Elä herätä pahutta, kuni še on hil’l’ani

Elä herätä pahutta, kuni še on hil’l’ani

Zoja Paškova
02.12.2022
1970-luvulla ylioppilahana ollešša mie rikeneh matkuššin Karhumäki–Petroskoi -paikallisjunalla. Šielä mie kuulinki tämän kummallisen jutun meijän junašta. Nyt tahon kertuo šen teilä.
Oltih ta elettih ukko ta akka. Taiteilija: Leonid Baranov
Oltih ta elettih ukko ta akka. Taiteilija: Leonid Baranov

Oltihpa kerran erähäššä karjalaisešša kyläššä Maksim-ukko ta Anisja-akka. Hyö elettih melko köyhäšti, šamoin kuin monetki muut kylien eläjät 1970-luvulla. Kolhosin eläkehtä töintuškin riitti, jotta kutakuinki pärjätä. Aikuhiset lapšet elettih loittona heistä, ta i liikua rahua heilä ei ollun. Vot vanhukšet i pärjättih omin voimin. Hyö piettih liäväššä lampahie ta kanoja, kerättih šientä ta marjua. Šen lisäkši ukko pyyti kalua, mi oli šuurena apuna perehellä.

Ka Anisja-akka aina oli tyytymätöin, rikeneh ilman tarvehta töräsi ta šoimasi ukkuo. Mikänä ukon ruato ei miellyttän akkua, kun mieš liijan lujaiänisešti ryyšti ploškašta čäijyö ta pani kaloššit viäräh paikkah. Akalla hamehieki oli liijan vähän, a vet himotti panna piällä uuvven hamehen joka pruasniekakši.

Akka oli melko riitasa. Tavallisešti Maksim-ukko oli vaiti, vain toičči mitänih murmetti. Akan kera ukko ei riijellyn. Anisja kyläššäki ei viettän lämpimie pakinoja, ka piäasiešša juorusi. Konša akat keräyvyttih kaupan luona vuottuas’s’a vereštä leipyä, Anisjalla oli oikein mukava – hiän juorusi rajua tietämättä.

Vanhukšet piäštih kyläštä piirikeškukšeh kyyjillä, šiitä vuotettih junan lähtyö etähisien omahisien luona. Heilä oikein himotti kaččuo piäkaupunkie, vet hyö konšana ei käyty šiinä.

Kerran akka ta ukko onnissuttih šiäštyä vähäsen rahua, ta hyö piätettih käyvä Petroskoissa. Hyö piätettih lähtie Karhumäki–Petroskoi -paikallisjunalla, kumpasella liput oltih äijyä halvemmat, mitä matkuajajunalla. 

Juna tuli Petroskoih kahekšalta huomenekšella, a jälelläh šai lähtie šamalla junalla illalla. Vanhukšet piäštih kyläštä piirikeškukšeh kyyjillä, šiitä vuotettih junan lähtyö etähisien omahisien luona. Heilä oikein himotti kaččuo piäkaupunkie, vet hyö konšana ei käyty šielä. 

Ka tärkeintä oli käyvä kaupoissa ta torilla, jotta oštua šitä, mitä ei tuuvva kylän kauppah. Vanhukšien himotti oštua äijän mitä, ka rahua ei riittän kaikkeh, ta i laukut oli jo täytetty oššokšilla. 

Juotuo čäijyö ruokalašša ukko ta akka kiirehittih ašemalla. Hyö istuuvvuttih laučalla vuottuas’s’a junua. Äkkie akka kilčitti ovelie šilmieh ta šanou ukolla:

– Ukko, olet vet šie oštan liput? Oššit… Meilä laukušša on vielä vähäsen rahua. Lähenpä mie oššan hamehen lähimmäiseštä kaupašta.

– Rahua ei ole. Riittäy vain, jotta piäššä kotih. Mie vet oššin uuvven verkon, vanha on jo kokonah lahon, vaštasi ukko. 

Šiitä hiän lisäsi: 

– Šiula lipaš töintuškin mänöy kiini kaikenmoisien kankahien takie, ota ta ompele ičelläš uuši hameh! 

Ukko šano šen tyhjäh. Akka tuaš rupesi päivittelömäh ta moittimah mieštäh uuvven verkon oštamisešta, vet hiän vois vanhanki korjata. Lisäkši akka muissutti ukolla kaikista entisistä kujehista. Kaikenvaltuajan vihan takie akalla rušottih šilmät ta kirošanojen vuoron lopušša hiän vihapäissäh šano:

– Toivon, jotta kuolisit!

A ukko kuoliki juuri šinä hetkenä… Vaštaušta kuulomatta akka rupesi vähitellen lauhtumah. Lopulta rauhotuttuon akka pisti kyynäšpiälläh ukon kylkeh:

– Pane liput lähemmäkši, kohta noušemma junah. 

Akan pissokšen jälkeh ukko kellahti kylelläh. Akka heti ymmärti, mi tapahtu, ka tälläki kertua šyytti ukkuo:

– Oho šie mato! Et voi kuolla kunnolla! Kuolisit koissa! Mitein mie nyt kuletan šiut kotih?

Vanhukšet piäštih kyläštä piirikeškukšeh kyyjillä, šiitä vuotettih junan lähtyö etähisien omahisien luona. Heilä oikein himotti kaččuo piäkaupunkie, vet hyö konšana ei käyty šiinä.

Kohta tuli aika noušša junah ta akka löysi ainuon ulošpiäšyn. Hiän kučču kakši siiriččiaštujua humal’niekkua, šelitti heilä kaiken ta kyšy apuo. Šen tilah akka anto mušikoilla viimeset kopeikat ta verkon.

Miehet ruattih kaiken, mitä akka šano. Hyö otettih ukko käsipuolista ta alettih vetyä vaunun luokše. Akka kiänty vaunupalvelijan puoleh ta kyšy prošken’n’ua, jotta ukko joi liikua, a Petroskoissa ei ole ketänä, kenen luo vois jiähä, ta i rahua ei ole. Akka vakuutti, jotta ukko ei ole kuihakka ta makuau koko matan. Vaunupalvelija saleičči akkua ta piäšti heijät šiämeh. Akka issutti ukon, pani hänen kiät stolalla, a piän – käsien piällä, puitto hiän makuau rauhašša. Iče ašettu lähellä ta smietti:

– Näin myö piäšemmäki, ukko… A šiitä šanon, jotta šie kuolit junašša, rahvaš autetah viijä šiut pois ta tuuvva kotih.

Yhellä ašemalla heijän viereh tuli kakši mušikkua. Hyö ei häiritty makuajua ukkuo ta n’ukkujua akkua, noššettih omat kapšakat yläpol’čalla ta ašetuttih vapailla paikoilla. Juna liikku hitahašti ta nellä tuntie matkua näytettih akalla ikuhisilta. Hiän toivo, jotta tämä istorija kohta loppuu. Vaunupyörien kalinehella matkuajat luvettih ta n’ukuttih, a akan vierellä istunuot mušikat hil’l’akkaiseh juteltih. Vaunupalvelija kulki vaunuo myöten ta tarkašti oliko matkuajilla liput. Hiän lähešty akkah ta kyšy:

– No, makuauko, pahaošani?

– Makuau, pahuš, vaštasi akka.

Kerran akka ta ukko onnissuttih šiäštyä vähäsen rahua, ta hyö piätettih käyvä Petroskoissa. Hyö piätettih lähtie Karhumäki–Petroskoi -paikallisjunalla

Paikallisjuna rikeneh šeisattu. Rahvaš nimitettih šitä junua “Kolhosniekakši”, šentäh kun še ašettu melkein joka telegraffipylvähän luona – šiih aikah oli äijän pienie rautatieašemie, višših šentäh kun viimesenä oli poštivaunu – näin purettih työnnökšie ta kirjasie.

Junan matkuajina rikeneh oltih ylioppilahat ta pienien ašemien eläjät. Konša juna äkkie mäni ajamah šemmosien šeisatukšien jälkeh ta vaunut alettih liikkuo vuottamatta iskeytyön toini toiseh, ni matkuajat ušein kämähettih käsipuih ta pol’ččiloih ta äšen šuatih šinisömie.

A yläpol’čalla makuajilla matkuajilla oli vaikie uinota. Hyö varattih, jotta šemmosien hyppähykšien jälkeh hyö kirvotah lattiella lipieltä pol’čalta. Šeisatukšien välillä akka mäni tualettih.

Šillä aikua juna šeisattu hetkekši ta uuvveštah yhtäkkie mäni ajamah. Yksi kapšakki yläpol’čalta tipahti juuri ukon piällä. Ukon ruumis tajuttomana romahti hytin käytäväh.

Mušikat oikein poläššyttih. Ei še ollun šuutka – hyö tapettih ukko. Varatešša proplemoja hyö smietittih vähäsen ta lykättih ruumis liikkunuon junan ikkunašta. Myöhemmin myöšty akka ta kyšy mušikoilta:

– Missäpä on ukko?

– Hiän mäni tupakoimah, hyö vaššattih.

Akka tunti šemmoista kauhuo, kumpani oli vertuamatoin äšen ukon äkilliseh kuolomah. Hiän heti mänetti pakinakyvyn.

En tiijä, äijänkö aikua kulu šiitä tapahtumašta. Ka rahvaš šanottih, jotta akka tuli hil’l’asekši ta ihmisarakši. Joškuš hiän ošti kaupašta leipyä ta šuurimua puitto elämäššä ei tarvinnun mitänä muuta. Akka ei paissun kenenkänä kera, puitto nieli oman kielen. A šiitä hil’l’asešti läksi ukon peräh…

Rahvaš ei tyhjäh šanota:

– Elä herätä pahutta, kuni še on hil’l’ani.  



ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Vadelmantuotanto siirtyy tunneleihin
Valtion tuki vauhdittaa aunukselaisen yrittäjän vadelmantuotannon siirtymistä muovin alle.
Oma Mua
Runot jiähäh nykytärkeiksi täh päiväh šuaten
Karjalan kanšojen yštävyštaloššä mäni Karjalaiset runot – rahvahan kulttuurikoodin pohja -seminari. Šemmosie seminarija vietetäh jo nellä vuotta, ta käsiteltävie aiheita aina löytyy.
Oma Mua
Paasonvuaru – Spuasanvuaru
Paaso, Helylän rinnal olii aiga korgei mägi on tulluh kuulužakse turistukohtakse. Sen nimi toven on aiga vaigei arbaitus.
Karjalan Sanomat
Tutkimusmatka rikastuttaa murrekarttaa
Karjalan tutkimuskeskuksen tutkijat lähtivät Tverin alueelle keräämään karjalankielistä aineistoa VepKar-korpusta ja äänitearkistoa varten. Matka on järjestetty Venäjän maantieteellisen seuran tuella.
Kipinä
Tilkuine
Kerdomuksen personuažu sanelou omas matkas buabanke meččäh.
Karjalan Sanomat
Itsenäinen Itä-Karjala oli Suomen projekti
Historiantutkija Denis Popovin mielestä separatistisen Karjalan väliaikaisen hallituksen perustaminen oli osa valkosuomalaisten interventiota Itä-Karjalaan. ”Itsenäisellä” Karjalalla Suomi halusi toteuttaa aluevaatimuksensa Venäjälle.
Oma Mua
Kanšallisien kirjallisukšien kehityštä käsiteltih Moskovašša
Moskovan Ruškiella aukivolla X kirjafestivalin rajoissa oli pietty Kanšallisien kirjallisukšien festivali. Kirjailijat ta runoilijat šekä kielen ta kulttuurin aktiiviset šäilyttäjät tultih festivalih, jotta tutuštuo toini toiseh.
Karjalan Sanomat
Runolauluista pohja luoville toimijoille
Vanhat karjalaiset runolaulut ovat innostuksen lähde säveltäjille, laulajille, tutkijoille ja muille luoville ihmisille. Esimerkkejä siitä kerrottiin seminaarissa.
Karjalan Sanomat
Yöttömät yöt valoisaksi aluksi
Karjalassa pidettiin ensimmäiset mönkijäcrossin mestaruuskisat. Kilpailemaan saapui lapsia ja nuoria Karjalasta, Pietarista ja Belgorodista.
Karjalan Sanomat
Elämäni polku on merkkiteos Karjalan kirjallisuudessa
Se edustaa tuoretta 2000-luvulla esiinnoussutta autoetnografista tutkimustapaa, jossa tutkijan omat kokemukset ja niistä kirjoitetut muistiinpanot muodostavat keskeisen aineiston.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль