Juuriaan etsimässä – Kansallinen aloitti ensi-illalla
Jokainen muistaa lapsuudestaan joitakin taikauskomuksia ja menoja. Kaikki tuntevat, että jos lintu lentää päin ikkunaan, enteilee se huonoa uutista. Tien ylittävä musta kissa tuo huonon onnen. Kynnyksen yli ei saa kätellä. Jos vasenta kämmentä kutittaa, se tietää rahaonnea. Muistin kätköissä on paljon koskettavaa, pelottavaa, huvittavaa ja opettavaa. Mitä tapahtuu, jos seuraa muistiaan? Katsoja löytää vastauksen Kansallisen teatterin tuoreesta näytelmästä Üks’, kaks’, koume, ecmas sindai olen.
Teatteri toi näyttämölle vepsäläisiä menoja ja rituaaleja. Esitys kertoo esimerkiksi, miten vietettiin häitä tai lannistettiin paha silmä. Katsoja tutustuu myös vepsäläisiin taikauskomuksiin. Harva tietää, että lapsen syntymän jälkeen vanhemmat panivat hänet kynnyksen päälle ja äiti astui vauvan yli.
Pääsankarit kertovat, että jos perhonen lensi taloon, niin läheisen ihmisen sielu on luonasi. Jos katosi metsään, pitää kääntää vaatteet nurin päin.
Vepsäläiset suhtautuivat suurella kunnioituksella metsään, he suhtautuivat siihen kuin elättäjään. Siksi metsässä päti metsän säännöt: ei saa ottaa enemmän kuin tarvitsee, ei saa roskata eikä kiroilla. Metsässä vepsäläiset suostuttelivat metsänhaltiaa ja vedenhaltiaa lahjoilla.
Ennen kuin näytelmä alkoi ilmestyä paperille, ohjaaja Arina Gulimova ja näytelmäkirjailija Liza Bulajeva tekivät keruumatkan vepsäläisiin kyliin. He keräsivät paikallisasukkailta tositarinoita, joiden pohjalle on rakentunut tämä esitys.
Esitys ei ole kuitenkaan etnografinen dokumentti vepsäläisten elämästä, vaan fantasian elementeillä höystetty draama. Koko tarina on tytön uni, ja unessa voi tapahtua mahdottomalta tai järkyttävältä tuntuvia tapahtumia. Vepsäläisten taikauskomusten mukaan ihmisen unta ei saa keskeyttää, muuten sielu, joka matkustaa unen aikana, ei enää pääse takaisin kehoon. Siksi päähenkilön pitää katsoa uni loppuun asti ja kulkea koko matka loppuun saakka.
Näytelmän sankarit ovat Nastasja-tyttö (Marija Nenaševa), hänen äitinsä (Aleksandra Aniskina), metsänhaltia (Nikita Anisimov), vedenhaltia (Andrei Gorškov), sulhasta, kuollutta ja isää esittävä hahmo (Gleb Germanov) ja viisi vepsäläistä naista (Ljudmila Isakova, Olga Malinina, Olesja Leontjeva, Natalja Alatalo ja Aleksandra Aniskina).
Nastasja on utelias teini-ikäinen, hän kiinnostuu kaikesta, mitä ympärillä tapahtuu. Unessaan tyttö etsii isäänsä, juuriaan. Hän tutustuu vepsäläiseen kulttuuriin ja yrittää saada tietää jotain itsestään ja perheestään. Hän etsii vastausta kysymyksiin, kuka hän on itse asiassa, kuka on hänen isänsä ja missä hänen juurensa ovat. Se mikä esityksessä ennen kaikkea voimakkaasti vaikuttaa, on itse pääsankarin hahmo.
Nastasjan äiti on tyypillinen äiti, hän on tavallisten äitien piirteitä yhdistävä hahmo. Tällaisia äitejä on paljon tosielämässä, siksi moni naiskatsoja voi verrata itseään häneen ja puolestaan teini-ikäinen katsoja vertaa itseään Nastasja-tyttöön.
Vaikka esityksessä on uskomusolennot, se ei ole lastensatu eikä tarinaa ole kerrottu satumaisella kielellä. Haltiat saivat esityksessä jopa ihmisen ominaisuudet. Ohjaaja siirsi haltiat nykyaikaan. Ajatuksena oli katsoa, miltä ne näyttäisivät nykyään. Molemmat ovat esimerkiksi ekoaktivisteja. Vedenhaltia pitää kovin karamelleista. Haltiat jopa laulavat räppiä vepsäksi.
Esityksessä esiintyvät naiset ovat myyttisiä henkilöhahmoja, jotka kertovat tytölle vepsäläisistä menoista ja rituaaleista. He auttavat tyttöä aikuistumaan ja upottavat hänet vepsäläiseen kulttuuriin. Ohjaajan mukaan hahmojen esikuvina ovat aidot vepsäläiset naiset, joita ohjaaja ja näytelmäkirjailija haastattelivat keruumatkallaan.
Vaikka esitys esitetään unen muodossa, ohjaaja koskettaa aika syvällisiä aiheita. Siksi jokainen katsoja löytää siitä jotain itselle merkityksellistä, mitä voi ajatella, mistä voi puhua ja mikä koskettaa sydäntä. Esimerkiksi Nastasjan äidin monologi, jossa Aleksandra Aniskina kertoo tositarinan isästään, hellyttää monen kyyneliin.
Esityksen lopussa pääsankari löytää itsensä, saa tietää sukunsa tarinan ja löytää isänsä. Kuka hänen isänsä on? Esitys sai yllättävän lopun. Ne, jotka eivät päässeet ensi-iltaan, voivat katsoa sen lokakuussa. Seuraava esitys on 19. lokakuuta.
