Kalevala: mikä, miksi, mistä, milloin ja kenen?
Kalevala on synnyttänyt keskusteluja ja kiistoja koko olemassaolonsa ajan. Mikä Kalevala on? Kenen se on? Milloin runot ovat syntyneet? Miksi se on tehty? Mistä runot ovat lähtöisin? Näitä kysymyksiä käsittelee kuhmolainen kulttuurintutkija ja kirjailija Markku Nieminen uudessa teoksessaan Minun Kalevalani, jonka on julkaissut Kuhmon Juminkeko-säätiö.
— Kalevalasta on käyty keskustelua koko sen olemassaolon ajan – eikä vain Suomessa: sehän on eniten käännetty suomenkielinen kirja. Uusi keskusteluaalto käynnistyi 2020-luvun alussa. Vaikka keskusteluasetelma liittyy näennäisesti maailmalta levinneisiin uusiin yhteiskunnallisiin katsantokantoihin, on hyvä tarkastella, mitä aikaisemmin on sanottu, Nieminen kertoo.
— Vuosikymmenten ja jopa yli vuosisadan takaisiin väittelyihin tutustumalla päästään syvempään tarkastelukulmaan ja voidaan saada vastauksia nykyisen keskustelun kärkevimpiinkin väitteisiin, kuten sellaisiin, että Kalevala on varastettu karjalaisilta ja että Elias Lönnrot vain kirjoitti talteen runolaulajilta heidän muistissaan eläneen eepoksen.
Kirjailijan mukaan nämä nyt Suomessa karjalan kielen asemaa ajavien nuorten esille nostamat väitteet eivät ole uusia. Niistä kiisteltiin jo 1800-luvun loppupuoliskolla.
— Silloin keskustelijoina olivat muun muassa August Vilhelm Ervasti, Julius Krohn ja August Ahlqvist. Karjalassa vastaavaa keskustelua, mutta keveimmin perustein kuin yli sata vuotta sitten, on käyty 1990- ja 2010-luvuilla. Silloin virheellisiä käsityksiä oli korjaamassa Armas Mišin.
Esimerkiksi Mišin väitti, että on väärin samastaa Kalevala kansanrunouteen.
— Moni pitää Kalevalaa kansanrunoista laadittuna teoksena. Kun aloin analysoida runoja, en löytänyt Kalevalasta yhtäkään kansanrunoa alkuperäisessä asussaan. Eepoksesta voi löytää vain erillisiä säkeitä kansanrunoista. Samalla niitä on muokattu ja niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu. Osan Lönnrot on sepittänyt itse. Kansanrunoista otetut säkeet ovat saaneet Lönnrotin käsissä uuden sisällön ja uuden soinnun, kertoi Kalevalan tutkija, edesmennyt petroskoilainen runoilija Armas Mišin Karjalan Sanomille 2000-luvulla.
Vain 33 prosenttia Kalevalasta on alkuperäisiä kansanrunosäkeitä.
Mišin myös osoitti, ettei ole oikein pitää Kalevalaa karjalaisena kansaneepoksena.
— Monien mielestä eepos on karjalainen, koska runot on kerätty Karjalan laulajilta. Elias Lönnrot tosin keräsi ja sai runoja myös Suomesta ja Inkerinmaalta eikä pelkästään Vienan Karjalasta, Mišin kertoi vuonna 2012.
Tietoa Kalevalan taustasta on runsaasti saatavissa kirjoista. Niitä löytyy kymmeniä tai ehkäpä jopa satoja. Niemisen mukaan kiivaan keskustelun aikana osallistujat eivät valitettavasti ehdi tai jaksa tutustua taustamateriaaliin, jota on löydettävissä runsaasti myös arkistoista.
— Kalevalan kulttuurihistoriasta on Kalevalaseuran toimesta ilmestynyt muhkea kokoomateos, mutta sekin taitaa olla liian paksu tai turha luettavaksi silloin, kun oman näkemyksen uskotaan olevan ainoa oikea, kirjailija kertoo.
Niemisen mukaan sosiaalinen media ei kykene tarjoamaan perusteellista tietoutta Kalevalan vaiheista.
— Siksi olen katsonut tarpeelliseksi koota yhteen kaikki keskeiset kiistat ja keskustelut, mitä Kalevalasta on käyty parin sadan vuoden aikana, Nieminen sanoo.
Hän etsi laajasta lähdekirjallisuudesta kaikki erilaiset Kalevalaan liittyvät keskustelut ja kiistat, joilla on ollut tieteellistä tai yhteiskunnallista merkitystä.
— En ole tyytynyt vain lainaamaan tutkijoiden selostusta noista keskusteluista, vaan etsin alkuperäislähteet, joita onneksi nykyään on löydettävissä myös skannattuina internetissä.
— 1800-luvun sanomalehdistä ja kirjajulkaisuista löysinkin paljon mielenkiintoisia asioita, joita ei ole nostettu esille tutkimuskirjallisuudessa, kirjailija jatkaa.
Markku Nieminen tuo uudessa kirjassaan vastauksia Kalevalaan liittyviin kysymyksiin: Mikä? Miksi? Mistä? Milloin? ja Kenen?
Nieminen toivoo kirjansa antavan perusteita, ettei Kalevalaa eepoksena panna syntipukiksi asioihin, joiden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
— Kun esimerkiksi puhutaan siitä, kenen Kalevala on, pitää erottaa sen käyttö siitä, mikä se on. Kalevalaa voi käyttää ja on käytetty jonkin ihmisryhmän, kansan, valtion tai jonkin muun asian hyväksi tai vastaan, mutta täytyy siis muistaa, ettei Kalevala eepoksena luo varjoja, kuten ei valoakaan. Sen käyttö luo, Nieminen kertoo.
— Olen kirjassani tuonut esille myös Karjalassa eri aikoina käydyt Kalevala-keskustelut ja -kiistat. Sinänsä ne eivät eroa sisällöiltään Suomessa käydyistä debateista, mutta kertovat, kuinka eepos koetaan tärkeäksi molemmin puolin rajaa, hän sanoo.
Kalevala syntyy lukijan mielikuvituksessa
Mikä? Markku Niemisen mukaan Kalevala on Suomen kansalliseepos.
— Se ei ole kansaneepos, mutta kaikista suurista eepoksesta kansanomaisin. Jos haluaa tuoda esille Kalevalan karjalaisuutta, oikea muoto on Karjalais-suomalainen eepos, kirjan tekijä sanoo.
Milloin? Kalevala syntyi Lönnrotin tuloksena vuosina 1833—1849.
— Julius Krohn antoi kysymykseen ”Milloin syntyi Kalevala?” vastauksen: ”Tähän kysymykseen sopisi tavallansa se vastaus, että se joka hetki syntyy uudestaan”. Se on itse asiassa sama kuin edellinen ilmaisu, sillä hän tietysti tarkoitti, että kun lukija tarttuu Kalevala-kirjaan lukeakseen sen, niin silloin joka kerta, kun näin tapahtuu, Kalevala syntyy lukijan mielikuvituksessa, Nieminen kertoo.
Kenen? Tekijäinoikeusmielessä Kalevalalla on vain yksi omistaja: Elias Lönnrot.
— Vasta ilmestymisensä jälkeen Kalevala on voinut kuulua jollekin. Siten runolaulajat, vaikka ovat antaneet ainekset Kalevalaa varten, eivät voi olla sen omistajia, kirjailija sanoo.
