuluneen asfalttipäällysteen Vuonninen—Vuokkiniemi—Kostamus-tieosuudella, Karjalan tie-, liikenne- ja viestintäministerin varajohtaja Julija Mizinkova kertoi istunnossa.

Tänä vuonna tietä korjataan Helylässä. Myös Martsialnyje vody -parantaloon johtava tie saadaan kuntoon lähitulevaisuudessa.

— Korjauksia jatketaan Äänisen kalliopiirrosten lähellä. Suunnitelmissa on korjata alueelle johtava 16 kilometrin pituinen tie, Mizinkova sanoi.

Tänä vuonna rakennetaan toinen pysäköintialue Ojatevštšinan kylän lähelle. Kylä sijaitsee 800 metrin päässä Kižin saarelta salmen toisella puolella.

— Pysäköintialueella on sata paikkaa henkilöautoille ja kaksikymmentä paikkaa turistibusseille, Mizinkova sanoi.

Nyt Petroskoista pääsee lentokoneella seitsemään Venäjän kaupunkiin. Määrä nousee pian kymmeneen.
Anton Fokin, Karjalan talouskehitysministeri

Kižin museon johtajan Jelena Bogdanovan mukaan viime vuonna yli 80 000 turistia kävi Kižillä Ojatevštšinan kautta. Vuonna 2024 sellaisia oli noin 45 000. Tänä vuonna noin 20 000 turistia on jo käynyt Kižillä. Viime vuoden vastaavana ajanjaksona heitä oli 13 000.

Lentoliikenne kehittyy. Viime vuonna Petroskoin lentoasema palveli yli 84 000 matkustajaa.

— Nyt Petroskoista pääsee lentokoneella seitsemään Venäjän kaupunkiin. Määrä nousee pian kymmeneen, ministeri sanoi.

Karjala osallistuu matkailuhankkeisiin, joiden tavoitteena on kehittää uusia matkailutuotteita ja parantaa infrastruktuuria.

— Vuodesta 2012 Karjala on osallistunut Venäjän hopeinen rengas -nimiseen hankkeeseen, joka yhdistää yksitoista aluetta. Hanke perehdyttää turisteja alueiden luontoon, historiallisiin ja kulttuurinähtävyyksiin, Anton Fokin sanoi.

Tänä vuonna kolme Karjalan piirikuntaa osallistuu kilpailuun, jossa valitaan Venäjän hopeisen renkaan pääkaupunki. Voitosta kilpailevat Belomorsk, Aunus ja Sortavala.

Karjalan hallitus suunnittelee Äänisen kalliopiirrosten matkailukeskuksen perustamista. Alueelle rakennetaan hotelli ja pysäköintialue.

Karjala on myös mukana Suuri venäläinen pohjoinen tie-nimisessä hankkeessa, joka yhdistää kaksitoista Venäjän aluetta. Reitti kulkee Moskovasta Solovetskin luostariin.

— Äänisen voyage -hanke tarjoaa Äänisjärven ympäri kulkevan reitin. Useita hankkeita toteutetaan myös Laatokan seudulla, ministeri kertoi.

Hänen mukaansa kunnostetut nähtävyydet houkuttelevat uusia matkailijoita. Viime vuonna Karjalan piireissä kunnostettiin yksitoista nähtävyyttä. Myös Belomorskin kalliopiirrosten vierailukeskuksen avaaminen auttaa lisäämään turistien määrää.

— Tänä vuonna keskus vastaanottaa noin 30 000 turistia, mikä on kaksinkertainen määrä viime vuoteen verrattuna, Fokin sanoo.

Karjalan hallitus suunnittelee Äänisen kalliopiirrosten matkailukeskuksen perustamista. Alueelle rakennetaan hotelli ja pysäköintialue.

Belomorskin ja Äänisen kalliopiirrokset ovat Unescon maailmanperintölistalla. Kalliopiirrokset ja niitä ympäröivät alueet ovat suojeltuja, ja matkailua kehitetään ympäristöystävällisellä tavalla.

Tasavallan luonto on vetovoimana

Paljon turisteja käy Karjalassa vierailemassa luonnonsuojelualueilla, joita on 156. Niistä kymmenen kuuluu Venäjän luonnonsuojelualueiden luetteloon.

Suosituimpia alueita ovat Valamon luonnonpuisto, Kalevalan piirin Kumiakosken luonnonmuistomerkki, Vienanmerellä sijaitseva Kemin piirin Kuzovan saaristo ja Puudosin piirin Muromskisuojelualue.

— Viime vuonna Valamolla kävi noin 130 000 turistia, Kumiekoskessa noin 4 000 ja Kuzovassa yli 3 000 turistia, Karjalan luonnonsuojelualueiden viraston johtaja Maksim Genba sanoi istunnossa.

— Tänä vuonna vierailu on maksullista yhdellätoista suojelualueella. Pääsy maksaa 200 ruplaa. Karjalan asukkaat käyvät luonnonsuojelualueilla ilmaiseksi, hän sanoi.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Kalevala ja vepsä innoittavat oppilaita
Koululaiset Petroskoista, Soutjärveltä, Kalevalasta ja Tulvojasta osallistuivat Elias Lönnrotin kunniaksi 20. kertaa pidettyyn konferenssiin.
Kipinä
Kut pedran poigaine sebranikan löuzi
Sarn starinoičeb, kut peran poigaine ecli ičeleze sebranikad. Ken tegihe hänen täht parahimaks sebranikaks, tedištat edemba.
Karjalan Sanomat
Kairausnäytteet auttavat geologisessa tutkimuksessa
Kairausnäytteiden varasto toimii Petroskoissa. Sen kokoelman ansiosta Karjalan luonnon kiviesiintymien tutkimukset ovat tehokkaita ja kattavia.
Oma Mua
Usko vai omih voimih
Vjetnaman rahvahan suarnu nevvou uskuo vaiku omih voimih da Jumalan abuh.
Karjalan Sanomat
Karjalassa kuvataan elokuva empatiasta
Kuvaukset alkavat kesällä 2026. Pääosaa tähdittää tunnettu venäläinen näyttelijä Sergei Selin. Elokuvan lapsinäyttelijät etsitään koekuvausten avulla.
Oma Mua
“Rubiemmo pajattamah – rubiemmo elämäh!”
Čalnan kylän Bes’odaine-pajojoukko pidi oman pruazniekkukonsertan. Se oli omistettu ansamblin 35-vuozipäiväle.
Karjalan Sanomat
Veripalvelu tarvitsee lisää verenluovuttajia
Tasavallassa on paljon potilaita, jotka tarvitsevat verivalmisteita päivittäin.
Oma Mua
Vera Prokopjeva: “Olgah hos kui jygei, astuo vai edehpäi”
Muailman runohuon päivänny Sankt-Peterburgan Majakovskin nimellizes kirjastos ilmoitettih runoloin kiändäjien kilvan tulokset nominatsies “Ven’an kanzoin kielet”.
Karjalan Sanomat
Museoaakkoset tuovat kielen elävästi esiin
Karjalan kansallinen museo tutustuttaa tasavallan asukkaita museoesineisiin karjalan kielen avulla.
Kipinä
Mängam udehe “Vepslӓine”-studijaha!
Petroskoiš zavodi rata uz’ “Vepslӓine”-studii, kus ristitud voiba tundištadas vepsӓn rahvahan kul’turanke da veroidenke.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль