“Hyvä elos tuli meil, Gagarinas runon lain minä teil”

“Hyvä elos tuli meil, Gagarinas runon lain minä teil”

Ol’ga Ogneva
26.05.2021
Vuvvennu 1961 enzimästy kerdua kosmossah lendi ristikanzu. Se oli ylen suuri päivy kogo mieros. Ei jiännyh bokkah ni karjalaine runonpajattai Vieljärvespäi Paraskovja Ivanova. Häi lad’d’ai runon Gagarinas.
Hurualpäi oigiele: Akilan Iivan (Ivan Akimov), Paraskovja Prokopjevna Ivanova da Tatjana-bunukku vuvvennu 1965 Vieljärves. Kuvan luadi suomelaine tutkii Lauri Honko.
Hurualpäi oigiele: Akilan Iivan (Ivan Akimov), Paraskovja Prokopjevna Ivanova da Tatjana-bunukku vuvvennu 1965 Vieljärves. Kuvan luadi suomelaine tutkii Lauri Honko.

– Minägi sidä päiviä mustan, ku školas tulen, päivypasto moine da muga čoma kai, urokat školas iäre kai. Tulimmo kodih, tuatto kirguu: “Kosmos! Kosmos poletel!” Kaikin oldih ihastuksis. A baba sil aigal, konzu paistih, äijänhäi paistih, kaikenmostu. Sit häi meile saneli runon, kudaman häi luadi. I vot zavodivuu neče runo mugaleiten: “Hyvä elos tuli meile, Gagarinas runon luajin minä teile, mustelou Paraskovja Ivanovan bunukku Tatjana Izotova.

Kielen, literatuuran da istourien instituutan rahvahanrunohuon tutkijat tallendettih tämä runo vuvvennu 1962. Sidä tiedy pajattajan iäni on tallel instituutan iäniteharhiivas

Runo Gagarinas 

Hyvä elos tuli meil, Gagarinas runon lain minä teil

Sovetskoit inžunierat hyviä duumua duumaittih

Hyviä duumua duumaittih da hyvät sputniekat laittih.

Hyvät sputniekat laittih da ilmal vozduuhal työttih.

Sovetskoi geroi piähyt ruadoi, sputniekkah istuldih

Sputniekkazeh istuldih da ilmal vozduuhal lähti

Ymbäri Muan jo ajeli da

Kuudaman da Päiväzen heijän ylähyöl oli.

Heijän ylähyöl häi oli da čuassuloi myö häi tuli.

– Paraskovja Prokopjevna Ivanovua voimmo sanuo kuulužakse kanzanrunohuon tiedäjäkse, gu häi ylen äijän tiezi da maltoi pajattua, sanella, hänel oli hyvä musto da hyvä pajonero, sanou rahvahanrunohuon tutkii Valentina Mironova.

Paraskovja Prokopjevna Ivanova oli rodinuhes köyhäh muanruadajan pereheh vuvvennu 1889 Hyrzyläs, Posuadan kyläs. Tämä kylä oli kahten muan – Suomen da Ven’an- rajal. Kuuzivuodizennu jäi orboikse, kačoi lapsii elokkahis perehis. Miehele meni kuuzitostuvuodizennu Kolatselgäh. Ukko otettih Ezmäzele muailman voinale, jällespäi häi omas tahtos sluuži Ruskies Armies. Heijän pereh meni kolhozah vuvvennu 1930. Vuozien 1930 allus hyö tuldih elämäh Vieljärveh. Siepäi Vas’a-poigu omas tahtos lähti sluužimah sodalaival viijekse vuvvekse. Ukkuo dai poigua Paraskovja Prokopjevna kaimai sluužbah itkijen. Armiehsuatanduitku sežo on tallel kieli-instituutan iäniteharhiivas.

– Händy kirjutettih enimytteh enne voinua vie, 1939 vuvvel. I sit hänes pandih mustoh runoloi, suaroi häi maltoi, pitkii suarnoi saneli. Sit liirizii pajoloi pajatti, častuškoi. Kui kai nuoret tytöt da nuoret inehmizet maltettihhäi niidy pajoloi pajattua, konzu bes’odoih käydih. Niidy maltoi, sit maltoi iänel itkie, muahpanenduvirzii dai svuad’buvirzii maltoi. Tiezi arbaituksii, dai lapsien pajoloi tiezi. I kai vot nenne pandih mustoh, midä ehtittih panna, sanelou Valentina Mironova...

Paraskovja Ivanovas kirjutettuu pajuo, suarnua da muudu rahvahanrunohuttu voibi löydiä kniigois. Enzikse vuvvennu 1950 painetus Karjalazet eeppizet pajot - kogomukses, 60-vuozien lopus jullattulois “Suvi-Karjalan karjalazis rahvahansuarnois”, jälgivuozin ilmah piästettylöis “Vieljärven rahvahanrunohusperindöt” da kogomuksis “Anuksen Karjalan eeppizet pajot”.

Vieljärves eli da ruadoi kuulužu karjalaine pajoloinkirjuttai da horien ohjuaju Iivan L’ovkin50-vuozien puolivälis-60-vuozien allus. Häi parahite sih aigah johti Vieljärven horua. Ivanovat da L’ovkinat elettih yhtes kois keskikyläl avtoubusoin azetundukohtalluo. Sanelou Tatjana Izotova:

– A vot täs kois, kudamas myö jälgimäizes elimmö, meile vastakkai veräi veriäh eli Ivan Ivanič L’ovkin. I minä, konzu rodiin vähästy vahnembi, minä ainos duumaičin: ket nämä pajot kirjutti? Toli Ivan Ivanič, toli meijän buaboi. Sendäh gu hänel oli moine nero. Häi ku midä kirjuttau, d’ad’a Van’a, sit tulou buaboilluo. Kačo, nygöi tänne, minä sinul pajatan, vot täs muga. Ruvetah riidelemäh. D’ad’a Van’a oli l’uudikoi, a meijän buaboi livviköi. Häi sanou ei, nämmä sanat pidäy muga. I sit hänel käsköy luadie, kui meijän livvin kielel olis. I sit nämmä pajot kai: i “Ongo čoma kyläine Vieljärvi”, i “Astui Nastoi kodih gostispäi” da ”Ongo kaunis Karjala keväzillä” – kai pajot vot hyö hänen kel, häi oli ezmäine kuundelii i ezmäine kritik.

Ylen äijäl suvaičči häi pajoloi vot nennii kaikkii. Häi sanoi: “Minä tahton, štobi minuu, konzu rubietto työ minuu kalmah panemah, štobi pajatettas Vieljärven hora”. Ei käskenyh ni itkie, nimidä, štobi vaigu pajatakkua pajoloi.

Vieljärves da lähiymbäristös Paraskovja Ivanovua tiettih hyvänny itkijänny da kučuttih muahpanijazih, ku maltoi kaimata oigieh luaduh jälgimäzeh matkah.

– Telefonoi ni olluh ei. Nu ken vai ei kuolis, Kohtuselläs, Pallahtes, Heččulas, Kinelahtel. Huondeksel tuli nelli mašinua joga čuras. Kaheksan aigua häi jo tiezi, hänellyö tullah, sanotah, Paša-buabo, sinuu kučutah, sie on kuolluh buaboi. Moine oli hänel kirzusumkaine. Sen kädeh, keppizen, jongoi mašinal lähtöy, jongoi sie, jogatostu, en tiijä. A Vieljärves ken vai ei kuolluh, häi käski: vot kolme yödy pidi istuo. Häi istui ainos sie, i pajatettih, i paistih. Moine oli nero i häi vie maltoi, minä mustan, kui pidäy, konzu pokoiniekku on kois, sit tulou poigu, sit pidäy yhtelleh itkie, pajattua. Tulou tytär – toizilleh pidäy. Toizet sanat pidäy sanuo. Libo velli tulou, libo ken toine, sanelou Tatjana Izotova. 

– A meidy, lapsii, otettih, tožo, kačo. Pokoiniekku oli suures pertis, a meidy pandih gorniččah. Sie enhäi minä yksi, sie äijy lastu, ken istumah tullah, kerävyy. Myö sie kižuammo, a konzu kuulemmo, baaboi zavodiu pajattua, da kaikin itkemäh, tak myögi tulemmo, da itkemmö. Smietin, itkimmö enämbäl, ku meijän muamat itkietäh, a moužetgi, kui baaboi pajatti da mielet moizet oldih, ainos mustelen häi ven’akse vie pajatti, ognennaja reka. Midälienne sie pidi ajua, vai midäto. Pienenny varaimmo, konešno, sidä kaikkie, mustelou Tamara Gončarova.

doska.jpg

Vieljärves Paraskovja Prokopjevnua sanottih kylän buabakse. Tännesäh rahvas vahnembua polvie mustellah, mittuine suuri tiedoiniekku häi oli, kui häi parandi rahvastu.

– Mustan, i munuu konzuliennöy. Meil oli suuri pučči vetty, i minä suvaičin sie, žiivatan veit oldih, kižata lapsennu pienenny. Minul šokat muga roittih sangiet, kibiet. I sit baaboidu kučuttih, i sit baaboi sit sanoi: “Veis rodih”. Ymbäri pučis midäliennöy minuu sie luadi, luadi, dai toizen piän jongoi šokat oldih kuin šokat, muheloittau Tamara Gončarova.

– Hänellyö kedä vai ei käynnyh. Kuduas čuras meijän rajonua, kaikis. Ylen äijy käydih rahvas. No häi meidy nikonzu ei laskenuh. Ken tullou, häi lähtöy sinne pieneh pertih, midäliennöy sie sanotah, kai. Yhten kerran minä hänel kyzyn: “Sano midätahto, opasta meidy”. A häi sanou: “En sano nimidä”. Minä sanon: “Mindäh?” ”A työ jumalua etto usko i teis tolkuu rodie ei. Abuu teis rodie ei”. I vot sendäh nimidä meile ni sanonuh. A vot konzu häi jongoi kuoli, enne kuolendua, sidä minä mustan, tuli yksi naine tytön kel. Kuuzi vuottu, no seiččemes vuozi oli lapsel. Čoma moine tyttöine. Vot i midälienne hänel oli jalloin kel. I se muamah saneli, što i “Moskovah ajelimmo, i sinne ajelimmo, kunne ajelimmo, lapsi ei kävy”. En tiijä, midä sie häi hänel sanoi, en tiijä, midä luadinuh oli. I se naine lähti. Lähti, a konzu buaboi jongoi kuoli, aigua proidi, moužet, puolen vuottu jongoi periä. Häi kuoli i se naine jälles hänen kuolendua, häi tuli Vieljärveh. Tuli, toi šulkuizen od’d’ualan, sit midäliennöy sobua, kaikenmostu podarkua toi buaboile. Tuli meile, myö sanommo: “Ei ole”. Häi ku zavodi itkie, häi ku zavodi itkie… “A-voi-voi, kui minä rubien elämäh, što minä en voinnuh hänellyö tulla, štobi hos kalmoil provodie da kai”. Ylen äijäl häi itki i net kai lahjat jätti täh i jumalanke ajoi. I vie mustan sen, što hänel ainos käveltih učonoit, kirjuttajat pajoloin da runoloin. I vot konzu tuldih suomelaizet, minun aigua, minä mustan, kerdua kolme tuleteldih, dai Ruočispäi tuleteldih, i ainos hänel kyzyttih nennii sanoi, kudamii häi sanoi ku tiedoiniekku. A häi ei sanonuh nikonzu. Häi tostu midä sanou, sit runoloi da kaikenmostu. I vahnoi runoloi, a vot nennii sanoi ei sanonuh nikonzu. Minä hänel yhten kerran kyzyin: “Mindähbo sinä nennii sanoi et sano?” “Vierahil ei sua sanuo! Ei rubie auttamah! A ku vie kentahto rištikanzu tulou, pidäy auttua?”, sanou Tatjana Izotova.

Kaheksan aigua häi jo tiezi, hänellyö tullah, sanotah: “Paša-buabo, sinuu kučutah, sie on kuolluh buaboi”

– Oli semmoizii ristittyizii kyläs, kudai maltoi ihan kaikkie. Eihäi olluh ennevahnas vračoi, ei suannuh nikunne juosta. Omas kyläs pidi eččie abuu. I semmozii kyläbuaboloi oli. I vot täl inehmizel oli hyvä musto, häi kai nägi, kuuli, pani omah piäh i sit autti toizii. Oli semmoizii ristittyizii, ei kaikil se malto tule. A vot hänel tuli i jäi häneh i häi ylen äijäl autti. Maltoi lapsii parandua, i ruavahii ristittyizii, svuad’boi maltoi varustua. Kui sie pidi luadie molodoloil, štobi elettäs parembi yhtes. Kaikkie maltoi luadie, sanelou rahvahanrunohuon tutkii Valentina Mironova.

Paraskovja Ivanovas kirjutettuu pajuo, suarnua da muudu rahvahanrunohuttu voibi löydiä kniigois. Enzikse vuvvennu 1950 painetus “Karjalazet eeppizet pajot” kogomukses, 60-vuozien lopus jullattulois “Suvi-Karjalan karjalazis rahvahansuarnois”, jälgivuozin ilmah piästettylöis “Vieljärven rahvahanrunohusperindöt” da “Anuksen Karjalan eeppizet pajot” kogomuksis. 

cb0cdaa9f3c088147c9eb5f55d243e37.jpg

Paraskovja Ivanova kuoli Vieljärves syvystalvel vuvvennu 1966. Jälgipäivässäh häi hälizi kois, ruadoi kodiruadoloi. Sanelou Tatjana Izotova:

– Sidä päiviä kaiken ijän rubien mustamah, konzu häi kuoli. Školaspäi minä tulen, se oli kylmykuu. Nelläs päivy. Kaniikulat meile zavodittih. Myö juoksemmo kaikin, a minul vastah kirrutah: “Juokse teriämbi, juokse teriämbi! Teijän buaboi sordui!” Häi lähti halguo tuomah. I ei ehtinyh halguo ottua, sordui. Kučuimmo skouroin, tuli fel’dšeru, panimmo händy divanal, i se oli vie kaksi nedälii häi virui, eigo voinnuh paista, eigo voinnuh midä syvvä, eigo bol’niččah händy otettu. Hil’l’akkaizin tuatan kel syötimmö, kui voimmo, no paista ei voinnuh nimidä, ni yhty sanua. I muga voit häi kuoli yöl, hil’l’akkazin, ku uinoi. I sit rahvastu tuli! Oi! Mi tuli rahvastu, ken vai ei tulluh händy provodimah! Hänel ruppii oli. Konzu häi oli ruuhes, ei rodinuh ni yhty ruppii. I kaikin käveltih, sanottih: “Ongo čoma! Ongo čoma! Tämän čomembua pokoiniekkua nähnyh emmo!”

Paraskovja Prokopjevna Ivanova on pandu muah Vieljärveh. Yhtelläh muahpanijazis ei pajatettu pajoloi, kui häi käski.


Ližiä lugekkua “Omas Muas” 26. oraskuudu

ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Oma Mua
Yksin vuarojen kera: oša kaksi
Luonto on loppumatoin voimien, innon, hyvän mielialan lähteh. Kun vietät luonnošša enemmän aikua, kyllä šitä enemmän olet vaipun, ka matan jälkeh tunnet, jotta olet šuanun lisyä voimie.
Oma Mua
Sordaval vuottau Ven’an da Karjalan turistoi
Sordaval mennyt aigua rodih kuulužakse turistoin keskes Ruskealan mägiparkan täh.Sordavalan kodialovehmuzei on vie yksi kohtu, kuduah turistat vältämättäh tahtottas čökäldiäkseh.
Karjalan Sanomat
Viisumeja voi hakea, vuoromäärät kasvussa
Venäjän ja Suomen lentoyhtiöt alkavat lentää lisää vuoroja Helsingistä Moskovaan ja Pietariin. Mitä vaikeuksia voi syntyä suomalaisille Venäjän-matkalla?
Oma Mua
Yksin vuarojen kera
Luonto on moittimattoman kaunis, še innoštau ta rauhottau, antau vapauven tuntuo ta lahjottau uškomattomie näköaloja.
Karjalan Sanomat
Suomalaiset tapaavat Suomi-kylässä
Karjalassa asuvat suomalaiset sekä suomen kielestä ja kulttuurista kiinnostuneet voivat osallistua virtuaaliselle kohtaamisareenalle kesäkuun alussa.
Karjalan Sanomat
Reittikartta laajenee vauhdilla
Karjalan asukkaat voivat lentää Petroskoista Kazaniin. Lähiaikana lentoaseman aikatauluun lisätään vuoroja Mineralnyje Vody -kaupunkiin.
Kipinä
Kadajaine aiduseiväs kaksi kuuzistu kestäy
Meččien keskes eläi karjalaine hyvin tiezi eri puuloin eričyksii, häi maltoi sanuo, kudai puu mih parembi pädöy.
Karjalan Sanomat
Digimarkkinointi tuo lisää matkailijoita
Venäjän ja Suomen matkailualan yritykset oppivat luomaan tehokasta ja osuvaa sisältöä verkossa matkailijoiden houkuttelemiseksi.
Kipinä
Kuklat niise tykätäh vorssuija
L’udmila Tihonova harraštau čopakkua, tarkkua ta hyvin kaunista käsityötä. L’udmila Stepanovna ompelou perintehellisie pukuja kukloilla.
Oma Mua
Miinojen raivuaja voit erehtyö vain kerran
Toini muajilmanšota loppu vuotena 1945. Še oli lopetettu, ka šen kera šurma ei männyn pois, še peittäyty notkoloissa, kantojen alla, pelloilla, niittylöillä ta ihmisien taloissa miinojen muovošša.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль