Pidäy ellendiä, kannattua da suvaija toine tostu
Täl kerdua sanelemmo nuores Jegorovien perehes, kudai eläy Vieljärvel.
Julija da Iivan Jegorovat ollah yhtes jo kuuzi vuottu, yhtes ruatah Vieljärven keskiškolas, yhtes kazvatetah kaksi lastu – tytärdy da poigua. Jo pienete heijän lapset kuultah karjalan kieldy, maltetah kudamidä paista da kai ellendetäh. Ongo igävy da jygei eliä nuorel perehel kyläs da kazvattua lapsii, tiijustammo tänäpäi Julija Jegoroval. Pagizutin händy Uuttu Vuottu vaste.
— Kui sinä tuttavuit oman ukonke?
— Myö tuttavuimmo Vieljärven školas. Minä ruavoin sie opastajannu. Meil yhtes on ruattuu kuuzitostu vuottu. Minä ruan školas yheksä vuottu, Van’a – seiččie. Myö ennepäigi tiezimmö toine tostu, gu yhtes kyläs elämmö da yhtes kohtas ruammo. Van’a enzimäi vuvven ruadoi opastujien suattajannu, ajeli lapsienke škola-avtoubusal. A sit vuvvennu 2016 häi tuli ruadamah Vieljärven školah tehnolougien opastajakse. Tänäpäi häi vedäy lapsile astronoumiedu, tehnolougiedu, fiizikkua da fiskul’tuuruagi. Häi tuli ruadamah Vieljärven školah sygyzyl, a talvikuul myö varustuimmo lapsienke Uudeh Vuodeh. I meile pidi Pakkasukko. Minä olin Lumineiččoinnu, a Pakkasukokse puašitin Van’ua. Häi suostui. Sinävuon myö yhtes vie ajelimmo mašinal hyvittelemäh Uvven Vuvvenke toiziigi Vieljärven kylän lapsii. Minul oli varustettu oma programmu. A sit jälles sidä myö emmo pidänyh yhtevytty. Muite vai silloi-toiči näimmö toine tostu ruavos. Minul vie yksi opastai sanoi, kačo mittuine hyvä briha on, ruadai da kädevy. Keviäl myö Van’anke jo rubeimmo vastavumah da yhtes kävelemäh. Häi kučui minuu järvele, pikniekale. Minä ylen äijäl suvaičen olla luonnon helmas, i häi azui minule moizen hyvän lahjan. Se oli oraskuun 13. päivänny, a 10. kezäkuudu myö jo annoimmo zajavlenien ZAGSah.
— Mustatgo kui Iivan sinuu miehele puašitti?
— Mustan. Kymmenendenny päivänny kezäkuudu myö ajoimmo Petroskoile. Sinäpiän meil oli reknattu heboloil ajelendu. Myö ajelimmo heboloil meččiä myö, häi tuli lähembäkse minuu da oijendi minule kihlusormuksen.
— Kui piittö oman svuad’ban?
— Minä menin-rapsain miehele kahtes nedälis. Meijän svuad’bu oli 9. päivänny elokuudu vuvvennu 2017. Minä en ni tiedänyh, gu se oli Karjalan kandurahvahien päivy. Menimmö kirjah Petroskoil, a sit tossupiän ajoimmo Kinnermäile. Parahite sie oli Jumaldoman obrazan päivy. Minun ukon rodu lähtöy Kinnermäilpäi, sendähgi sinne ajoimmo. Piimmö svuad’ban karjalazien taboin mugah. Meil avvutti Margarita Kemppainen. Häi sellitti meidy svuad’busobih da nevvoi, midä pidäy ruadua. Meijän vahnembat da gost’atgi oldih karjalazis ruutis. Myö astuimmo kyliä myöte, minun piä oli salvattu paikal. Ennevahnallizeh tabah meile pandih aidoi, lykittih ozrua piäle, kindahis ukonke joimmo čuajuu yhtes bl’uudečkaspäi. Enne svuad’ban piendiä, heinykuus, myö tyttölöinke kylvimmö neiskylyy, palmikoičimmo kassoi lentoil, sit kylyn krinčal riičimmö niilöi. Sit koivuvastan kuvoimmo. Meile Rita avvutti kai net luadie. Menimmö yhteh vuvvennu 2017, a sit vuvven peräs rodivui Var’a -tytär, vuottu myöhembi Jura-poigu. Var’al on kuuzi vuottu, Jural tuhukuul jo rodieu nelli vuottu.
— Mindäh sinä jälles yliopistuo et jiännyh elämäh da ruadamah Petroskoile?
— Konzu minä piäzin opastumah yliopistoh, se oli vuozi 2009, minä ylen äijäl igävöičin omua kodii da Vieljärven kyliä. Puaksuh ajelin sinne. Minul nikonzu ei olluh himuo jiäjä elämäh Petroskoile. Linnan elaigu ei ole minuh niškoi. Se väzyttäy äijäl. Minun vahnembat ijän kaiken eletäh kyläs, pietäh žiivattoi, ruatah mual. Kodoilas hengittiägi on kebjembi. Rodih muga, gu Vieljärven školas löydyi minule ruadopaikku, sinnegi lähtin ruadoh. Minä ainos tiezin, gu tulen järilleh omah Vieljärveh.
— Sanele omas opastajan ruavos da ruavos jälles urokkoi.
— Tänävuon Vieljärven školas opastuu sada hengie. Minä opastan lapsii karjalan da suomen kieleh enzimäzes yhtendehtostu kluassassah. Sen ližäkse urokkoin jälles minä vie vien kaksi lapsien teatrujoukkuo. Teatru se on minun kai. Teatrah niškoi mina voin paista hätken. Suvaičen sidä äijäl. Se suvaičus rodih Petroskoin yliopistos opastujes, konzu rubein käymäh Čičiliušku-tyttiteatrah. Sen ohjuajannu on Natalja Golubovskaja. Sit teatras olin viizi vuottu. A konzu tulin elämäh Vieljärveh, rodih igävy sidä. Školas ruadajes pidi ainos midägi uuttu keksie, varustua spektakliloi, ga omua tyttiteatrua sie igänäh ei olluh. Muga minul tuli mieleh luadie oma tyttiteatru. Olimmo lapsienke Karjalaine suarnu -festivualis. Sit jo rodih lapsien teatrujoukko “Tähkäine”, kudai ruadau jo yheksä vuottu. Enzimäi meil oldih laukkutytit. Minä pagizin Boris Kudrjavcevanke, taidoilijoinke, Natalja Golubovskaja avvutti. Kodine-spektaklii jo ozutimmo planšettutyttilöinke.Vieljärveläzen taidoilijan Ol’ga Bondarevan avul meil puutui azuo oma embliemugi. Myö kerrymmö kaksi kerdua nedälis. Lapset suvaijah kävvä Tähkäine-teatrah da ylen äijäl vuotetah uuzii ajeluksii. Heidy ylen mielytti Kuklantida -teatrufestivuali. Nygöi lapset vuotetah sidä. Kezäkuukse pidäy varustua uuzi spektakli. Lapsien teatrah kävyy lastu, kudamil perehis paistah karjalakse. Ičegi lapset kudamidä maltetah karjalakse. A Vieljärven školas minul on ven'alaine teatrujoukko, algukluassoin opastujat sinne kävväh. Minä tuttavutan lapsii tyttilöinke, harjaitan heidy ruadamah niilöinke. On jygei vediä kahtu teatrua, ga se ruado ylen mielyttäy minuu. Hyvä, gu avvutetah lapsien vahnembat da ukkogi.
