Šinini trollikka

Šinini trollikka

Irina Nikitina
10.07.2024
Lapšienkirjailijan Irina Nikitinan Šinini trollikka -starina kuuluu Kaupunki, missä eläy lapšuš -kirjah. Kokomuš ilmeštyy šyyškuušša.
Irina Nikitinan Kaupunki, missä eläy lapšuš -kirjan kanšikuva. 0+ Piiruššuš: Lidija Zenkova
Irina Nikitinan Kaupunki, missä eläy lapšuš -kirjan kanšikuva. 0+ Piiruššuš: Lidija Zenkova

Trollikkaremonttiašemalla tuli uuši šinini trollikka. Še ei malttan vuottua matkah lähtömistä, še vesseläšti iski ajovalolamppuja-šilmie ta hil’l’asešti hurisi. Šamoin šillä “lapšukkaisella” himotti tutuštuo omah tulijah ajajah ta tulla hänen kaveriksi. 

Remonttiašemalla pitälti smietittih, kelläpä luottua šitä kaunista trollikkua. Joka šohveri huaveili ruatua šemmosella. Še luotettih nuorella neiččyöllä. Hiän ihan tuanoin alko ajua trollikkua, ka oli oikein tarkka ta huolellini. 

Trollikka heti ymmärti, jotta hänellä veteli. Šemmosen emännän kera hiän oli valmis kiertämäh šen kaupunkin monta kertua ta lähtömäh muailman laijalla. 

Lopulta še läksi enšimmäiseh matkah. Trollikka tarkkah kaččeli kaikkie, mi tuli hänellä vaštah, staraičči panna muistih reissuo, a neičyt autto häntä ilmottuan pyšäkkijä ta katujen nimijä. 

Kohta trollikka muisti äšen monien matkuajien iänet ta nävöt. Hyö ušein ajettih šillä reissulla. Yhet mäntih töih, toiset – opaššukšeh. Matkuajat juteltih omista aseista, ta trollikalla kaikki oli mukava. 

Trollikka heti ymmärti, jotta hänellä veteli. Šemmosen emännän kera hiän oli valmis kiertämäh šen kaupunkin monta kertua ta lähtömäh muailman laijalla.

Trollikka eniten tykkäsi pienie matkuajie, niin helieiänisie ta vallattomie. Še aina yštävällisešti avasi ovet ta vuotti myöhäštyjie. Kerran trollikkah tunkeutu niin äijän koululaisie, jotta še pöläšty, riittäykö paikkoja? Ka kaikin šijouvuttih ta trollikašša tuli tosi vesselä ilmapiiri – lapšet nakrettih ta äšen laulettih. 

Šinini trollikka oikein tykkäsi neičyttä-ajajua. Häneštä tuntu, jotta hiän ei ainuoštah kuule tuttavua iäntä, vain ymmärtäy hänen kaikki ajatukšet. Hiän jo tarkkah tiesi, mitä katuja ta pyšäkkijä tyttö eniten tykkäsi. Lähtiessä ašeman aukivuo kohti hiän aina muhahti ta ilmotti: 

— Gagarinin aukivo. Ašema. 

Šiitä hyö ajettih alaš Leninin valtakatuo myöten Yliopisto-pyšäkillä, missä jiäy pois melusie ylioppilahie. 

Šeuruava pyšäkki on kaikista mukavin. Šinini trollikka tunši, jotta še paikka oikein miellytti tyttyö.

— Pohjoni-hotelli, hiän ilmotti muhien. 

Trollikka rohkeni ta kyšy tytöltä-ajajalta, miksi hiän näin tykkäsi ajua juuri šielä. Šelveni, jotta heilä ei ole vaikieta paissa: kannatti vain smiettie, ta hyö jo ymmärrettih toini toista. 

Lopulta še läksi enšimmäiseh matkah. Trollikka tarkkah kaččeli kaikkie, mi tuli hänellä vaštah, staraičči panna muistih reissuo.

— Mie elin läššä, monta vuotta še oli miun pyšäkki. Kuin yheššä miun mielehisistä lauluista: “Tiälä joka talo on tuttu, hoti šivo šilmät, missä lienöy šen šalmon takana lapšuš juokšou etähäkši”. Tiijätkö, kuin šopusa piha meilä oli! 6–18-vuotiset leikittih yheššä. Vanhemmat lapšet ei karkotettu pienie, a šuojeltih heitä. A kuin äijän pelijä myö tiesimä: “Kasakat-rosvot”, “Viisarit”, “Vinonelikulmat”, “Muikie pyörä”, “Pitkäpallo”, “Štander”, “Kultasilla portahilla issuttih”, “Olen šyntyn puutarhanhoitajakši”, nyt on vaikie muistua kaiken. 

— Näytä miula, ole hyvä, še talo, missä mäni šiun lapšuš, kyšy trollikka. 

— Myö ajamma ohi – tämä on Leninin valtakavun, 36 ta Komsomol’skaja-kavun, 13 šalmo. Nyt taloilla on toiset numerot ta Komsomol’skaja-katuo enyä ei ole, ka muissan miun omua atressie juuri näin. A konša nuorempi veikkoni kotvakši läksi leirih, mie äšen kirjutin hänellä runon: 

Yhtäkkie jyryjen šaje painuu

Šiun kultasien šilmäripšien piällä.

Šiun šalašana hiäštä ta kyynälistä: 

Pyšäkki – Pohjola-hotelli. 

— Kuin mukava! karjahti trollikka. – Mi on šalašana? 

Neičyt smietti hetken ta vaštasi: 

— Še on šemmoni šana, kummaista pitäy muistua aina. Mie halusin, jotta veikkoni ei unohtais omua Petroskoita ta meijän Pohjola-hotelli -pyšäkkie, mih hiän varmašti myöštyy, missä häntä tykätäh ta vuotetah. 

— Še on višših tärkein, hurisi trollikka. – A meijän matalla on niin äijän pyšäkkijä, ta kaikkiella eläy ihmisie ta lapšie. Tarkottauko še, jotta joka pyšäkin nimi on kellänih šalašana?

Trollikka eniten tykkäsi pienie matkuajie, niin helieiänisie ta vallattomie. Še aina yštävällisešti avasi ovet ta vuotti myöhäštyjie.

Tyttö alko nakrua: 

— Nähtäväšti niin. Jokahisella oma pyšäkki on mielehini. Näin pitäyki olla. Ihmisellä oma talo, piha ta katu ollah armahimmat paikat. Ka meijän matka Leninin valtakatuo myöten loppuu, ajamma Kuibiševen kavulla. 

Trollikka tarkkah kaččo ympäri:

— Tämä on višših tosi tärkie katu, kačo, tiälä on äšen pankki! Voit olla, on mielusa olla rikkahana. 

— Kyllä, olet oikiešša, a još ihmisellä on vielä rikaš šielu – še on ihana! Ieššä on Kirovin aukivo ta, kačo, kolme teatterie ta musejo. 

Trollikka alko hurissa tyytyväisešti ta heti lisäsi: 

— Toivon, jotta meitä ei šakoteta, ka še aukivo niin miellytti milma, jotta en jakšan keštyä!

A tyttö jatko omua kertomušta: 

— Nyt ajamma Lohijokie ylittäjyä šiltua myöten ta vašemalta niämmä ihanua koverua šiltua ta pientä kojikašta čuururantua. Kuin äijän lapšie šiinä on, hyö ei keritty lähtie kešämökillä! Meijän pyšäkin nimi on “Petroskoi-kahvila”, šiitä kierrämmä vašemella, alaš järvie kohti. Šiitä matka mänöy Lunačarskin katuo myöten ta šiitä ajamma meijän kaupunkin erähäh etähiseh čuppuh. 

— Mainivo kaupunki! karjahti trollikka. – Šie olet moločča, kun olet valinnun tämän ammatin! 

— Kyllä! Koko päivän aikana voin ihailla meijän kaupunkie, hoti tietyšti miun ei pie unohtua piävelvollisutta – liikentehen turvallisutta. 

— No šiitä piemmä huolta yheššä!

Šinini trollikka kaikin voimin staraičči olla hylkyämättä neičyttä, kenen joka liikeh ta joka šana oli nyt šillä lakina.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Karjala ja Kuolan niemimaa kameran takaa
Karjalan kansallismuseon uusi näyttely kertoo Muurmannin radan rakentamisesta rautatieinsinööri Aleksandr Azantšejevin ottamin valokuvin. Useimmat kuvista on julkaistu ensi kertaa.
Kipinä
Minun baban sarnad. Lahj jänišalpäi
Maria Aleksejeva johtutab sarnoid, miččid hänele staronoiči laps’aigal hänen baboi. Necil kerdal penikaine Mašoi lähteb ičeze vanhembidenke heinäntegole. Nece sarn starinoičeb, kut mäni emäine radpäiv nitul.
Karjalan Sanomat
Kielten tilanne puhuttaa tutkijoita
Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen valtuuskunta osallistui Venäjän suomalais-ugrilaisten tutkijoiden konferenssiin Joškar-Olassa.
Karjalan Sanomat
Valkovenäläiset muistelivat keskitysleirien vankeja
Suomalaisten ja saksalaisten keskitysleirien entiset vangit kävivät Karjalan tasavallassa osoittamassa kunniaa kaatuneille sotilaille ja kuolleille vangeille.
Oma Mua
Elettävä elämä ei ole ylitettävä pelto
Heinäkuun 8. päivänä Venäjällä juhlitah Perehen, rakkahuon ta uškollisuon päivyä. Tahomma kertuo Gundirevien pereheštä.
Oma Mua
Tverinkarjalua roih enämbi iänikartal
Karjalan tiedokeskuksen Kielen, literatuuran da istourien instituutan karjalan kielen da fol’klouran tutkijat ajeltih Tverin Karjalah tallendamah tverinkarjalastu paginua karjalan da vepsän kielen iänikartale pandavakse.
Karjalan Sanomat
Mansikka on kypsynyt noin viikon etuajassa
Karjalaiset marjanviljelijät ovat ryhtyneet poimimaan ensimmäisiä mansikoita, joita he myyvät suoraan tilalta tai myyntipisteissään ympäri Karjalaa.
Oma Mua
Runonlaulajien musejo täytti 40 vuotta
Runonlaulaja Marija Remšun talo eli Runonlaulajien musejo Kalevalašša täyttäy tänä vuotena 40 vuotta. Musejo avasi oveh 17. kešäkuuta vuotena 1984.
Karjalan Sanomat
Ihmissuhdedraama koukuttaa
Karjalan kansallisen teatterin näyttelijöitä voi nyt nähdä Ainut mahdollisuus kolmelle -televisiosarjassa.
Oma Mua
Mielihuavoine
Rahvahallizis suarnois on monien vuozisavoin aloh rahvahal suittunuttu viizahuttu. Täs suarnas kolme miehytty opastetah tolkuttomua viizahuoh.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль