Harraššuš
Huonehen šeinällä kaunehella šamettitauštalla oli esillä rintamerkkien keryäntähini. Merkit oltih hyvin erilaisie: šuurie ta pienie, ka kaikki erittäin kirkkahie. Ne vejettih vilkkahan kiššanpennun huomijuo puoleheh, vaikka ei voitu liikkuo tahi pyörie kuin pallot, kumpasien peräššä kikki niin tykkäsi juošša. Ka ne kiillettih kaunehešti ta niitä oli mukava kačella, konša noušet kirjapolʼčalla. Iče rintamerkkija kikki miteinkänä ei onnistun kuotella, vaikka huonehešša melkein ei jiänyn enyä paikkua, missä še ei olis käynyn.
Erityisešti kiššanpentuo miellytti noušša ikkunalauvalla. Šen takana avautu kokonaini muailma, missä kikki konšana ei ole käynyn, ka mitä še tykkäsi tarkkualʼlʼa loputtomašti. Ikkunan viereššä okšilla hypellettih varpuset, aivan kuin ne ois kiušattu kikkie. Kikin niin himotti juošša niijen peräh.
Kiššanpentu toivo, jotta konšanih še piäšöy varmašti vapauteh ta tavottau ne. Rikeneh še näki šuuren harmuan kiššan, kumpani šuatto noušša puih ta toičči ajo varpusie šieltä. Voi mitein ičenki himotti tulla šemmosekši!
Ikkunalauvalla oli niise häkki, missä jo monta vuotta eli viisaš kanarijanlintu. Kikistä tuntu, jotta kanarijanlintu tiesi kaiken muailmašša. Šen kera oli mukava paissa, eikä yhtänä himottan ajua šitä, kuin varpusie, vet kanarijanlintu oli huonehkaveri ta šuatto šelittyä šemmoista, mitä kikki ei ymmärtän.
Tällä kertua kiššanpentu piätti kyšyö šeinällä olijista esinehistä, mit niin kovašti vejettih šen huomijuo, ta šai kuulla hyvin mielenkiintosie aseita.
— Še on isännän rintamerkkikeryäntähini, vaštasi kanarijanlintu arvokkahašti.
— Mitä varoin niitä tarvitah? kyšy kikki.
— Yhen voipi kiinittyä pukuh tahi takkih koristehekši.
— Ka eihän hänellä ole niin äijän vuatteita. Mihi šiitä loput?
— Monilla ihmisillä on minih harraššuš, šano kanarijanlintu miettiväisešti. — Še tarkottau, jotta hyö kerätäh mitänih: rintamerkkijä, poštimerkkijä, korttija — mitänih šemmoista, mistä ei ole mitänä käytännön hyötyö.
— Ka mitä varoin?
— Šiitä hyö löyvetäh šamanhenkisie yštävie ta kehutah, ken on kerännyn enemmän. Toičči hyö käytetäh äijän rahua harvinaisen kappalehen löytämiseh.
— Oho! karjahti kiššanpentu. — Moušot mie niise voisin alkua kerätä mitänih!
Šana harraššuš miellytti kikkie kovašti — šiinä oli mitä lienöy iloista ta šalaperäistä.
— Ymmärrätkö, myö emmä ole šamanmoisie kuin hyö. Šie vet et voi myyvvä omua keryäntähistä. Ihmisellä še voit olla apuna vaikeina aikoina. Tahi šiitä lahjottua musejoh, konša keryämini kylläššyttäy…
— Mitä miun šilloin pitäis kerätä? henkähti kikki. — Harraššuš on niin kiinnoštava šana… Keryätkö šie iče mitänih?
— Niin, keryän, kanarijanlinnun iäni muuttu hyvin vakavakši. — Mie keryän onnellisie päivie. Ta joka ilta iloilen, još keryäntähiseh tuli lisyä.
— Mukava! iloštu kiššanpentu. — Mieki alan kerätä mitänih erikoista. Esimerkiksi, emännän muhahukšie. Niitä keräytyy varmašti päivä päivältä lisyä, mie šuan parahie keryäntähistä varoin. Ta niise emäntyä varoin, tietyšti. Ketä meijän vielä rakaštua, niin vet? Konša hiän muhahtau, myö kaikin olemma onnellisie!
Tyytyväiset yštävät nʼukuttih: kanarijanlintu orrellah, kiššanpentu ikkunalauvalla, nojaten kylelläh häkin reunah. Kikki hilʼlʼakkaiseh kurketti unešša omalla kiššankielellä, višših šentäh, jotta še oli onnellini — šilläki nyt oli harraššuš, ta še keräsi varmašti muailman ihmehellisimmän keryäntähisen.
