Karjalan kielen kohtalo Tverin mualla
Karjalaiset ollah korela-heimon jälkiläiset. Še etnini yhtehyš muuvvoštu Šuomenlahen koilisrannan ta Luatokan luoteisrannan välillä, ta Karjalan kannakšella. Alovehen hyövyllini geografini paikka kiinitti šekä Novgorodin jotta Ruočin huomijuo. Valtijot taisseltih Itämereštä ta karjalaisien šynnynmua oli niijen šotaristiriitojen alovehella.
Enšimmäiset karjalaiset ruvettih šiirtymäh vuosina 1581–1595, kun ruoččilaiset vallotettih Korela-kaupunki ta Korelan piirikunnan oša. Karjalaiset puattih Ruočin vallašša olijilta alovehilta jotta šäilyttyä pravoslavnoita uškuo, omua kieltä ta kulttuurie šekä välttyä šuurie veroja.
Luajimmat šiirtymiset Tverin muah kuuluttih vuosih 1617–1661, kun Ruočči vallotti koko Korelan piirikunnan ta Inkerinmuan. Vuuvvekši 1650 kaikki karjalaiset jätettih Karjalan kannakšen aloveh. Vuuvvekši 1670 Tverin alovehella šiirty noin 20–30 tuhatta karjalaista. Vuotena 1826 F’odor Glinka nimitti Bežeckin piirikunnan karjalaista alovehta Tverin Karjalakši.
1900-luvun alušša, väjenlašennan mukah, Tverin gubernijašša eli enämpi karjalaisie kuin Karjalašša. Šilloin 99% karjalaisie eli kylissä.
Tverinkarjalan kirjakielen kehitykšen istorijašša L’udmila Gromova erottau kolme tärkietä vaihetta. Enšimmäini vaihe alko vuotena 1820 ta kešti 1800-luvun loppuh šuaten. Toini vaihe kešti 1930-luvun alušta vuuvven 1939 loppuh. Kolmaš vaihe alko 1990-luvulla ta keštäy vielä täh aikah.
Jevanheli Matvein kirjuttamana
1600–1800-luvulla halličuš piti yhteyttä karjalaisien kera kiäntäjien avulla. Šitä varten Tverin pappiseminarissa pappiloilla opaššettih karjalan kieltä.
Alkuvaihiešša 1800-luvulla Venäjän pruavoslavnoin kirikön toiminnalla oli tärkie merkityš karjalan kielen kehitykšeššä. Kirikön tarkotukšena oli pravoslavnoin ušon lujentamini Venäjän Pohjosešša. Lisäkši šiih aikah toimi Venäjän Piiplijašeura, kumpani kiänti Jevanhelie Venäjän alkuperäisien rahvahien kieliksi. Šiih aikah tverinkarjalaisien kirjakielen pohjana oli kirillini kirjaimikko.
Šen ajan enšimmäisenä karjalakši kiännettynä tevokšena oli “Jevanheli Matvein kirjuttamana” (“Герранъ мiянъ Шюндю-руохтынанъ святой Iовангели Матвѣйста”). Kiäntäjinä oltih Tverin gubernijan Višnii Voločokin piirin Kozlovo-kylän pappi Grigorii Jefimovič Vvedenskii (Riigo-pappi Jefiman poiga) ta Toržkun opiston opaštaja Mihail Afanasjevič Zolotinskii. Molommat lopetettih pappiseminarin ta oltih korkiešti koulutetut ihmiset. Heijän luatima kiännöš peruštu venäjän- ta kirikköslaavilaisenkieliseh Piiplijah. Kiännöš julkaistih vuotena 1820 Piiterissä. Še kiinitti šuomelaisien tutkijien huomijuo.
Šuomelaisen kanšanrunouven keryäjä Kaarle Aksel Gottlund korošti karjalankielisen Jevanhelin kiännökšen etušijua šuomenkieliseh verrattuna. Päinvaštoin Andreas Johan Sjögren kritikuičči šitä kiännöštä: hänen mieleštäh kirillini kirjaimikko ei šopin karjalan kielellä. 42 vuuvven peräštä julkaisemisen jälkeh akatemikko Ferdinand Videman paino tämän Jevanhelin Lontoošša latinan kirjaimikolla. Vuotena 1865 Karl August Ahlqvist toiseh kertah julkaisi Jevanhelin tekstin latinakši translitteroittuna.
On merkittävä, jotta Jevanhelin kiäntäjien nimet oltih tuntomattomat ennein mainituilla tutkijoilla. Šuomelaiset tutkijat šuatih tietyä Vvedenskista entografi Petter Teodor Schwindtilta (1851–1917). Vuotena 1882 hänen Matkamuistoja Tverin Karjalasta -matkamuistihpanot julkaistih Uusi Suometar -leheššä. 1800-luvun lopušša Schwindt matkušti Tverin Karjalua myöten ta kirjutti muisselmie Vvedenskin tyttäreltä. Šuomelaisen kanšanrunouven keryäjä Vihtori Alavalta šuatih tietyä Vvedenskin šyntymä- ta kuoloma-ajašta: 20. šyyškuuta 1782 – 23. talvikuuta 1865.
Grigorii Makarovin mieleštä kiännökšen kielenä on tverinkarjalan murreh ilman muijen murtehien vaikutušta. Grigorii Makarov, Aleksandr Barancev, Vladimir R’agojev koroššettih kiännökšen korkieta tašuo. Heijän mieleštä, luatijat tehokkahašti näytettih karjalan kielen iäntehie ta Tolmačun murtehen erikoisukšie kirillisen kirjaimikon avulla.
Vvedenskii ta Zolotinskii kiännettih Jevanhelin teksti melkein šanašta šanah, ka hyö otettih huomijoh karjalan kielen virkehoppie, esimerkikši genetiivirakentehie: Давиданъ пойялла, илманъ лоппу.
Kiäntäjät yritettih käyttyä karjalaista kantašanaštuo, kumpani ušein eruou Piiplijan šanoista. Esimerkiksi: “…и проповедует в пустыне Иудейской – …šaneli Judejan šalošša”, kun “šalo” Tolmačun murtehešša merkiččöy šynkkyä meččyä.
Jevanhelin tekstissä on luatijien muovuštamie yhyššanoja: берегитесь лжепророков – vardeiliečekkua valehuš-prorokoista, лжесвидетели – valehuš-nägijät.
Oma karjalaini aapini
Toini tärkie tevoš on Anastasija Tolmačevskajan kirjuttama Родное карельское -aapini. Še julkaistih Moskovašša vuotena 1887. Anastasija Tolmačevskaja oli opaštaja Tverin gubernijan Bežeckin piirin Nikol’skoje-Tučevskoje-kyläštä. Šiih aikah Tverin gubernijašša järješšettih kanšallisie kouluja karjalaisilla ta Tolmačevskajalla ehotettih kirjuttua oppikirjua.
Aapisen tarkotukšena oli tuttavuššuttua opaštajie karjalan kieleh šekä helpottua venäjän kielen opaštamista ta opaštumista. Luatijan mieleštä, još opaštaja iče pakajau karjalakši, lapšet ruvetah helpommin opaštumah venäjän kieltä ta muita opaššušainehie. Aapini on kirjutettu Tolmačun murtehella.
Kirjašša on kirjaimikko ta kolme šiäntyö, šanoja, lyhyitä virkkehie ta kirjutukšie karjalan kielellä, oikieuškosien pruasniekkojen nimijä, rukoiluja ta Jumalan käškyjä šekä šanakirja.
Tutkija L’udmila Gromova merkiččöy Anastasija Tolmačevskajan aapisen heikkoja puolie: viäryä šanajärješšyštä, esimerkiksi, genetiivirakentehešša (знуакка веронъ – ušontunnuššuš, малитва Господанъ – Jumalan malittu) šekä lainašanojen peruštamatointa käyttyö. Lisäkši Gromovan mukah aapisen luatija käyttäy prepositijoita postpositijojen tilah: яльгехъ шидя, ka piti kiäntyä шидя яльгехъ tahi женъ яльгехъ.
Kirjan hyvih puolih kuuluu kakšikielini šanakirja, karjalankielisie henkisie tekstijä šekä Lev Tolstoin aapisešta otettuja tekstijä.
1800-luvulla tverinkarjalaisilla oli rikaš ta kehitetty kirjaperinneh. Pyhien tekstien kiännökšillä ta aapisella on tosi tärkie merkityš karjalan kirjakielen kehitykšeššä.
