Pyhien Henkien šuojašša
Tatjana Pavlovna on šyntyn Iivanan päivänä, 7. heinäkuuta 1950 Jyškyjärven kyläššä karjalaisešša pereheššä. Hänen muamoh muisteli, jotta šinä päivänä oli šemmoni myrškyšiä, jotta tuuli melkein repi pois rakennukšien kattoja. Tanʼan šynnyttyö pereheh tuli šuuri ilo, a evakošša nälkyä nähnyt ämmö virkisty ta potristu.
Tatjana Pavlovnan muamo ta tuatto oltih ruatajat ihmiset. Tyttö oli enšimmäini lapši pereheššä. Vanhemmat oikein šuvaitih toini toistah. Paičči Tanʼua pereheh on šyntyn Lida, Tonʼa, Aili ta Valera.
Tatjanan muamoh, Jennu Jefimovna Lesonen, omua šukuo Jakkonen, oli kotosin Keški-Kuittijärven rannalla olijašta vanhašta Alajärven kyläštä. Šovan aikana, niin kuin monet karjalaiset, hiän oli evakošša Arhankelin alovehella. Jennu Jefimovna eli pitän elämän, ruato okšien karšijana himleshosissa. Hiän kuoli Voitonpäivänä 2010 vuotena.
Tat’t’anan tuatto, Pavel Jeremejevič Lesonen, šynty vuotena 1913 Latvajärveššä. Hiän ošallistu kolmeh šotah tiijuštelijana ta jäi eloh. Enšimmäini oli Talvišota, šiitä Šuuri Isänmuallini šota ta Japanin šota. Hiän ruato puunkuatajana, uittomiehenä ta kirvešmiehenä. Pavel Jeremejevič oli hyvä kirvešmieš. Vuotena 1952 hänet kučuttih Kenttih. Koko pereh läksi elämäh täh kyläh hänen kera. Vuotena 1972 hiän kuoli, hänellä oli vain 58 vuotta.
Vuotena 1958 Tanʼa läksi opaštumah Kalevalah ta eli internatissa. Tatʼtʼana hyvin muistau, kuin hiän opaštu 6. luokalla ta še oli ihan karjalaini luokka, šentäh kun opaššuttih vain karjalaiset lapšet.
Vuotena 1965 Tatʼtʼana piäsi Sortavalah felššerien kouluh. Šen lopetettuo 1969 Tatʼtʼana tahottih enšin työntyä Ruskealah, ka konša šuatih kuulla hänen Lesonen-šukunimi, niin šanottih, jotta kyllä, tämän karjalaisen tytön pitäy lähtie ruatamah omah Kalevalah. Hiän läksi lentokonehella piirikeškukšeh, missä šanottih, jotta Šonkašša häntä varoin on felššerin työpaikka. Neičyt šuoštu.
Näin Tatʼtʼana läksi Šonkah. Täššä kyläššä hiän mäni miehellä. Mieštä kučutah Valeri Andrejevič Lesonen.
Vuotena 1974 pereh šiirty elämäh Kalevalah. Tatʼtʼana ruato enšiapuošaštošša, šynnytyšošaštošša 10 vuotta, päiväkojissa, liäkintäašemalla, lapšienneuvolašša. Työ ei ollun helppo, ka poikkoi naini kerkisi kaiken.
Kohtalo ei ollun aina valosa. Moničči Tatʼtʼana oli kuoloman kielissä.
− Mie jouvuin šuureh auto-onnettomuteh, 11 kuukautta vietin šairaušlomalla, keššin kakši vaikieta leikkaušta, kumpaset oltih elämäni uhkana. Eräš miun tuttava kerran šano, jotta olen Pyhien Henkien šuojašša, kerto Tat’t’ana.
Nykyjäh Tatjana Pavlovnalla on viisi lašta, yksitoista punukkua ta kolme pravopunukkua. Hiän kiittäy kohtaluo heistä kaikista. Tatjana Pavlovna huomasi, jotta mitein vanhemmakši tulet, šitä enemmän mieleh muistuu männyt aika, lapšuš ta nuoruš. Ta šäilyttyäkšeh näitä muistoja, hiän kirjuttau mukavie kertomukšie Oma mua- lehteh ta Taival-al’manahhah.
Tatjana Pavlovna on viisaš naini. Hiän on varma, jotta kaikešta tärkeintä elämäššä on tervehyš. Pitäy olla käršivällisenä, enemmän liikkuo, kunnivoittua toisie ihmisie, kanšallisukšie eikä kannata murehtie ta olla pahalla mielin. Ihmiseššä pitäy nähä enemmän hyvie puolie, kuin vikoja.
