Antonio Stradivarin salaisuuksia etsimässä
— Tuorein rakentamani viulu oli valmis viime syyskuussa. Se soi Karjalan filharmonian konsertissa. Maailman tunnettu viulisti Aljona Bajeva soitti sitä Pianisti Vadim Holodenko kutsuu -nimisellä festivaalilla. Aljona oli valitsemassa kahden viulun väliltä ja lopulta hän valitsi minun viuluni. Olen iloinen, että viuluni debytoi sinfoniaorkesterissa, petroskoilainen viulisti ja viulunrakentaja Jevgeni Terehov kertoo.
Terehov rakensi ensimmäisen viulun 20-vuotiaana ja lahjoitti sen viulunopettajalleen. Polte soittimen valmistamista kohtaan syttyi silloin, kun häntä ja hänen isäänsä pyydettiin korjaamaan viulu, joka osoittautui aidoksi Stradivariukseksi.
— Viulu oli huonossa kunnossa. Sillä ei ollut kieliä. Soitin oli ollut hiljaa monta vuotta. Kun katsoimme sen sisään, hämmästyimme. Tuntui, että se ei ollut ihmisen tekemä, vaan niin kuin se on puusta kasvanut, Terehov muistelee.
— Viulussa oli tekijämerkintä, mutta se ei ollut takuu viulun aitoudesta. Yleensä asiantuntijat tunnistavat viulujen tekijät heidän omintakeisesta tyylistään, hän jatkaa.
Terehovin mukaan nykyään viulunrakentajat valmistavat korkealaatuisia soittimia, mutta tähän asti he eivät ole onnistuneet tekemään niin hyviä viuluja kuin Antonio Stradivari.
— Haaveenani on tehdä viulu, jolla olisi Stradivariuksen loistava sointi. Valitettavasti isäni ei näe sitä, hän menehtyi kymmenen vuotta sitten, Terehov kertoo.
Muutama vuosi sitten Klassika-nettifoorumissa Terehov tutustui moskovalaiseen insinööriin Andrei Koroljoviin. Nyt he jatkavat yhdessä viulun rakentamista ja tutkivat, mihin Antonio Stradivarin noin kolme vuosisataa sitten rakentamien soittimien salaisuus perustuu.
— Stradivariusten loistavan soinnin syistä on erilaisia teorioita. Toiset ovat sitä mieltä, että ratkaisu löytyy soittimiin käytetystä puusta. Toiset vannovat Stradivarin käyttämän lakan nimiin. Sanotaan myös, että mitä vanhempi viulu, sitä parempi. En voi suostua tähän sanontaan. Minusta Stradivariuksilla oli alusta alkaen erikoinen sointi, Terehov sanoo.
Viulunrakennusvirtuoosi on rakentanut yhteensä yli kymmenen viulua. Toiset ovat saaneet uuden kotinsa, toiset ovat jääneet viulunrakentajan kokoelmaan.
— Viulun valmistus on harrastukseni, eikä työni. Yhden viulun teko vaatii paljon aikaa. Voin sanoa, että kerta kerran jälkeen viulujen laatu paranee, Terehov sanoo.
Terehov on kehittänyt itselleen omanlaisensa tyylin ja tekotavan. Hänen tekemänsä viulujen muoto on omalaatuinen. Työ alkaa puumateriaalin valmistuksesta. Tavallisesti viulun kansi on kuusta ja pohja on vaahteraa. Työn viimeinen vaihe on kielten paikoilleen asettaminen.
Viulunrakentajalla on paljon kokemusta, josta hänellä ei ole mahdollisuutta kertoa kenellekään. Konservatoriossa Terehov opettaa viulunsoittoa ja hänellä on paljon opiskelijoita, mutta viulunrakentamisessa oppilaita ei ole. Lukuvuoden aikana Terehovilla ei ole aikaa harrastukseensa. Viulunrakentaja tekee työtään kesällä kesämökillään Säämäjärven rannalla, Säpsässä.
Kallis sointi on syntynyt Italiassa
Arvokkaimmat viulut rakennettiin 1600–1700-luvulla Italiassa. Ensimmäiset nykymuotoiset viulut ovat Amati-suvun tekemät viulut. Amati-perheen viulunrakentajat alkoivat rakentaa viuluja Cremonassa 1600-luvulla.
Suvun tunnetuin viulunrakentaja on Niccolo Amati, jonka väitetään olleen myös Antonio Stradivarin opettaja.
— Yleensä jousisoittimia valmistetaan edelleen samaan tapaan kuin 300—400 vuotta sitten. Pari sataa vuotta sitten viuluihin alettiin tehdä muutoksia, jotka lisäsivät äänen voimakkuutta. Soittimen kaulaa pidennettiin ja sen kulmaa muutettiin, viulunrakentaja Jevgeni Terehov kertoo.
— Klassiset cremonalaiset viulut ovat arvossa. Etenkin Stradivarin rakentamat viulut ovat lajinsa kalleimpia ja arvostetuimpia. Ne voivat olla jopa miljoonan euron arvoisia. Kaikki riippuu siitä, millaisessa kunnossa viulu on, hän kertoo.
