Jallahdesta kertova äänikierros laaditaan Severnoje razvitije -kansalaisjärjestön Jallahti. Aikojen yhteys -nimisessä projektissa, joka toteutetaan Venäjän presidentin rahaston tuella. Projektitiimi on haastatellut noin 40 Jallahden ja sen naapurissa sijaitsevan Suisaaren asukasta. Heidän kertomuksiaan ja muistelmiaan käytetään äänikierroksen laatimiseksi.
— Viime vuonna projektitiimi kävi Jallahdessa haastattelemassa sen asukkaita, Severnoje razvitije -kansalaisjärjestön johtaja Vera Meško kertoo.
— Matkalla valitsimme Jallahden tärkeät ja merkittävät paikat, joista kertoo äänikierros. Olemme saaneet paljon tietoa, jota nyt tutkimme, hän lisää.
Äänikierros tutustuttaa matkailijoita kylän elämän eri puoliin.
— Kierros kertoo Jallahden arkkitehtuurista ja sen erikoispiirteistä sekä rakennusmateriaalista. Se sisältää myös kertomuksia kalastuksesta ja poltetusta kirkosta. Kierros antaa myös tietoa kylässä asuneista vanhauskoisista, järjestön johtaja kertoo.
Äänikierroksessa on tietoaSuuressa isänmaallisessa sodassa kaatuneille kyläläisille asetetusta muistomerkistä, Jallalahden alueen miehittämisestä ja kyläläisten evakuoinnista.
Äänikierros sisältää otteita asukkaiden haastatteluista, joiden ansiosta se on mielenkiintoisempi kuin tavallinen kierros. Samalla äänikierroksen tekeminen on hyvä mahdollisuus säilyttää jallahdelaisten kertomia tarinoita.
Haastateltujen joukossa oli eriikäisiä ihmisiä. Toiset kertoivat oman perheensä historiasta, toiset kylän perinteistä.
Vera Meškon mukaan äänikierroksen tietoa voi käyttää moniin tarkoituksiin. Esimerkiksi sitä voi kuunnella ennen kylässä käyntiä. Se sopii myös vammaisille, jotka eri syiden vuoksi eivät voi matkustaa.
— Aion myös jakaa koululaisille kanssa heidän kotiseudustaan keräämääni tietoa. Uskon, että se kiinnostaa nuoria ja kannustaa heitä oppimaan alueensa rikkaasta historiasta, Meško sanoo.
Projektitiimi ei voi ottaa kaikkia haastatteluja kierrokseen. Ne ovat kiinnostavia tutkijoille, koska ne antavat mahdollisuuden analysoida esimerkiksi tosiasioita kylän historiasta, kulttuuria ja puhetapoja.
— Projektin kumppanien joukossa on Karjalan tutkimuskeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitos. Projektissa tallennetut haastattelut säilytetään laitoksen arkistossa. Uskon, että tulevaisuudessa tutkijat käyttävät niitä, Meško sanoo.
Hän uskoo esittelevänsä äänikierroksen laajalle yleisölle kesäkuussa. Kierros ladataan mobiiliohjelmaan. Ääniopassovellus on ilmainen. Sitä voi käyttää kylän muistomerkkien itsenäiseen tutkimiseen omalla älypuhelimellaan.
Äänikierroksen jälkeen matkailijoilla voi olla kysymyksiä. He voivat esittää niitä projektin VKontakte-sivulla, joka kertoo projektissa tehdyistä tutkimustöistä ja kylän historiallisista tapahtumista.
Projekti kestää heinäkuun loppuun asti. Se kehittää alueen matkailupotentiaalia sekä auttaa kyläläisiä säilyttämään kotikylänsä kulttuuriperintöä.
Jallahti on suuri ikivanha kylä, jolla on oma ainutlaatuinen historiansa. Noin sata vuotta sitten kylässä asui paljon lyydiläisiä ja heidän perinteensä kiinnostavat erittäin paljon karjalaisia tutkijoita.
— Jallahti sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Petroskoista. Kylä on kaupungin lähellä, mutta petroskoilaiset käyvät siinä harvoin, Severnoje razvitije -kansalaisjärjestön johtaja Vera Meško kertoo.
Hänen mukaansa kylään rakennetaan uusia taloja tänä päivänä. Äänikierros on tärkeä myös uusille asukkaille, jotka tutustuvat sen kautta vanhan kylän historian.