Karjalan vanhin kirjapaino pal’l’aštau šalojah
Kalevalan keškuštašša šeisou yksikerrokšini vanha vihrie puurakennuš. Kaikki paikalliset eläjät tiijetäh, jotta ennein šiinä oli kirjapaino. Nyt tämä talo kuuluu paikalliseh kotišeutumusejoh. Onnakko kirjapainon vanhat konehet ollah vielä paikoillah. Šeinäššä rippuu kalenteri 2004 vuuvvelta. Šinä vuotena kirjapaino oli pantu umpeh. Viime päiväh šuaten täššä kirjapainošša painettih Kalevalan piirilehtie.
Tämä kirjapaino on vanhin Karjalašša. Šielä on šäilytty konehošaštot šekä kirjapainon XX vuosišuan alušša luajitut vanhat konehet, kumpasilla šai latuo tekstijä kahella kielellä – šuomekši ta venäjäkši.
Täššä ainutluatusešša kirjapainošša miun onnistu käyvä työmatan rajoissa. Turistiryhmän kera myö aštuma narisija latelautoja myöten vanhah puurakennukšeh. Musejošša tuntuu entisen tuotannon ominaini haju. Näytti šiltä, jotta rakennukšen kynnykšen piäličči harppien myö joutuma aika-autoh, mi vei meijät noin 50 vuotta tuakšepäin.
Enšimmäiseššä huonehešša vierahie otti vaštah opaš Jelena Kartinen, kumpani iče ruato täššä kirjapainošša vuuvvešta 1985 alkuan šen kiini panomiseh šuaten. Hiän kerto meilä laitokšen istorijašta ta näytti, mitein oli järješšetty tuotantoprosessi.
– Kalevalan piirin kirjapaino julkaisti lehen enšimmäisen numeron 1931 vuotena. Šuomenkielini Punainen Uhtua -lehti oli painettu yhellä painopalštalla. Lehen tekstijä piti latuo käsin. “Punainen Uhtua” ilmešty kerta kuukauvešša ta šen painoš oli 1000 kappalehta, šaneli Jelena Kartinen.
Myöhemmin lehellä oli annettu Kalevalan bolsheviikki -nimi. Šovan jälkeh lehtie ruvettih painamah kerta netälissä ta jo nellällä šivulla, šentäh kun kirjapainošša ilmešty Linotip-koneh, min metallilevyillä šai kovota latelma kokonaisina rivilöinä.
1970-luvulla lehen painošmiärä äkkie nousi ta kirjapainošša ruvettih painamah “Kalevalan bolsheviikin” 3,5 tuhatta kappalehta kolme kertua netälissä.
Lehen taitto alko Linotip-konehelta. Još latoja erehty, niin teräškoneh toičči “šylki” šiih tinua. Niin jotta latojan ruato oli ei ainuoštah täšmällini, ka vielä i vuarallini. Tietyšti, tämä ošašto oli kaikista vahinkollini. Šiinä nytki tuntuu šen metallin kičmerä haju. Ošašton melkein kaikki ruatajat oltih naisie.
Jelena Kartunen esitti, mitein latuo tekstijä lehtie varoin. Kirjapainokonehien erikoisluatikoissa oli ašetettu korija, kumpasih oli lat’attu eri kirjasinlajien kirjaimet.
– Nyt näillä luatikoilla on juohattu, missä mi kirjain on, jatkau kertomušta meijän opaš. – Ka ennein kirjapainon ruatajat ei käytetty šemmosie vihjaukšie. Kaikin ruattih tarkkah ta käsi aina iče šolahti tarvittavah korih.
Šivu enšin lavottih peilikuvasešti, šiitä luajittih paperilla ta vašta šiitä šai lukie ta korjata teksti. Još löyty virhe, niin viärä kirjain otettih latelmašta pois ta pantih šen tilah oikie kirjain. Šemmoni työ tietyšti vuati huolellisutta ta ahkerutta.
Musejošša turistit ičeki voijah yrittyä latuo šanoja ta painua niitä muissokši käynnistä mukavah paikkah. Tavallisešti kaikin harjotellah omien nimien kera.
Novosti Kalevaly (Kalevalan uutiset) -lehen viimeni numero painettih kirjapainošša vuotena 2004.
Vanhat konehet enšin tahottih myyvvä, šentäh kun kenkänä niitä ei tarvinnun. Onnekši täššä asiešša autto Juminkeko-šiätijön johtaja Markku Nieminen. Hiän
ošti kirjapainon kaiken tuotannon ta myönti šen paikallisen hallinnon hoitoh. Niin vuotena 2009 kirjapaino šai musejon statussin. Markku Niemisen anšijošta nyt meilä on mahollisuš tuttavuštuo XX vuosišuan kirjapainoprosessih ta tiijuštua Karjalan painoalan šaloja.
