Hyväh sobuh, ainos yhtes
Tämä vuozi Ven’al on sanottu Perehen vuvvekse. Pereh algavuu suvaičukses, ga kuibo säilyttiä se tundo dostalikse igiä? Tämän hyvin tietäh Arhipovan molodoit Kuittizespäi. Sergei Konstantinovič da Tatjana Ivanovna Arhipovat eletäh sobuh da l’ubovah jo nellikymmen seiččie vuottu. Tämä pereh voi olla tozi hyvänny ezimerkinny toizil, kui eliä da kazvattua lapsii suvaijen da kunnivoijen toine tostu. Oman perehen istourien saneltih hyö minulegi.
— Tatjana Ivanovna, kuibo rodivui teijän pereh?
— Minun ukon vahnembi sizär, Zoja, ruadoi bufietas. Minä hänellyö kävyin da opastin nieglomah kočkazel. I Sergei sinne čokkelih. Min minä händy mustan, ainos yhtes olimmo da kazvoimmo. Sergei on kahtu vuottu vahnembi minuu. Konzu häi lähti školah, minä vie olin pikkaraine. Sit gu školas roinnou grippu, meidy kaikkii yhteh pandih opastumah. Minä mustan yksi tyttöine sanoi: “Kačo, sie istuu mustu brihaččuine, ainos sinuh päi kaččou”. Yhtes hieruspäi olemmo, yhtelgi uuličal elimmö. Minä suvaičin ylen äijäl pajattua da tansie. Tansuloil ezmäine hyppäin pläššimäh. Häi pihal vuottau da ikkunah vai kaččou. Tansut loppevutah, sit kodissah suattau.
— Sergei Konstantinovič, äijygo teil lastu on?
— Meil on kolme poigua. Vahnembal Oleg-poijal jo on nellikymmen seiččie. Häi VAD:as ruadau, ainos ajeluksis on, keskimäine, Valerii, reisuavtoubusal rahvastu vedelöy, Kost’a Piiteris zavodal inženierannu ruadau. Meil on kuuzi bunukkua da jo yksi pruavobunukku.
— Elos ei ole sudre eletty…
— Muga on. Puolen kodii srojimmo. Avvutettih mučoin velli da tuatto, häi kirvesmiehenny oli. Minun sevoitar Viktor Zaharov kävähtelih, ikkunat azui verandal. Kuolluot jo kaikin ollah. Minä yksinäh täh jäin omas rovuspäi. Nuorembi olin, mukittelin parzii. Nygöi jo ei ole sen vastah vägie. Poijat kävväh auttamah.
— Sergei Konstantinovič, a kusbo sinä ruavoit, gu puunke maltat hälistä?
— A meijän hierus oli kirvesmiesty da stol’arii, maltettih puunke ruadua. Minä sv’azistannu ruavoin. Viizi vuottu Moldavies elimmö. Ezmäi sie, a sit tulimmo Kuittizeh.
Kaksikymmen nelli vuottu Sergei Arhipov ruadoi sv’azistannu Kuittizes. Lähti tuatan Konstantin Vasiljevičan jälgii myö. Tata oli Siberispäi rodužin. Kuittizeh häi tuli enne voinua. Sanakse, Konstantin Arhipov yhtyi Vienanmeren- Baltienmeren kanualan srojinduruadoloih, avvutti geodezistoile. Sen periägi hengih jäi. Voinan oli Arhangel’skas, ruadoi mašinistan abuniekannu. Siegi tuttavui kuittizeläzen miehen F’odor Terentjevanke, kudai kučuigi händy ruadoh sv’azistakse. Tuatan penziele lähtiettyy poigugi rubei sv’azistakse Kuittizes.
— Enne ruadivo kuului joga fatieras
— Nygöi ruadivot otettih iäres, radiolangat leikattih, a enne ruadivo kuului joga loittozes hierus, joga fatierazes. Myö vie nagroimmo, Vladimir Lenin kirjutti: “Joga kodih sähkö da ruadivo”. I se oli enzisijal. A vie häi unohti panna kolmanden punktan-telefonizatsii. Vai ollus sen kirjutannuh, joga talois telefon olis silloi.
— Mibo ruadoloi on sv’azistan ruado?
— Paččahii muutimmo, liinielöi kohendimmo, niilöin kapremontua piimmö, ga se keviäs sygyzyssäh. Talvel jo et lumes da pakkazel rua. Dispetčeru sanou, vot sie telefon ei rua, sie ruadivo ei kuulu, kus liennöy mašin paččahan mukitti — sinne pidäy mennä. Telefonat da ruadivot oldih minun niškal kai. Pieni Selgi, Suuri Selgi da Hattu. Se yhteh čurah yksitostu kilometrii. Mägriäle kymmene kilometrii pidi ajella, Sammatuksele seiččie kilometrii da tänne Kuujärven čuppuh Mägrätjärvessäh seiččietostu kilometrii, Rečnoile.
— Tatjana Ivanovna, a sinä kusbo ruavoit?
— Minä Kuittizen turkizvierilöin fermal ruavoin, a sit ruvettih hävittämäh iäres norkii, sanottih mene lypsäjäkse. Minul nellivuodine lapsi oli. Ukon sizär Glašoi sanoi: “Kunnebo lähtet, sinul on lehmy, vazaine, lähtemäine. Kazvata žiivattoi, rubiet maijol da lihal omal elämäh, rahvahale myömäh da ičelegi täydyy”. Minä viehäi meččäh kävyin muarjah. Meččy meidy äijäl avvutti, lihua sdaičimmo, sit talonat annetah. Silloihäi laukois nimidä ei olluh. Suomespäi libo toizis mualoispäi tavarua tuvvah, myö niidy nämmih talonoih ostammo. Jälgimäzel lapsel oli parembi kaikkii kazvua. Hänel died’oi, minun tuatto, ylen hyvän da čoman kruavattizen azui, hosgi muzeih vie. Minä iče niegloin kombinzonazet da šuapkazet, gu lammastu oli kylläl. Kuni brihaččuine jälgimäine opastui, vie lehmiä piimmö, häi vai loppi, sit heitimmö.
— Nygöi penziel olet, lapset kazvatetut, midäbo kois ruat?
— Nygöi aidu pidäy azuo. Minul se ku talmu käis. Talvet televiizorua kačommo. Minä nieglon-vizon kruuživuo, salfietkastu, poloviekkua kaikenmostu. Nimmipäivät roijahhäi. Mulloi talvel seiččie šalii niegloin, sukkua SVO:n saldattoih niškoi, omile kaikile. Nygöi kai on jo šiškanoittu, yksi vai šali jäi. Minul vahnembat oldih, kolme vellie i vot minä mustan ainos heile niegloin sukkii. Kuni minun vuoro tulou, yhtel, kačon, jo loukot kandupiäs ollah, pidäy uvvessah nieglat kädeh ottua. Bunukkaine nygöi minun sežo čopottau, suvaiččou sidä. Harjaitan vähäzin, ga harvah ajellah.
— Sergei Konstantinovič, a midäbo sinä ruat?
— Päččii lämmittiä ainos pidäy da halgoloinke hälistä. Kodi vahnu, pertilöis vilu. Myö ostimmo tämän koin. Kuatančois pidäy kävellä talvel da toiči kezälgi. Vot kuatančoi kohendelen da kengii brihaččuloile. Gu midä sie riškavunnou, sit puutaldan. Ongele suvaičen kävvä.
— Ongo teil perehpruazniekkoi?
— On. Joga vuottu Äijänpiän da Uvven Vuvven pruazniekakse lapset tullah meillyö. Ga myö jälgivuozinnu iče poijilluo kävymmö. Nuoret olimmo, ei olluh aigua kävellä. Roindupäivinny tullah, ei kačota ongo pakkaine vai ei ole. Myö iče died’oinke stolat navodimmo.
Kačot bokaspäi Arhipovien pereheh da ihastelettos, vikse Jumal vedi yhteh nämmii ristikanzoi. Prostoit, skromnoit, vesselät da ruadajat, ainos yhtes. Täl puaral on mieleh kai ruadua yhtes.
— Kai ruavot ruammo yhtes, šeimimmögi. Lapset ylen äijäl suvaijah, konzu died’oi azuu katliettua. Minä sanon: “Ga died’oi enämbäl pračkuttau stolua vaste”. Tušonkan sežo häi keittäy. Šipainiekkua rubien azumah, minä yhtistän, päčispäi otan, häi vai voil voidelou. Ogrodas sežo kahtei ruammo. Meččäh kävymmö, keriämmö muarjua da gribua. Koirienke ehtäl kävelemmö. Meil on kaksi koirua, sanou Tatjana Arhipova.
— Työ jo äijän vuottu elättö yhtes. Midäbo nuoril nevvozitto?
— Oli kaikkie elokses. Yhty sidä myö vai sanommo omile poijile: Ottakkua meis ezimerki. Myö tuatanke, hos midä ollou elokses, ainos pyzymmö yhtes. Gu minä voibunen, minuu sivulois toiči tabuau, libo temperatuuru nouzou, sit Sergei minus ymbäri pyöriy. Mannoin kuašan keittäy da kai ruavot ruadau. Virut da duumaičet, hot’ olis kodvembi boleija, sanou Tatjana Arhipova.
Vuvvet lennetäh da niilöi ei sua azettua, sen täh Sergei da Tatjana Arhipovat pahua mieldy ei pietä. Joga päiväs opitah löydiä midätahto hyviä. Konzu lapset kazvettih, ruvettih ajelemah Piiterih. Joga kohtas on hyvä, ga kodih ainos vedäy. Himoittau toivottua Sergei Konstantinovičal da Tatjana Ivanovnal: kuni igiä sini tervehytty, ozua, perehsobuu da hyviä mieldy omis lapsis da bunukois. Anna teidy kaččou da vardoiččou Jumal!
