Aleksandr Pšennikov: “Meijän ruatuo tarvitah”
Tänä vuotena Priäžän kanšallispiirin harraštajateatterien ohjuaja, Pyhäjärven juuret -järješšön jäšen ta yhteiskunnallini vaikuttaja Aleksandr Pšennikov valittih vuuvven laureatiksi. Mieš šai korkien arvonimen aktiivisešta avušta erikoiseh šotaoperatijoh ošallistujilla ta heijän perehillä.
Aleksandr Samatovič Pšennikov on šyntyn Jakutijašša 22. pimiekuuta 1956. Koulušta alkuan hiän mielelläh ošallistu teatteritoimintah, oli näyttelijänä. Koulušša oli oma teatteri ta opaštajat kehitettih opaštujissa moralisie ta taijollisie puolie.
— Vuotena 1972 šiirryin Leningradih. Halusin piäššä journalistiikan tietokuntah, ka ei pärjännyn enklannin kielen tentissä. Šilloin piäsin ammattiopistoh opaštumah kivityömiehekši. Opaššukšen jälkeh ruavoin Ruškie kolmijo -tehtahašša. Myöhemmin piäsin kulttuuri- ta šivissyšopisson ohjaušlaitokšeh, a šiitä — Kulttuuri-instituuttih. Toisella vuosikurššilla miut otettih armeijah. Palvelin rakettišotajoukoissa Ukrainan Nikolajevin alovehella. Armeijan jälkeh myöššyin instituuttih ta tapasin miun tulijan naisen. Hiän opaštu kirjaštotietokunnašša, muisteli Aleksandr Samatovič.
Aleksandr Pšennikovin enšimmäini naini oli kotosin Lotinapellošta ta opaššukšen jälkeh nuoret puolisot muutettih juuri šiih. Aleksandr alko ruatua kanšanteatterin studijošša.
— Ruatuas’s’a Lotinapellošša mielelläni kävin tutkimušmatoilla työkaverien kera. 1980-luvun alušša keräsima folklorie Konduši-, Poga- ta Andrejevščina -kylissä. Lotinapellon piirin Poga-kyläššä ämmöt paistih vain karjalakši, ei tiijetty venäjyä. Še oli niin ihmehellistä! Šamoin keräsin vepšäläistä folklorie Ojatti-joven rannoilla olijissa kylissä. Jefremkovo-kyläššä tapasin opaštajan, kumpani 1930-luvulla peitočči opašti vepšyä rahvahalla. Lotinapellon tilaisukšissa rekonstruoiččima karjalaisien ta vepšäläisien perintehellisie ritualija. Še toiminta oikein innoššutti milma! Järještimä kuuši karjalaista, vepšäläistä ta venäläistä luovua kollektiivie, šaneli miun pakinakaveri.
Vuotena 1989 Aleksandr Pšennikov tuli Lotinapellon kulttuurihallinon johtajakši. Aika oli vaikie — muutokšien kauši, yksityistämini.
— Mie aktiivisešti šuojelin kulttuurilaitokšie myönnäštä. Vaštasin 400 ruatajašta. Myö pitimä tilaisukšie, pruasniekkoja. Lotinapellošša ilmešty ammattiteatteri, kumpani toimiu vieläki. Šamoin oli Kvartetti-laulukollektiivi. Mie annoin voimie kulttuurilla! En smiettin koista eikä levošta, kerto vuuvven laureatti.
2000-luvun alušša Aleksandrin naini šiirty tuonilmasih ta mieš piätti lähtie pois: ei jakšan jiähä Lotinapeltoh. Häntä evättih šiitä, ehotettih virka Kulttuuriministerijöššä, ka Aleksandr kieltäyty.
Šilloni kulttuuriministeri tiesi, jotta hiän kiinnoštu šuomelais- ugrilaisista ta ehotti hänellä lähtie Karjalah.
— Miut miärättih Petroskoin Kanšanneron talon varajohtajakši. Myöhemmin tutuššuin Pyhäjärven kanšankuoron ohjuajah. L’ubov’ F’odorovna tuli miun naisekši ta mie šiirryin Pyhäjärveh. Vuotena 2014 peruštima Pyhäjärven juuret -järješšön. Aloin viettyä teatteri- ta projektitoimintua, ohjata harraštajateatterija. Jatan tätä hommua vieläki ka šuunnittelen jättyä šitä, jotta omistua enemmän aikua yhteiskunnallisella toiminnalla, šano Aleksandr Pšennikov.
Nykyjäh Aleksandr Samatovičin yhteiskunnallisen toiminnan huomijon pistehenä on auttua erikoiseh šotaoperatijoh ošallistujilla ta heijän perehillä. Juuri hänen alottehešta Karjalašša peruššettih Rauhallisen taivahan puolešta -rintamakonserttijoukko.
Vuosina 2022—2023 šen jäšenet viisi kertua käytih Donetskin ta Luganskin kanšantašavalloissa, Zaporožjen alovehella, Belgorodin ta Kurskin alovehella. Šamoin ryhmä esiintyy Petroskoin šotaveteranien šairalašša ta ošallistuu hyvänluajintakonserttiloih.
— Konša alko erikoini šotaoperatijo, mieleh tuli šotaistorija ta rintamakonserttijoukot. Myöhemmin šaima Venäjän kulttuuriministerijön šuositukšen peruštua šemmosen ryhmän. Ihaššuin ta šajekuušša 2022 rupesin toteuttamah omua meinin meininkie. Enšin kiännyin Pyhäjärven kanšankuoron artistojen puoleh ta ehotin liittyö joukkoh. Alla Karelina, Margarita Ivanova ta L’ubov’ Pšennikova šuoššuttih. Šiitä liityttih päiväkojin musiikkiruataja L’udmila Kozlova ta S’amozerje-kuoron artista Nadežda Vasiljeva. Miehet harvoin matkuššetah meijän kera, monet varatah ta kieltäyvytäh, šaneli Aleksandr Samatovič.
Enšimmäini matka oli tosi vaikie, šilloin heilä ei ollun tarvittavie yhteyššuhtehie Donetskin ta Luganskin tašavalloissa.
— Ajan mittah mie tajusin, jotta šiinä meijän ruatuo tarvitah. Konserttien jälkeh šotilahat šanotah: “Myö niin kuin koissa olima”. Miula še on korkein arvoššuš. Šamoin tuomma humanitarista apuo. Otan kaikkie šytämelläni, matoissa ei ole helppuo. Kerran kävimä Šaht’orsk-kaupunkin invalidien talošša, missä eläy 4—28-vuotisie ihmisie. Kerran eräš poika nojautu milma vaššen ta šano: “Tuatto, mie haluon männä šiun kera”. Meijän naisartistat itetäh esitykšien välillä, konša nähäh nuorie jykiešti huavotettuja prihoja. Še on vaiva, tuntehellisešti kerto miun pakinakaveri.
Aleksandr Samatovičilla vuuvven laureatin arvonimi oli ihan vuottamatoin. Miehellä še on koko kollektiivin anšijona.
— Kiitän ta ylissän meijän naisie! Hyö keššetäh vaikeita matkoja, ankarie elinoloja ta unettomie öitä valittamatta, korošti Aleksandr Pšennikov.
— En pöyhissy. Mie juštih en voi olla välittämättömänä. Šielullani ta šytämelläni olen meijän šotilahien kera, miula hyö ollah lapšet. Pitäy ruatua heijän hyväkši rintaman šeluštašša, yllitti Aleksandr Samatovič pakinan lopušša.
