Härkä tervattu šelkä

Härkä tervattu šelkä

Santra Remšujeva
06.05.2024
Tämän karjalaisen starinan Santra Remšujevalta iäninauhalla kirjutti Raisa Remšujeva pimiekuušša 2005.
“Härkä tervattu šelkä” on karjalaini starina. Piiruššuš: Aleksandr Sem’onov
“Härkä tervattu šelkä” on karjalaini starina. Piiruššuš: Aleksandr Sem’onov

Ka kun oli ennein muailmašša ukko ta akka. Hyö ollah köyhäset šemmoset. Ta ei ole heilä Jumala antan lašta eikäi mitänä, kahen kahtoistah eletäh. Ta ei ole muuta i karjua enämpyä, kun yksi härkä vain.

Kešä on. Kešäaika on še, ta kärväistä on ta puarmua, jotta hirvie. Šuoritah työntämäh härkyäh meččäh. Ni šanou ukko, jotta:

— Pitäy tuolta härältä šelkä tervata, jotta anna puarmat ta kärpäset ei niin šyötäis.

No tai tervuau pakšuseh šiltä härältä šelän ta piäštäy šen härän meččäh.

Härkä mänöy, mänöy. Mänöy jokivarrella ta šielä vain näykkiy šyyvvä heinie ta šiitä joven purošta vettä šuau juuvva. Ta kävelöy.

Tuli kontie. Šanou, jotta:

— Mitä šie, härkä, täššä ruat?

— Ka täššä šyyvvä šyššyttelen,
täššä juuvva juššuttelen
puhašta jokivettä
ta jokivarren heinie.

— Ota šie, šanou, — milma šelkähäš ta vie täštä jovešta poikki, jotta ei jalkani kaššuttais.

Härkä šanou, jotta:

— Ka nouše, istuuhu.

Še kontie nousi härällä šelkäh. Šielä istuo čiirottau. Härkä kotihis laukkuamah. Kontie karjuu šieltä šeläštä, jotta:

— Heitä tuolla kivisellä!
Heitä tuolla kantosella!
Heitä tuoho, heitä tähä!
Eihän šei šua šeläštäh, kun on tervah tarttun karvoistah.

Ta niin viey šiitä härkä šen kontien kotihis.

No tai tervuau pakšuseh härältä šelän ta piäštäy šen härän meččäh. Härkä mänöy mänöy jokivarrella ta šielä vain näykkiy šyyvvä heinie ta šiitä joven purošta vettä šuau juuvva.

Ukko panou kontien karšinah ta toisena piänä tuaš työntäy šen härän meččäh, ta vielä lisyä tervuau šelkyä.

Härkä kun šielä käveli, käveli tuaš šamašša jokivarrešša. Šiinä šöi ta šiinä purošta vettä joi.

Ta tulou repo. Šanou, jotta:

— Etkö šie, härkäsen, milma täštä jovešta poikki veis, jotten kaštais jalkojani.

— Ka vien, vien, härkä šanou.

Ta repo kun nousi härällä šelkäh — ta härkä kotihis laukkuamah.

Ta niin vei šiitä šenki, hoš ois kuin molin repo, jotta piäššä pois. Ka eihän še šuanun, kun še oli tervah tarttun.

Vei tuaš šen kotihis ta ukko pani karšinah.

Kolmantena piänä tuaš lähtöy meččäh še härkä, piäh elolla. Mänöy šinne, šielä šyöpi jokivarrešša ta vettä juou. Ta tulou jänis.

— Mitä šie täššä, härkä? šanou.

— Ka täššä šyyvvä šyššyttelen,
täššä juuvva juššuttelen
tätä puhašta jokivettä
ta jokivarren heinie.

— Ota šie, šanou, ta vie milma täštä jovešta poikki, jotten kaštais jalkojani.

— No nouše.

Jänis nousi šinne šelkäh ta hoš ois kuin pyrkin, jotta piäššä pois. Eikähän še šitä i šuanun, hoš ois ni heittän.

Niin šiitä šen šuattau, eikä kivisellä, eikä kantosella jättän. Kotihis viey ukolla ta akalla.

Kolmantena piänä tuaš lähtöy meččäh še härkä, piäh elolla. Mänöy šinne, šielä šyöpi jokivarrešša ta vettä juou. Ta tulou jänis.

Ollah šiitä, ollah šiinä. Še härkä heilä on yksi ta karšinašša vielä ne elukat.

Šanou še akka ukolla, jotta:

— Pois pitäy hoti tuo kontie tappua. Tulouhan tähä haju pirttih ta millähän myö noita šyötämmä, äijä pitäy olla ruokua.

Ukko rupei huomenekšella veistäh hivomah. Kontie pistäy piäh karšinan ravošta.

— Mikse, ukkosen, šanou, — veistäš hivot?

— Ka šilma tappua, kun ei meilä ole millä šilma šyöttyä eikä.

— Elä, ukkosen, milma tapa. Piäššä vapahakši, ni mie šiula tuon mitä iččeš šyyvvä tai miula antua.

— No oiskohan tuošša peryä? ukko tuumiu.

No ta piäštäy kuitenki šen, jotta mitähän tuošta kontiešta hyötyö. Eihän šitä ennein kontien lihua ni šyöty, ni vähän tuošta hyötyö tulou.

Piäštäy šen kontien. Kontie mänöy čuarin manttualilla, šielä on čuarin lehmäkarja aitaukšešša. Eihän niitä meččäh ni piäššetty, kun šinne šyötettih. Ta kontie avuau erähäštä kohtua šitä aitua. Onhan niillä lehmillä tietyšti vahit, ka muutomašta kohti avuau šitä aitaušta ta piäštäy lehmie šieltä. Kymmenisen lehmyäkö, vähemmänkö, enemmänkö piäštänöy aijašta. Ta niin šiitä ajua kötyyttäy ukolla ta akalla šen lehmäkarjan.

— Täššä on teilä nyt palkka, šanou, — kun miun piäštijä.

Ta niin piäššetäh šiitä še kontie ijäkšeh meččäh, ta lehmät pannah tallihis ta liävähäš ta minne šuatettaneh. Äijähän niitä tuli kyllä, ka hoš heitä ois puolikymmentä ollun, ka on še šiinäki ukolla ta akalla halliččomista.

Piäštäy šen kontien. Kontie mänöy čuarin manttualilla, šielä on čuarin lehmäkarja aitaukšešša. Eihän niitä meččäh ni piäššetty, kun šinne šyötettih.

Toisena piänä tuaš akka šanou, jotta:

— No ei tuolla revolla ole mitänä virkua. Šuanetko häneštä muutoman rupl’an nahkašta, a hajuna vain karšinašša.

Ukko rupei tuaš veistäh hivomah. Repo pistäy piäh šieltä karšinašta:

— Mikse šie, ukkosen, veistä hivot? šanou.

— Ka šilma tappua. Akka vuatiu, jotta ei teilä ole mitänä virkua.

— Elä, ukkosen, šanou, — milma tapa. Piäššä milma vapahakši, ni mie löyvän ta tuon šiula hoš mitä eluo šen ieštä.

— No anna piäššän. Kuitenki ei tuošta šuurta hyötyö tule.

Piäšti revon poikeš. Ka repo mäni šinne čuarin lammašaitaukšeh. Tiijät šie, revollahan on šitä viisahutta kyllitellein. Šehän on ilmanikuni viisaš. Tai nousi šinne aijan piällä ta kun šieltä alko räčättyä — ta lampahat šieltä aitaukšešta ken mistäi piäsi. Nehän lampahat šotkeuhuttih vaikka aijan rakoloista šitä repuo pakoh. Ta repo niillä jälkeh. Kymmenkunnan lammašta šai matkahaš ta niin ajau ne lampahat ukolla ta akalla.

— Täššä on teilä palkka, kun miun piäštijä vapahakši.

No akka panou lammaškaršinah ne. No lampahathan on hyvät pityä, oikiellahan niistä šuau villua tai lihua.

Lampahat pannah karšinah ta piäššetäh še repo pois.

No jänis jäi vielä šinne.

Šanou akka, jotta:

— No mitähän iluo meilä tuošta jänikseštäki on, tuola karšinašša vain hajuna.

Ka jänis läksi hyppelömäh. Hyppeli, hyppeli ta mäni čuarin pihalla šinne. Šielä hyppiy, šielä pyöriy. Nakrahtelou, šuutah avual’ou.

Tuaš ukko kun rupieu veistäh hivomah, jotta jänistä tappua. Jänis kyšyy šieltä karšinan ravošta:

— Mikse šie, ukkosen, nyt veistä hivot?

— Ka šilma tappua.

— Elä, ukkosen, tapa milma. Miun kun piäššät, šanou, — irallah, ni mie tuon teilä čuarinpojan perinät ta potuškat, jotta ilmasen ikänä čuarinpojan vuatteilla muata.

Ukko tuumiu:

— No oiskohan tuošša peryä, jotta šiula ois niin äijä kuntuo, jotta ne vuattiet tänne šaisit.

A nakruassah jo ihan, jotta:

— No mäne! Anna kačomma, mitä šie šuat aikah.

Ka jänis läksi hyppelömäh. Hyppeli, hyppeli ta mäni čuarin pihalla šinne. Šielä hyppiy, šielä pyöriy. Nakrahtelou, šuutah avual’ou ta šanou:

— Hyppelen, koppelen

čuarinpojan pihalla.

Varajan, varajan, varajan!

A čuarinpoika kun kuuli šen ta näki ikkunašta ylikerrašta šieltä, jotta jänis on pihalla, hyppiy ta tanššiu tai šanou:

— Ka hypi-kopi, jänösen.

Elä varaja, elä varaja.

Tule vain!

Jänis tempai vuattiet šelkähäš ta niin vei ukolla ta akalla šiitä ne čuarinpojan makuukšet vieläi loppu ijäkšeh millä muata.

Jänis mäni šiitä vajosilla, šielä šamua pajattau:

— Hyppelen, koppelen
čuarinpojan vajosilla.
Varajan, varajan, varajan!

— Ka hypi-kopi, jänösen.

Elä varaja, elä varaja. En mie šilma koše, še šieltä vaštuau.

Vielä še avasi valmehekše ovenki, še čuarinpoika, jotta tule šie, tule ihan vaikka pirttih.

Jänis šielä tuaš alko pajattua, jotta:

— Hyppelen, koppelen
čuarinpojan kamarissa.
Varajan, varajan, varajan!

— Ka hypi-kopi, jänösen, še vaštuau tuaš čuarinpoika. — Elä varaja, elä varaja!

Jänis mäni šinne krovatilla, hyppelömäh. Šielä alko:

— Hyppelen, koppelen
čuarinpojan krovatilla.
Varajan, varajan, varajan!

Še kun nakrau, še čuarinpoika, ni ei tuppieh tunne, niin nakrau šitä jänistä, jotta tuohan on kumman jänis.

Jänis tempai vuattiet šelkähäš ta niin vei ukolla ta akalla šiitä ne čuarinpojan makuukšet vieläi loppu ijäkšeh millä muata.

Niin piäštih šiitä pohattumah häräštä.

Noh. Šen pivuš ni starina.

Kullan lehti kuulijalla,

lemmen lehti laulajalla.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Karjala ja Kuolan niemimaa kameran takaa
Karjalan kansallismuseon uusi näyttely kertoo Muurmannin radan rakentamisesta rautatieinsinööri Aleksandr Azantšejevin ottamin valokuvin. Useimmat kuvista on julkaistu ensi kertaa.
Kipinä
Minun baban sarnad. Lahj jänišalpäi
Maria Aleksejeva johtutab sarnoid, miččid hänele staronoiči laps’aigal hänen baboi. Necil kerdal penikaine Mašoi lähteb ičeze vanhembidenke heinäntegole. Nece sarn starinoičeb, kut mäni emäine radpäiv nitul.
Karjalan Sanomat
Kielten tilanne puhuttaa tutkijoita
Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen valtuuskunta osallistui Venäjän suomalais-ugrilaisten tutkijoiden konferenssiin Joškar-Olassa.
Oma Mua
Šinini trollikka
Lapšienkirjailijan Irina Nikitinan Šinini trollikka -starina kuuluu Kaupunki, missä eläy lapšuš -kirjah. Kokomuš ilmeštyy šyyškuušša.
Karjalan Sanomat
Valkovenäläiset muistelivat keskitysleirien vankeja
Suomalaisten ja saksalaisten keskitysleirien entiset vangit kävivät Karjalan tasavallassa osoittamassa kunniaa kaatuneille sotilaille ja kuolleille vangeille.
Oma Mua
Elettävä elämä ei ole ylitettävä pelto
Heinäkuun 8. päivänä Venäjällä juhlitah Perehen, rakkahuon ta uškollisuon päivyä. Tahomma kertuo Gundirevien pereheštä.
Oma Mua
Tverinkarjalua roih enämbi iänikartal
Karjalan tiedokeskuksen Kielen, literatuuran da istourien instituutan karjalan kielen da fol’klouran tutkijat ajeltih Tverin Karjalah tallendamah tverinkarjalastu paginua karjalan da vepsän kielen iänikartale pandavakse.
Karjalan Sanomat
Mansikka on kypsynyt noin viikon etuajassa
Karjalaiset marjanviljelijät ovat ryhtyneet poimimaan ensimmäisiä mansikoita, joita he myyvät suoraan tilalta tai myyntipisteissään ympäri Karjalaa.
Oma Mua
Runonlaulajien musejo täytti 40 vuotta
Runonlaulaja Marija Remšun talo eli Runonlaulajien musejo Kalevalašša täyttäy tänä vuotena 40 vuotta. Musejo avasi oveh 17. kešäkuuta vuotena 1984.
Karjalan Sanomat
Ihmissuhdedraama koukuttaa
Karjalan kansallisen teatterin näyttelijöitä voi nyt nähdä Ainut mahdollisuus kolmelle -televisiosarjassa.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль