Karšikko-puun ilmijö Vienan Karjalašša
Kielen, kirjallisuon ta istorijan instituutin tietoruataja, kotišeutututkija Aleksei Konkka vietti luvennon karšikko-puun luatimisen perintehistä. Koštamukselaisilla teema oli ylen mukava. Kakši tuntie keštänyt pakina šynnytti kuuntelijilla äijän omie musselmie ta kyšymykšie. Kulttuuritalon Karjalaini korničča oli täyši väkie, kuuntelomah tutkijua tuli vanhempie ta nuorempie karjalaisen kulttuurin Viena-šeuran jäšenie ta yštävie.
Karšikko-puun perinneh on ominaista monella kanšalla: Venäjän Luoteisošan ta Siperin pohjoiskanšoilla, Ruočissa, Šuomešša, Norjašša. Šitä voipi vielä šanuo hurrikkahakši šuomekši tahi ristipuukši karjalan kielen šuvimurtehilla.
Kaikešta enemmän erimuotosie karsikkoja ta tietoja niistä on Karjalan länsiošašša, vaikka šuvipiirilöissä niise voipi löytyä. Aleksei Petrovič näytti karttoja, missä paikoissa karšikkoja oli ennein, missä niitä voipi nähä nyt ta omie karttoja, kumpaset hiän valmisti lukusien tutkimušmatkojen aikana šekä tarkašti kerto karšikko-puijen kaikista šaloista, konša karšikkoja luajittih, kuin äijän okšua karšittih, kuin vanha tämä perinneh on, missä on enemmän karšikkoja.
Karšikko-puukši valittih havupuut ta šiih voitih vain luatie veššoš, tahi voitih karšie okšie.
‒ Karšikon tutkimisešša pitäy kaččuo, kuin äijän okšie ta mistä šuunnašta on karšittu, millä korkevuolla, onko kuorešta pal’l’aššetušša puun runkošša kirjain tahi merkki. Niijen avulla voipi šelittyä puun tarkotušta. Toičči tämä merkki voipi olla nimen enšimmäini kirjain, toičči še on perehen tai šuvun merkki, kumpani šiirty yheštä šukupolvešta toiseh ta niitä pantih karšikkojen lisäkši perehen muasterien luatimih vehkehih: rukkih tahi veneheh tahi toisih ruatokaluih. Merkillä oli šuojelutehtävä, še šuojeli vehkehtä pahoista voimista, kerto Aleksei Petrovič.
Mi oli šyynä, jotta karšie puuta, ken voipi olla karšikon luatijana?
‒ Puita karšittih eri tilantehissa, äijän karšikkoja voipi löytyä kalmismualla, šentäh kun hautajaisilla luajittih vainajankaršikkoja. Voipi olla ruatokaršikko, esimerkiksi paikoissa, missä mečäššettih kontieta tahi šuatih äijän kalua. Karšikkuo luajittih, konša ihmini ruato mitänih enšimmäistä kertua, esimerkiksi nuori mieš enšimmäistä kertua šuoriutu pruasniekkah, jarmankalla, kaupunkih tahi šotapalveluh. Karšikkoja luajittih tuntomattomilla paikoilla ta še oli ihmisen šuojelijana vierahista henkilöistä ta voimista. Hiät oli merkittävänä šyynä karšie puuta. Miula kerrottih, jotta oli perinneh tuuvva helmašša okšie, kuin monta okšua tuuvvah niin monta lašta tulou. Tavallisešti karšikkuo luajittih häijen lopušša ta šen luatijana oli antilahan omahini. Luatija šai ruavošta kallehen lahjan, šemmosena voipi olla äšen kello, niin kallis oli tämä karšikko antilahalla, jatko kertomušta Aleksei Petrovič.
Karšikkoja luajittih tien viereššä, šillä merkittih rajua kylän tahi pyhän paikan ympäri. Kylän rajua piti merkitä, jotta pokoiniekat ei tultais kyläh, eikä otettais tuonilmoih ihmisie tahi kotielukkoja. Oli kotikaršikkoja, kumpasen avulla voipi einuštua, hyvyä tahi pahua tulou perehellä, še oli pyhänä puuna perehellä ta šiitä ei šuanun koškie. Toičči ihmiset ei voinun šelittyä, mintäh ei šua koškie tätä puuta, kun vain šanottih, jotta vanhemmat näin miärättih. “Rua niin, kuin tuattoš”, šillä tavoin eryähät perintehet voijah kymmenie vuosie šäilyö ilman šelityštä.
Karšikkoja voitih luatie, jotta šuaha yhtevyttä ylävoimien kera. Šemmosen puun avulla kyšyttih esimerkiksi hyvyä šiätä. Koškien viereššä voipi nähä karšikkoja, jotta še šuojeli šoutajie, kumpaset lašetah koškija myöten. Karšikošta kačottih onko ihmisellä hyvä vointi tahi še kohta rupieu läsimäh tahi kuolou.
Aleksei Konkka näytti luvennošša noin šata valokuvua ta jokahisešta hänellä oli muutoma kertomuš, missä hiän löysi tämän karšikon, mimmosie simvolija on šillä, toičči voipi olla tekstiki tahi kuva ta mimmoset uškomukšet liitytäh täh puuh, onko še rituali- tahi šuojelijapuu.
Monet kuuntelijista nähtih kuvissa omie kotipaikkoja, oli mukava tarkemmin tiijuštuo tarkkua tietuo paikašta ta kuvan ottamisen ajašta. Eryähät kerrottih omie muisselmie.
‒ Mie muissan, järven rannalla šeiso šuuri karšikko, šillä alaokšat oli karšittu ta nykyaikoina kalamiehet veššettih runkuo ta jotta še ičeštäh kennih piällä ei kupšahtais še kuatettih ta šiitä ajašta kalua šilla paikalla niken ei voinun šuaha. Šiitä ajašta hyvin muissan, jotta karšikkoja ei šua koškie. Vielä muissan tapahukšen, konša avattih uuši kalmismua, vanhat rahvaš šanottih, jotta pitäy karšikko luatie. Kalmismuan kešellä šeiso kuuši ta šen alaokšat karšittih. Niise Koštamukšen luonnošuojelualovehella nävin äijän vanhoja karšikkoja, niistä tunnettu on Tetriniemen ta Šappivuaran kylien välissä šuuren niemen läpi ihmisien kaivaman ojan viereššä, šano Valentina Patsukevič.
Pakina karjalaisešša korničašša kešti yli kahta tuntie ta varmašti šen jälkeh kuuntelijilla šynty vielä enemmän kiinnoššušta karjalaiseh kulttuurih.
Aleksei Konkka tuli esiintymäh Koštamukšeh Arhippa Perttusen šiätijön toteuttaman Kotimuan voima -projektin rajoissa, kumpani oli toteutettu Karjalan piämiehen granttifondin kannatukšella tänä vuotena.
