Kanšanpuvun päivä: alku on kiäššä
Kanšanpuvun päivän viettämisekši oli valittu Karjalan tašavallan päivä. Še ei ole šattunaista, šentäh kun kanšallini puku näyttäy meijän tašavallan kantakanšojen istorijua ta kulttuurie, mi on šäilytettävä ta kehitettävä.
Pruasniekašša oli esitetty pukuja Karjalan eri ošista: Šuvi- ta Pohjois-Karjalašta, vepšäläisien, oneganiemiläisien mailta, Puudožin piiristä ta Vienanmeren rannikolta. Pukuja ommeltih ammattilaiset tai harraštajat ompelijat.
Tapahtuman järještäjillä Natalja Denisovalla ta Jelena Barbašinalla oli tärkie, jotta vierahat kuultais kertomukšie šemmosista pukuloista, kumpaset oli ommeltu vanhojen pukujen šiäntöjen mukah. Järještäjät koroššettih, jotta še hyvin onnistu, a vierahien kešen oli äijän niitä, ket tultih oikein ta perintehien mukah luajituissa pukuloissa.
— Täh pruasniekkah valmissukšen alku oli pantu, konša mie šain tietyä, jotta Karjalaisien kerähmön piätökšeššä on pykälä Kanšanpuvun päivän pitämiseštä. Šentäh yheššä Perintehet nykyajašša -kulttuuriperinnön ta perintehien kehityšfondin, Vepšäläisen kulttuurin šeuran ta Lisji ogni (Revontulet) -nykytaitomusejon kera myö piättimä järještyä tämä pruasniekka. Konša še oli jo pietty mie olin ihaššukšissa, kuin äijän rahvašta keräyty ta kuin mukava oli näyttyä perinnehtä nykytaijon tevokšien musejon tilašša, kerto Karjalan kanšanpuvun päivän järještäjä ta vetäjä Natalja Denisova.
Revontulet-musejošša oli esitetty eryäš pukukokoelma. Ohjelmašša oli Matura- kanšanpuvun klubin, Kajahuš-ryhmän, Kiži-musejon, Vepšäläisen kulttuurin šeuran, Perintehet nykyajašša -kulttuuriperinnön ta perintehien kehityšfondin šekä Rihma- luovan ryhmän jäšenien ta ruatajien esittämie pukuja.
Joka esitykšeššä oli kertomukšie pukuloista: konša niitä ruvettih ompelomah, minne voipi näin šuoriutuo: pruasniekkah tahi ruatoh, missä Karjalan ošašša šemmosie pukuja ta koruja piettih, mitä puku voipi kertuo ihmiseštä, kumpasen piällä še on, ta mi oli muotissa šilloin.
Esitykšien jälkeh šai paissa ta kyšellä puvušta, a eryähät ryhmät näytettih niise ni luovie numeroja, jotta tovistua — puku on mukava tanššiloissaksi.
Mukavie tietoja tiijuššettih pruasniekan vierahat, esimerkiksi, vepšäläiseštä puvušta tutkijat ei tiijetä äijyä, mimmoni še oli šata vuotta takaperin, ka tiijetäh mimmosena vois olla keškiaikani ves’-heimon puku. Tahi jotta perintehellisien karjalaisien pyöreijen koštojen jälkeh muotih tultih paripuvut: röijy hamehen kera, ka čäpčät pitkäh aikah jiätih muuttomattomiksi. Monet istorijat šaneltih puvun šyntymiseštä, jotta ompelija tarkkah tutki materialie, kaččeli arhiivavalokuvie ta musejoesinehie, šiitä ahkerašti valičči vain luonnollisie kankahie ta luati koko puvun käsin.
Nykyjäh kanšallini puku ei ole enyä jokapäiväni tarveh, ka še on tärkie oša ihmisen elämäššä. Jokahini, kellä nykyjäh on tovellini kanšanpuku varmašti voipi äijyä šiitä šanella.
— Omua kanšanpukuo miula vielä ei ole, ka miula onnistu ošallistuo pruasniekkah ihanašša oneganiemiläiseššä puvušša: röijy ta hameh. Tiijuššin, jotta miehellä olijat naiset oikein tykättih pruasniekkoina šuoriutuo šemmosih pukuloih XIX vuosišuan lopušša. Šilloin kaupunkien muoti piäsi kylih ta pos’olkoih. Piäššä on čäpčä ta kaklašša helmikoruja. Oikein tykkäsin tätä pruasnikkua, šano Anna Bubijeva.
Tämmösie kertomukšie šuau kerätä monta šatua, vet’ vain Petroskoin pruasniekkah tuli yli 200 henkie, a vielä ni piirilöissä tomenpitoja oli pietty: Koštamukšešša, Aunukšešša, Šuurešša Lahešša, Sohjanankošešša, Kemissä, Lahenpohjašša, Lammašojašša rahvaš niise keräyvyttih Kanšanpuvun päiväh.
— Oikein himottau viettyä tätä pruasniekkua vielä monta kertua. Nyt on šelvä, jotta ihmiset tarvitah šitä. Olis hyvä luatie še šuuremmakši ta lisätä esimerkiksi enemmän keškiaikasie pukuja, lapšien, miehien pukuja — tällä kertua niitä oli vähän. Muasterija varoin pitäis järještyä vielä seminarija, jotta hyö voitais käsitellä käsityö- ta tutkimuškyšymykšie, lisäsi Natalja Denisova.
Kanšanpuvun päivä näytti, kuin äijän perinehellisie pukuja jo on Karjalan eläjillä ta voipi varmašti šanuo, jotta niitä vielä lisäytyy. Karjalaiset šanotah: Alku on kiäššä, loppu Jumalašša.
Himottau toivuo, jotta kanšanpukuh rakkahuš ei liene loppuu, ka tulou vielä monta kirkašta ta kaunista pruasniekkua, kumpaset tuuvvah hyvyä mieltä ta mukavie löytöjä.
