Min verran materjualua olemmo suannuh rahvahas nämmis vuozis, ga sille jo ni tarkua luguu emmo tiijä.
Konzu vuvvennu 2010 minä tulin toimittajan leibih “Omah Muah”, lyhyös aijas puutui tuttavuo lehten enimih lugijoih da kirjuttajih. Enzimäzii oli Jessoilan karjalaine, kirjuttai da runoilii, myöhembi – Karjalan rahvahalline kirjuttai – Aleksandr Lukič Volkov.
Häi ainos tilai da nygöigi tiluau lehtie toimituksen kautti, iče tulou ottamah verestu lehten noumerua joga nedälii. Yhtel tiel andau nevvuo nuorile toimittajile da sanou omii mielii karjalazih uudizih nähte. Lehten suaduu häi lugi minule oman uvven runon, toivotti lykkyy ruadoh. Kai materjualat tulieh lehtih niškoi meil toimitukses on ruokos eri papkois. Runot-papkas onnuako kolmas vuottu oli Aleksandr Volkovan runuo.
Nygöi jo harvembi kirjuttau, kuuzi vuottu tagaperin omas kois meidy vastates häi sanoi: “Parembua minä jo en kirjuta, a pahembua kirjuttua en tahto”. Meijän toimituksen pualičoil on äijy Volkovan runokniigua. Hänen enzimäine kniigu piäzi ilmah ven’an kielel 1993, vuvvennu 1997 se piäzi ilmai jo karjalakse nimel “Pieni Dessoilu”, tämän kniigan Volkov omisti omamualazile viäräh ammuttuloile mužikoile, kudamien joukos oli hänen tuattahgi.
— Minä mustan vie silloizii aigoi, konzu Aleksandr Lukič rubei käymäh Oma Mua -lehteh, häi toi meile omii runoloi, net oldih karjalakse da ven’akse, voibi sanuo, juuri nämmis askelis algavui hänen pitky da kirjavu runoniekan taival. I vaste sen jälles puutui painua da piästiä ilmah äijät hänen kniigat - “Iguine tuli”, “Järvet Karjalan”, “Venehes” da muut.
Aleksandr Volkovua tietä ei vaiku kirjuttajannu ga kiändäjännygi. On vaigei pidiä luguu Volkovan kiännettylöile runoloile, niidy liženöy vuozi vuottu, häi jo moneh kerdah tovendi, ku karjalakse voibi kiändiä kudaitahto runo. A hänen iččeh kirjutettu Liivin virret -kniigu on kiännetty 14 kielele.
Nygöi Runot-papkah jäi painamattah yksi ainavo runoine Karjalan tazavallan 100-vuozipäiväle omistettu. Aleksandr Lukič käski pinua se kezäkuun 8. päiväkse.